Nyt on hurahtanut syyskuu jo niin pitkälle, mutta vieläkään ei pikkukoiran tassuja palele. Niin on säät suosinut. Kerron ensiksi, kun oon nyt käynyt taas sen viiden kerran fyssarisetin loppuun. Viime viikolla lähdin sieltä niin ylpeänä itsestäni, koska enempää fysioterapeutti ei mun kehitystä voisi ylistää. Aina en ihan mallisuoritusta jaksa tehdä siellä altaassa, koska oon huomannut, että takajaloilla kävely on mulle paljon luontevampaa. Fyssari nauroi, että se ei ole ikinä nähnyt koiraa, joka tekee sivulaukan! No, nyt näki, vieläpä mopsin.
 |
| Kuiva nenä... täytyy kuulemma rasvata. |
No, siis se, mistä se fysioterapeutti kehuu mua on se, kuinka mun tassu alkaa olla jo hyvässä kunnossa. Lihasta on tullut paljon. Vaikka se yliojennuksesta johtuva niiaus ei ikinä poistukaan niin ontuminen on vähentynyt aivan minimiin. Vaikka ollaan Vammalassa leikkimässä Kaapon ja Hilman kanssa niin senkin jälkeen ontuminen on tosi lyhytaikaista. Nyt tilanne alkaa olla niin hyvä, kun se vain voi olla. Mä vaan porskutan eteenpäin omana ilopillerinäni. Fysioterapiaa me jatketaan huvin ja urheilun vuoksi taas marraskuusta viisi viikkoa.
Muuten tää aika on mennyt ihan siivillä. Ollaan käyty Vammalassa mummuloissa ja Huittisissa mummunmummulla, meillä on ollut paljon yövieraita. Nytkin on täti ja se on ainoa yövieras, jonka vieressä mä saan nukkua! Ette varmaan ymmärrä yhtään sen enempää kuin mäkään, että miksi mua ei muuten oteta vierashuoneeseen...
 |
| Mun ja tätin yhteisiä hetkiä, heh! |
Sitten on suru-uutisiakin. Mun rakas sohva lähtee meiltä kaatopaikalle. Äitillä meni siihen yks päivä hermot ja ne kävi sitten valitsemassa uuden sohvan iskän kanssa. Se uusi sohva ei kuulemma enää saa likaantua, eikä siinä oo samanlaisia tyynyjä löhöämiseen. Se tulee onneks vasta parin viikon päästä. Kuvista voitte katsoa, kuinka oon ottanut kaiken mahdollisen ilon irti mun sohvasta nyt:
Mä toivotan teille hyvää syyskuun jatkoa! Palaan taas blogin äärelle, kunhan äiti malttaa sen verran luopua tosta opinnäytetyöstään. Sen verran oon tässä oppinut, että onneks koiran ei tartte opiskella! Ihan hullun hommaa meinaan! Nyt laitan loppukevennykseksi kuvan, kun paistoin iskän kanssa pekonia ja extrana vielä Ärrän muovipussi. Ymmärrätte kyllä miksi. Nyt lähdetään viemään äiti laivalle, että se pääsee Tukholmaan. Tuliaisia odotellessa...
