Blogipäivät ohi?

Äiti löysi hienon tiskirätin joulumarkkinoilta...

Nyt on vähän surkeita uutisia, nimittäin en saa enää mun söpöjä kuvia julkaistua täällä. Tää Blogger sanoo mulle, että oon jo liikaa lataillut kuviani tänne eikä enää ole tilaa. Miettikää... Mitä järkeä mun on pitää kuvatonta blogia? On mun pikkutassuille niin monimutkaista ja hidasta lisätä kuvia ensin johonkin verkkopalveluun ja sitten sitä kautta tänne. Tähän asti tää oli melko simppeliä. Kerron nyt kuitenkin mun viikonlopusta vielä monimutkaisen kuvanlisäyksen kautta. Kukaan ei jaksa kuvatonta blogia lueskella, eihän...

Oltiin viikonloppu äitin kanssa mummulassa taas. Kyllä siinä sai Kaapo ja Hilma jälleen kyytiä. Vähän mäkin... Nimittäin robotti-imurilta. Ai jukra, kun se ei tajua, että mun pyllyn alta ei tarvi imuroida! Samoin Hilma laittoi mua vähän ojennukseen ja siinä se veri lensi. Kuulostipa hurjalta. Siis mun pikkunassun finnit repesi mun ja Hilman leikissä. Ei se tietty mitään vakavaa ole. Paitsi äitin mielestä.

Torstaita täällä vaan vieläkin odotellaan. Äiti sanoi, että ei ole viikko hetkeen tuntunut näin pitkältä. Äitiä jännittää ihan hirveesti ja mua ei oikeastaan yhtään. Oon enemmänkin innoissani, kun äiti jutteli, että ensi viikosta eteenpäin yritetään taas saada vesijuoksu aikaa. Pääsis taas kerran viikossa polskimaan...

Hilma kiusas viemällä mun rakkaan poron...

Lekottelija

Aika tässä vaan kuluu ja nyt oon jo aika lähellä mun yksivuotissyntymäpäiviä... 26 päivää. No, mutta tosiaan, viime viikonloppuna äiti oli taas huinaamassa risteilyllä ja me lähdettiin sitten viettään isänpäivää Vammalaa. Mäkin tietty annoin mun iskälle isänpäivälahjan ja se oli oikein yllättynyt. En ymmärrä miksi, kun isänpäivä on kyllä munkin iskän päivä, nii! No mutta oltiin tosiaan iskän kotona lauantai ja sunnuntai, kun toisen pappan isänpäivää vietettiin jo etukäteen. Ei malttanu pappa varmaan odottaa oikeeseen päivään...

Siellä me sitten lenkkeiltiin uusien hajujen keskellä ja olin kyllä tosi iloinen mummun ja pappan seurasta. Oottelen tässä vaan, että koskakohan pääsen niiden kainaloon nukkuun? Ne ei taida lainkaan tietää, millanen kiva lämpöpatteri oon siinä kainalossa! Tässä on kuvia viikonlopusta:

Viime viikkokin meni sitten ihan tavallisissa merkeissä. Me ollaan metsälenkkeilty, nukuttu, leikitty ja osteltu joululahjoja (enemmän kyllä mulle ja äitille kuin muille). Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa kotona, vaan mä, äiti ja iskä. Ei nukuttu pitkään, se oli mun saavutus, mutta päästiin kaikki yhdessä lenkille ja se on aika kiva juttu. Ollaan myös paljon harjoitettu älyä, vaikka se on enemmänkin äitin älyn harjoittamista, kun se yrittää keksiä, jotain riittävän kinkkistä mulle. Ei se vaan oo niin fiksu!

Ensi viikolla meillä onkin sitten jo se tassulääkäri. Siihen mennessä onkin ensimmäistä kertaa kulunut kuukausi ilman, että on vierailtu KoiraKissa-klinikalla lainkaan! On sekin omanlainen juhlapäivä, hei! Mua harmittaa, kun äiti koko ajan murehtii mun jalkaa, vaikka itse oon kyllä ihan normaali. Äiti on varma, että siinä on vielä joku vialla, koska yhä klenkkaan. Äitiä alkoi lenkillä itkettään, kun se näki vapaana temmeltäviä koiria puistossa eikä uskalla päästää mua, etten telo itseäni. Oon sille kyllä yrittänyt osoittaa, että mulle riittää meidän lenkit ja leikit ja älypelit. Välillä pääsen kuitenkin Kaapon ja Hilmankin kanssa leikkiin. Kyllä munkin temmellysvuoro vielä tulee, kunhan tassu on ensin kunnossa.

Äiti ehti jo kovasti haaveileen toisesta pennusta sitten, kun se vuoden päästä valmistuu, mutta nyt se on päättänyt, että oon sen ja iskän ainokainen vielä pitkään. Äiti sanoi, että se rakastaa mua niin paljon, että ei sitä riitä muille koirille, hehe. Sitä paitsi, oon aika tyytyväinen tähän erityishuomion määrään...

Tämmöttis mä olen suurimman osan ajasta!

11 kuukautta!

Nyt alkaa lähtölaskenta mun yksvuotissynttäreihin! Onhan kaikilla lahjukset ja herkkukakut valmiina? Kuukauden päästä tää haukku on niin iso mies jo, vuoden ikäinen. Tässä odotellessa nyt vielä muutama kuva musta. Enempi tekstiä tulee, kunhan maltan kirjottaa. Nyt me vietetään äiskän kanssa kahden koti-iltaa.

Ainiin! Mistä tietää, että oon äitille maailman rakkain? Rikkomalla päivän aikana sen sadan euron kengät ja katsomalla suuttuuko se. Ei tietty suuttunu, koska se olin MÄ. Niin mäkin äiti sua!

Metsähaukku

Noniin, kuulkaas! Kyllä mä siinä maanantaina aloin jo ihan rauhoittumaan ja mummukin sanoi, että opin jo ihan talon tavoille. Ei mua silleen haittaa, jos mummu muhun välillä hermostuu, koska sitten se kuitenkin aina pyytää mua kainaloonsa ja muuta. Että oikeesti se varmaan vaan yrittää osoittaa välillä olevansa kärttyinen mun villeyteen, että Kaapo ja Hilma ei tulis tällaisesta hurmurista niin hirvittävän mustasukkaiseksi.

Auttelin vähän mummulan remontissa!

Maanantaina me käytiin myös mun kasvattajalla. Siellä mä sain sitten temmeltää energiaani pois äitihaukun, Lyyli-tätin ja Viivin kanssa. Viivi oli kyllä muakin pahempi hötkyilijä! Mitähän mummu siitä sanois. Mä olin kyllä vähän hämilläni, kun niin innokasta leikkikaveria ei oo muualla, mutta kyllähän mä sitä sitten vähän ojensi... Oon kuitenkin poika.Oli aika kiva nähdä kasvattajaa ja haukkuja tollain kunnolla taas. Osoitin iloa jopa ihan merkkailemalla paikkoja! Äiti ei tykännyt...

Tätiltä saatu herkkulahja! Oli aika ihana...

Tiistaina käytiin äitin kummitätillä ja tykkäsin oikein niin paljon olla siellä, että aina, kun äiti osoitti, että lähdetään niin mä tietty käperryin sen kummitätin sylkkyyn nukkumaan. Lähde vaan äiti! Äiti lähteissä lupasi, että pääsen kyllä pian takaisin. Sopii sitten pitää lupauksensa, nii!

Keskiviikkona me lenkitettiin Kaapo ja Hilma, jonka jälkeen lähdettiin äitin mummulle. Kyllä mulla taas oli herkkuja... Vaikka äiti JÄLLEEN yritti estää mun namien saantia! En siis yhtään ymmärrä, että mitä se SILLE kuuluu, jos mummunmummu haluaa antaa mulle kerrankin jotain HYVÄÄ! En mäkään estä äitin pullansyöntiä enkä edes rajoita määriä. Mun mielestä äiti on e-pä-rei-lu. Noh, siitä me sitten lähdettiinkin kohti kotia pitkästä aikaa. En oo ikinä ollut viittä päivää poissa kotoa enkä kolmea päivää iskästä erossa, että vähän siinä alko tuleen olo, että mennäänkö tässä enää kotiin lainkaan.

No, täällä iskä meitä sitten odotti, mutta mä olin niin väsynyt, että menin suoraan omaan petiin kuorsaamaan. Oma koti on tietty aina oma koti.

Äiti soitti maanantaina eläinlääkärille ja varasi mulle tassutarkistuksen kuun loppuun. Se on ihan hirveen huolissaan, kun vieläkin nilkutan. Oon kyllä reipas ja ihan kivuttoman oloinen, mutta äiti haluaa nyt sitten leikanneen lääkärin tarkistavan mun kintun. Ei siinä sitten muu auta taas... Huoh. Ehkä äitikin sen jälkeen nukkuu yönsä.

Nyt me on alettu käymään enemmän metsälenkeillä, koska siinä tulee sitä vaihtelevaa maastoa. Toi asfaltilla kävely on kuitenkin vähän huonoa. Tässä mun seikkailukuvia:

 Nyt viikonlopun viettoon, mistä sitten ensi kerralla enemmän. MOI!

Mummulaloma

Terkkuja täältä mummulasta tällä kertaa! Tultiin perjantai-iltana tänne ja lähdetään äitin kanssa vasta parin päivän päästä. Iskä on jo kotona töiden takia, mutta en tiedä, mikä laiskottelija toi äiti mahtaa olla... No ei haittaa. Mä täällä kiusaan Hilmaan ja oon muutenkin aika rasittava. Oho, olipa tylysti sanottu tällaisesta hurmaavasta pikkuhaukusta, jolla ei rasavilli-ikä näy missään! 

Ei vaan, nyt vähän juksasin! Oon ollut koko viikonlopun aika innokas haukku. Musta tulee tosi kummia piirteitä aina mummulassa esiin. Kotona en ikinä hauku, täällä komennan koko ajan. Lisäksi en tottele mitään, kotona sentäs jotain. Hypin ja pompin edes takaisin, jolloin äitin sydän on koko ajan syrjällään mun tassuni puolesta. En vaan millään malttaisi rauhottua, kun on niin kovin haukkuseuraa. Tosin haukkuseura alkaa oleen aika väsynyt muhun. Ne ei oo enää nuoria eikä villejä. Huh, äitilläkin alkaa oleen hermo aika kireellä mun kanssa, mutta hyvin se skarppaa, vaikka viime yönkin kokonaan vaan pauhasin ja ramppasin ees taas.

Aina, kun mennään toiseen mummulaan, oon niin kiltti ja väsynyt. Siellä sitten nukun ja lepään, jotta olis taas voimia temmeltää Kaapon ja Hilman kanssa. Hihi, mummu ja pappa luuleekin, että oon erityisen kiva ja kiltti ja rauhallinen haukku. Kivat koirat saa paljon joululahjoja! Toiselta mummulta ja pappalta en saa varmaan yhtään mitään...

Mutta äitille tiedoksi, että en aio rauhoittua täällä ollessani. On niin paljon kaikkea jännää ympärillä, että en ehdi saamaan siitä mitään irti paikallani. Välillä, mutta vain välillä ja vähän aikaa, osaan myös relata kuten Kaapo ja Hilma:

Hauskaa viikonalkua teille kaikille! Mä jatkan äitin hermojen repimistä ja odottelen sitä lumipyryä tuolta taivaalta!