Talven odotus

Talvi tuli ja meni. Voi suru ja mä niiiiiiin nautin lumessa temmeltämisestä. Lempiharrastus on tietysti kahlata lumessa (joo, täällä sitä oli hetken aikaa niin paljon, että vatsaa myöten möyrittiin). Lisäksi lumen syöminen ja tassuilla lumen huitominen on ihan hirveen kivaa. Äitiä vähän jännitti, että miten mä lumeen suhtaudun. Viime talvena olin vielä niin pieni, että vietin vaan lyhyitä aikoja ulkona eikä äiti mua ainakaan lumihankeen päästänyt. Oon kunnon lumipeto! Oikeeta talvea odotellessa. Nyt se on äitinkin mielestä tervetullut, kun on talvirenkaat autossa...

Nyt täällä Turussa onkin oikein inhottava syyskeli. Muahan se ei haittaa, oon joka sään haukku. Äiti on kyllä vähän vilukissa eikä se tykkää, kun kylmä tuuli menee luihin ja ytimiin. Oon kuitenkin saanut äitin reippaasti ulos säällä kuin säällä ja kohta se on ihan yhtä hyvä kylmän ja sateen sietäjä kuin mä ja iskäkin!

Vaikka muuten tässä viikon aikana ei oo mitään ihmeellistä tapahtunut, niin sunnuntaina taas tapahtui. Olin valmistautunut sellaiseenn löhösunnuntaihin, kun koiran täytyy yks päivä viikosta aina levätä kunnolla. Mutta aika kiva ylläri mulle oli, kun oltiin iskän kanssa saatu formulakisat katottua niin ovikello soi! MUMMU JA PAPPA! Juu, iskän vanhemmat toi meijän talvirenkaat. Ai juku, mä olin iloinen. Ei mua oo viety niitten luokse moneen viikkoon. Mä sitten nukuin mummun sylissä, kun iskä ja pappa vaihtoi renkaita. En tajua, miksi mua ei miehisenä haukkuna otettu taas tollaseen hommaan mukaan. No, mä olin lämpimässä kotona!

Tää viikko on ollut kyllä ihan tavallinen viikko. Ylihuomenna mennään taas Vammalaan moikkaan kaikkia karvaisia ja vähemmän karvaisia perheenjäseniä...

Lumiukko

Huomenta! Huh, siellä on talvi nyt... Vähän mä ihmettelin, kun tänä aamuna mentiin ulos ja kävelin tietty ihan normaalisti pissapaikalle, kun sitten yhtäkkiä huomasin, että mun tassut on syvällä jossain kylmässä. Ei hätää, luntahan se vain oli ja taas saa äiti ja iskä alkaa valmentaan mua siihen, että lunta ei syödä.

Eilen kyllä jo bongasin Turun ensilumen. Olin tietty pihalla tänä suurena hetkenä ja mun reaktio oli, että äiti, mitä hyvää tää on! Karkkia taivaan täydeltä!

Viime maantaina meillä tosiaan oli vieraita! Äitin mummu miehineen. Voi jukra, kun pisti pikkusen hämmentään, mutta hirveen ilonen mä olin. Sain myös viltin, jonka nimi on Onni! Hehe, katsokaa vaikka kuvasta niin mulle nimetty se on!

 

Eilen käytiin vihdoinkin hakemassa mun kymppilahja! Ite sain valita:

Sit jatkaan aamu-unia!

Syksyinen Onskula

Viereisessä kuvassa oon mä ja mun kymppiluu. Ette tietystikään usko, mutta joudun odottamaan mun lahjaa ensi viikkoon. Silloin ehditään äitin kanssa yhdessä Mustiin ja Mirriin. Tällä viikolla sain kyllä jo perinteisen luupussukan, jonka isoin luu mun on vielä tuhoomatta. Haastetta vähän!

Tää viikko me on muuten vietetty aika paljon sisällä, koska ainakin täällä Turussa on sadetta riittänyt. Mulle on ihan tarpeeksi tassujen kastelua, kun 

joudun aamulla ja illalla lenkille. Yyh.Vesisade ei mua haittaa, mutta voi ei niitten vesilätäköiden kanssa, mitä en ehdi tohkeissani huomata! Muuten oon yllättävän vähä ollut nirso ulkoillessani. Sää kuin sää kelpaa. Talvipakkasia odotellessa (äiti on pelotellut mua fleecepusakalla).

Vaikka lähes sää kuin sää menee niin nyt oon alkanut vähän niuhoksi ton iskän kanssa lenkkeillessä. En halua mennä lenkille ilman äitiä, koska silloin en voi vahtia, jos äiti lähtee johonkin tai en ole vastassa, jos äiti tulee kotiin mun lenkin aikana. Yritän aina mahdollisimman paljon nuuskia iskän kanssa ulkona niin en ainakaan kauheen kauas pihasta joudu, kun iskä kyllästyy! Äitin kanssa me ollaankin sitten sellaisia reippailijoita, että välillä mun täytyy äitiä toppuutella, kun vähän tää tassu vielä kipeytyy. Au, kun me odotetaan kunnon lenkkikuntoa!    

Koska ollaan jouduttu hautautumaan sisälle, äiti on tehnyt mulle nakkipiiloja. Aloitettiin tosi helposta, eli se piilotteli herkkuja mun petiin. Mä oon siinä niin hyvä, että ei kauan nokka tuhise, kun löydän tästä pirtistä mun karkit! Sen lisäksi äiti kavoi mun aktivointipallon esille. Silloin pienenä, kun sain sen, en ymmärtänyt sen päälle mitään. Äiti pyöritti ja mä keräsin herkut, sitten katoin äitiä taas niin, että pyöritä taas! Mutta nyt mä hokasin sen jutun! Täällä mä juoksin pallon ja karkkien perässä ympäri asuntoa.

Oon muuttunut myös niin paljon ketteräksi, että hypin jo ruokapöydän ääreenkin. Se on kyllä jotain, mistä äiti ei sitten yhtään tykkää. Ette varmasti usko, kun sanon, että ihan kiltisti siinä istun ja odotan, jos munkin eteen tupsahtaisi ruokaa. Yhtään en kinua, räi, nuole tai mitään muutakaan. EN!

Alla olevassa kuvassa oon nätisti tietokoneen vieressä. Tämmönen datanörttihän mä olen!

Äiti on ollut koko viikonlopun töissä, mutta onneksi aamuvuoroissa niin on ehditty monenlaista. Eilen mentiin töiden jälkeen moikkaan mun kasvattajaa ja Bruuno-körilästä! Juu, ne oli niissä Turun isoissa haukkunäyttelyissä, joissa oli paljon karvapalloja. Samalla sitten me treffattiin ja sain painia koiraseurassa vähän. Ei olla pitkään aikaan oltu Kaapon ja Hilman luona... ÄITI!

Tänään me sitten yllätettiin äiti iskän kanssa ja päätettiin vähän siivota ennen kuin se pääsee töistä. Siinä ohella olin vähän vekkuli ja menin iskää piiloon peiton alle. Tuossa kuvassa mua vielä näkyy, mutta kun olin makuullani, ei iskä tiennyt yhtään, missä oon!

Eripari pussilakanoille on selitys... MÄ JA MUN PISSA! Kerran vielä olin niin pentu, että pissasin äitin untuvapeiton. Voi juku...

Tänään, kun äiti tuli töistä, se pakkas mut ja iskän autoon ja mentiin Kupittaalle. Äiti oli ihan hullaantunut siitä keltaisten ja oranssien lehtien määrästä!. Vähän siinä kuvat taas räpsyi ja mäkin tietysti jouduin mannekiiniksi taas. Sain taas häveta äitiä, kun se kiljui siellä, että ONNIONNIONNI! KATSO TÄNNE! ONNI, MISSÄ KARKKI! Juu, aina ei naurata toi äitin touhu... No, näimpä ankkoja ja joutsenia ja joka lajin siivekkäitä! Siellä ne vieläkin uiskenteli. Siinä jotkut lapset heitteli niille ankoille herkkuja. Mulla meni vähän pasmat sekasin, kun

yritin myös saada niitä karkkeja kiinni, mutta tulikin aita eteen. Äiti kertoi sitten, että kyse on leivänmurusista. Ei kiinnostanut enää! Tassuteltiin siellä mun lenkin verran ja äiti räpsi kuvia. Oli kiva ilma, kun kerrankin ei satanut. Taivas oli kyllä tosi synkkä, mutta ei kastellut meitä. 

Alhaalla on vielä kuvia Kupittaan puistosta! Nyt lähden unille, jotta jaksan ottaa huomisia kivoja vieraita vastaan... Onkohan niillä herkkuja mukana?

Mä ja vaahteranlehdet

Mä ja tammenlehdet!

 

Mä ja mun herkkujen viejä

Äiti ja äitin elämän valo!

Haukkujen tarkoitus!

Löydettiin äitin kanssa Facebookista tällainen teksti, minkä varmaan aika moni koiraihminen on jossain lukenut. Mä halusin sen kuitenkin laittaa tänne, että mun elämän tarkoitus, ihmisten ilostuttaminen saisi ihan uuden, tällasen herkän piirteen. Hehe!

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä. Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. ETTÄ RAKASTETAAN JA OLLAAN KILTTEJÄ TOISILLE! Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Semmosiahan me koirat ollaan. Rakastetaan ja lohdutetaan ja ilostutetaan. Ainakin mun elämäntehtävä on sulostuttaa kaikkien mun ihmisten elämää ja oon äitin mielestä siinä ihan pirun hyväkin vielä! Äitiäkin tää tarina ihan itketti, mutta äiti nyt onkin sellanen liikkis! Näkisitte, kun se katsoo Eläintenpelastustiimiä.

Tän tarinan myötä toivotan sitten kaikille lukijoille ihan mahtiviikonloppua! Toivotaan, että säät suosii, koska siinä tapauksessa äiti vähän lupaili, että pääsen sunnuntaina retkelle... Hmmm, äiti mihin?!

Kymppi ja yks!

Eilen tosiaan täytin pyöreitä kuukausia eli kymmenen kuukautta! Sen kunniaksi käytiin ottamassa vähän kymmenen kuukautta vanhasta koirasta syyskuvia:

 

 

Kympin poika!

Taas on viikko tassuteltu eteenpäin. Jukra, huomenna täytän jo 10 kuukautta eli käytännössä pyöreitä lukuja. Enää muutama kuukausi ja ykkönen on täynnä! En malta odottaa, että millaisen lahjuskasan lainkaan saan, kun kaikki mun lukijat tietty muistaa, että synnyin viikon ennen jouluaattoa. Niin se aika vaan menee. Äiti onneks pitää mua kuitenkin vieläkin vauvana! Mennään kymppikuukauden kunniaksi herkku- ja leluostoksille taas kohta.

Viime viikolla äiti lähti taas torstaina humputteleen laivalle niin mä vietin sitten taas iskän kanssa laatuaikaa. Puhuttiin kyllä iskän kanssa, että seuraava retki, joka tästä taloudesta tehdään, on isä-poika-reissu ja äiti jää välillä kotiin itkeen meidän perään! Ei meinaan mitkään tuliaisetkaan näitä ikävän kyyneleitä enää kuivaa! No, tällä kertaa sain ison hylkeen. Viimeksi sain pikkupikkuhylkeen, mutta olin silloin itekin ihan pieni, kaksi ja puoli kuukautta. Nyt oon ISO ja niin on hyljekin. 

Mä, äiti ja hylje

Mun Angry Bird - possukin on kasvanut isoksi. Siitäkin mulla oli ihan pieni heittopallolelu, nyt sain viime viikolla isomman ja pelottavan. Äiti haaveilee vieläkin isommasta possusta, siis pehmopossusta mulle, ei itelleen.

Ai ku me ollaan söpöjä!

Viikonloppu olikin sitten mun viikon kohokohta! Perjantaina mun kummisetä ja sen tyttöystävä tuli meille kylään! Ne oli ihan koko viikonlopun ja voi että, kyllä mä taas ansaitsin huomioo. Äiti teki musta myös virallisen kukkokiekuun ja päästi mut aina aamuisin herättään ne. Etenkään kummisetä ei tykännyt... Mutta mulla ja äitillä oli hauskaa!

Viikonloppuna riitti riemua myös siitä, että kummitätin tietokone hajosi. Se ei tietysti muuten oo kivaa, mutta se joutu oleen tosi paljon mun seurassa, kun se tarvi äitin tietsikkaa koulujuttuihin. Sitten kiitän vielä kummitätiä, että se oli mun seurana lauantai-illan, kun muut meni keilaan. Vaikka en ymmärräkkään, miten mä en sopinut keilojen joukkoon, niin oli mulla ainakin kunnon hoitaja kotona! Arvaatte varmaan, että kyllä uni taas maittoi viikonlopun jäljiltä...

Tänään äiti järjesti mun lepopäivälle oikein kunnon pirunkuria. Sillä oli tentit ohi ja ylimääräistä energiaa, joten se päätti siivota koko mun kodin katosta lattiaan! Niin me laitettiin uudet verhot ja pestiin kaikki peitot ja tyynynpäälliset, mitkä irti lähti. Imuroitiin, pyyhittiin, puunattiin ja vaihdettiin vähän järjestystäkin. Imurointia muuten vähän pelkään nykyään. Alkuun mä jä imuri oltiin ihan hyviä kavereita, mutta nyt oon alkanut sitä vähän arastelemaan. Äiti kyllä yrittää sitä ahkerasti mulle tutustuttaa, mutta en mä tiiä...

 
Ja pari hassua kuvaa:

Semmonen kainaloinen oon nykyään vallan!

Pitkästä aikaa!

Äitin heräteostos...

No, nyt on radiohiljaisuuden päättymisen aika! Ollaan äitin kanssa oltu vähän kiireisiä (ei mitenkään laiskoja siis) niin ei oo tullut päiviteltyä mun seikkailuja. Nyt taas ryhdistäydytään.

Äiti ja täti oli tosiaan siellä Turkin auringossa viikon verran. Ne tuli kotiin viime viikon lauantaina ja vaikka meillä meni viikko iskän kanssa tosi lungisti niin olin mä kyllä ilonen, kun näin taas äitin! Ja tietty tätinkin! Viikolla me syötiin vähän pitsaa ja sipsiä, juotiin kokista ja kaikkea sellaista, mitä iskä ei tee äitin läsnä ollessa. Mä tietysti vaan kannustin iskää herkutteleen, koska oon just itse saanut linjani kuntoon, niin en herkuttele enää niin paljon. Painan nyt 9,1 kiloa ja ollaan yhdessä äitin, iskän ja lääkäritätin kanssa päätetty, että se on mulle hyvä paino. 

Yllä muutama kuva äitin lomaviikon ajalta. Viime viikolla meillä olikin jo viides ja viimeinen kerta vesijuoksua. Saatiin nyt kotikuntoutusohjeita eli leikitään kottikärryjä ja noustaan vaan etutassujen varaan. Metsälenkillekin saadaan jo mennä. Äiti on ollut vähän huolissaan, kun onnun vieläkin tätä jalkaa. Fysioterapeutti kävi moikkaamassa mua, mutta se ei ollut huolissaan mistään. Tassussa ei ole turvotusta eikä lämpöä ja astunkin hyvin. Äitin täytyy kuulemma vähintään puoli vuotta varautua leikkauksen jälkioireisiin.

Tässä ommeltiin äitin opiskelijahaalareihin merkkejä... Olin avuks!

Viikonloppu oltiikin taas Vammalassa! Mä, äiti ja iskä mentiin vahtiin Kaapoa ja Hilmaa, kun mummu ja pappa lähti lomaileen. Viikonloppu meni ihan hyvin ja sain pidettyä Kaapon ja Hilman niin hyvin ojennuksessa, että äitiä ja iskää ei olis ollenkaan tarvittu. Lähdettiin jo torstaina, kun äiti meni perjantaiksi töihin. Perjantai oltiinkin sitten iskän kanssa viihdyttämässä toisessa mummulassa. 

Mä ja Kaapo!

Lauantaina äiti pakkas mut, Kaapon ja Hilman autoon ja lähdettiin niitten mummulaan. Tiedossa oli herkut ja paijjaukset. Vähän me laitettiin Hilman kanssa siellä ranttaliksikin...

Hilma on peto!

Mopsihyökkäys äitin kimppuun!

Äiti oli tosi onnellinen koko viikonlopun, kun sillä oli kolme haukkua kainalossa. Vettä satoi kyllä koko viikonlopun, että ulkoilut jäi vähän vähälle. Meistä Kaapo on ainoo, jonka tassut ei oo sokeria ja joka ei vesisateesta hätkähdä! Mun lenkkiä äiti rajoitti vähän senkin takia, että riehuin ja hyppelin koko ajan niin paljon, että mun tassu rasittui kyllä muutenkin.

Tää päivä ollaan oltu kyllä taas aika väsyneitä. Ei lenkintkään hirveesti oo maistunut... Nyt meen yöunille ja huomenna oon taas reipas! Heippa!