Turhautumista ja äitin huolta

Voi voi voi... Mä en anna tätä kyllä ikinä äitille anteeksi. Mä en saa juosta enkä leikkiä mitään vauhdikasta, en saa hyppiä enkä olla sohvalla. Joudun nukkuunkin pentuhäkissä, johon tällanen mieheksi kasvanut mopsi on aivan liian aikuinen! En pääse lenkille, alkaa meinaan pikkusen potuttaan noi samat hajut päivästä toiseen. Kun tulee vieraita ja yritän toivottaa ne tervetulleiksi haleilla ja pusuilla niin äiti kaappaa mut syliin ja toruu. Yritän välillä harrastaa mun lempiharrastuksia eli sukkien ja punttien syömistä eikä äiti oo niistä vielä koskaan NÄIN paljon hermostunut!

Mutta parastahan on se, että jos mä nukun tai muuten vaan lepään tekemättä mitään tai esimerkiski syön luuta jotenkin eri tavalla kuin ennen niin äiti tökkii mua koko ajan, että "kultahanipuppelihöpölöö, ootko elossa"! Ihan oikeesti! Yritä täällä nyt sitten toipua tai olla toipumatta, kun tollanen häärää tossa tassuissa koko ajan. Ei jumantsuikka...

No, mutta nyt vakavasti... Taas on viikko vierähtänyt ja mulla on ollut tietysti omat lapsenhoitajat, jotka lähti sunnuntaina kotiin. Ne on passannut mua, kantanut sopivaan paikaan pissalle, antanut ruokaa ja juomaa, rapsuttanut, pussannut, halinut. Oon yrittänyt äitille osoittaa, että voisin ottaa täysipäiväsen hoitajan itselleni ihan muutenkin, kun yksinolo on niin tylsää. Äiti ja iskä ei mukamas muutenkaan voi joka minuutti kiinnittää huomiotaan muhun niin hoitaja voisi! Tällä olis töitä tarjolla, hehe... Okei äiti, ei ei.

Viikko on mennyt ihan hyvin. Tiistaina ja perjantaina tosiaan käytiin Koira-Kissaklinikalla tassusiteen vaihdossa, mutta siinä välissä äiti sai sen siteen vaihdettua itse. Suurin apu oli kiinnipitäjistä, mutta oon niin fiksu haukku, että oon jo oppinut, että se rätti vaihdetaan hyvällä tai pahalla (eli rauhoittamalla).

Lauantaina käytiin myös Tuhatjalan päivystyksessä, koska mun nisä oli mukamas tulehtunut... Lääkäri nauroi äitille. No, sain rauhotuspiikin pyllyyn ja nukuin makeasti, kun mulle laitettiin pääkalloside tassuihin. Mä kyllä sitten niin häpeen välillä tota äitin ylireagointia, mutta tällä kertaa siitä oli mulle hyötyä. Nyt oon meinaan kulmakunnan katu-uskottavin haukku ton siteeni kans! Ei paljon naapurin pedot uskalla mulle ärjyä enää!

Täällä mä tallustelen töttörö päässä ja pääasiassa vaan löhöön omassa pedissäni. Aivan tylsäähän tää on, välillä jyrsin jotain luuta, mutta oikeasti haluaisin vähän mopsihepuloida. Sunnuntaina vietiin tosiaan lastenhoitajat kotiin iskän kanssa ja samalla näin Kaapon ja Hilman, mummun ja pappan. Siellä innostuin vähän vaarallisen paljon ja te varmaan arvaattekin, niin äiti on ihan varma, että mulle joudutaan tekeen uusi leikkaus, kun se ei oo saanut mua olemaan ihan paikallaan.

Eilen äiti tuli töistä ja pelästyi, kun en varannut yhtään kipeelle tassulleni. Kannattelin sitä vaan ylhäällä. Ennen kun sain yhtään kotiintulohalia tai -pusua, äiti jo soitti eläinlääkäriin, että amputoidaanko mun jalka jo. Pyh, käskivät tietysti antaa kipulääkettä, että oon vaan innostunut häkissä liikaa ja varmaan satuttanut tassua. Olisin kertonut sen äitille itse, jos se olis ehtinyt rauhottuun ennen soittoo.

Huomenna mennään äitin ja iskän kanssa moikkaan mut leikannutta lääkäritätiä. Mulla on siis ensimmäinen kontrolli ja toivottavasti tassurätti saadaan jo pois. Nyt oli aika hollilla sellaset ajat, että saan taas itse valita pissipuskani...

See you soon!

Tassupuoli toipilas

Heippa vaan!

Vähän meni tässä kuulumisten kertomisessa aikaa, sillä on täytynyt vähän toipua ja äitikin tuntuu toipuvan mun leikkauksesta. Juu, elikä perjantaiaamuna hurautettiin sitten Kissa-Koiraklinikalle äitin ja kummisetän kanssa. En ymmärtänyt, kun äiti oli ihan paniikissa, vaikka yritti esittää mulle niin kun tää olisi joku tavallinen rokotuskeikka (joita niitäki äiti tietysti ihan pissat housuissa pelkää). Kummisetä ei sitten muuten ollut moksiskaan, koska se tietää, kuinka kova jätkä oon! Ei paljon mikään hetkauta.

No, lääkäritäti otti meidät sitten vastaanottohuoneeseensa. Äitiä itketti jo silloin, että se siitä kaikesta yrityksestä! Lääkäri vähän yritti tutkia mua, kuunteli sydäntä ja muuta, mutta yritin tehdä siitä kyllä mahdollisimman hankalaa. Sitten tuli taas piikkiä pyllyyn ja alkoi nukuttaan! Oksensin sen piikin jälkeen ja siitäkös äiti vasta hermostuikin... Hoitaja ajoi äitin ja kummisedän sitten pois sieltä, mutta onneks äiti oli ottanut koko mun omaisuuden mukaan, että on sitten kotituoksuja, kun heräilin. Oli vilttiä ja lelua... Äiti!!

Äiti ja kummisetä meni sitten (lepyttely)lahjaostoksille ja syömään sillä aikaa, kun mä olin siellä lääkäritätien joukossa. Vaikka välillä vähän saan äitin ylireagointia hävetä niin pakko sanoo, että olin melko iloinen, kun tokkurasta heräilin oman viltin sisältä ja näin äitin ja kummisedän. 

Äiti oli tietysti vaatinut, että sille soitetaan saman tien, kun leikkaus on ohi. No, sille soitettiin ja kerrottiinkin hyviä uutisia juuri silloin, kun äiti oli valitsemassa mulle uutta Flexiä kannustaan parantumista. Leikkaus siis meni hyvin, nyt on luu poikki ja pikkuhauvan menoa sekään ei muuten haittaa! Olin vielä ihan vässykkä, kun mut haettiin kotiin. Mukaan lyötiin kasa lääkkeitä, joita mun on rautasena kaverina aivan turha syödä.

Mun parantumislahjat äitiltä!

Leikkauksen jälkeen mulle määrättiin antibioottia, kipulääkettä, tulehduskipulääkettä, vatsansuojaa... Niitä oon nyt sitten syönyt, joskin vastahakoisesti. Äiti on ollut tosi kummissaan, kun mun on ollut ruokahalukin vähän kateissa. Lääkärit ei sitä kyllä lainkaan ihmetellyt, enhän mä liiku juuri lainkaan eikä lääkkeetkään varmaan mitenkään paranna ruokahalua... Tassuun mulle laitettiin tukiside, jota pidetään tikkien poistoon asti eli 10-12 päivää. Multa poistetaan tikit 1.8., jolloin on myös ensimmäinen kontrolli.

Ylemmässä kuvassa ollaan juur palattu kotiin klinikalta ja olin tosi loukkaantunut äitille. En antanut sille lainkaan rakkautta, koska se vei mut sellaseen paikkaan. No, pian tuli iskä kotiin ja sen mukana suostuin kyllä lähteen Vammalaan. Mentiin mummulaan tietysti, jossa en saanut leikkiä Kaapon ja Hilman kanssa. Ne ymmärsi kyllä hyvin, että oon kipeä eikä mun tarvinnut kolmella tassulla laittaa niitä ojennukseen. Suurimman osan ajasta olin kyllä häkissä, jotta mun liikkuminen minimoitiin. 

Parantumislahjat mummulta ja tätiltä!

Jotenkin onnistuin kuitenkin sujauttamaan illalla ensimmäisen tukisiteen pois. Yritettiin mummun ja pappan kans laittaa sitä takasin, mutta en taatusti ollut yhteistyökykyinen, kun kerran sain sen kurjan siteen pois! Äiti soitti päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi, että antaa olla yön yli poissa. Mentiinkin sitten aamulla heti laitattaan siihen uusi tuki. Lääkäritäti luuli, että olisin jotenkin suostuvaisempi sen seurassa! Pah! Ja sitten mut taas rauhotettiin... Se laittoikin siteen sitten niin, että vaikka mitä tekisin niin lähde irti!

Olin mummulassa tosi reipas. Pissasin ja kakkasin reippaasti, otin lääkkeet mummulta ja pappalta hyvin, söin normaalisti, mutta itkiskelin kyllä vähän yöllä. No, tultiin Turkuun kotiin ja lopetin heti reippailun, koska olin vielä vähän äitille vihanen. En kattonut sen kameraan enkä ottanut siltä herkkuja. Siitä lähtien lääkkeiden ottaminen onkin ollut vähän hankalaa... Hyi! Äiti ja iskä on melko lailla sitkeitä yrittäjiä.

Turussa mulla on nyt omat palvelijat, kummisetä ja sen tyttöystävä. Ne on mun kanssa täällä, kun äiti ja iskä on töissä. Saan nyt niin paljon huomiota, että ei tassun kipukaan tunnu!

Mun tassu alkoi sunnuntaina vähän turpoamaan, joten äiti soitteli paniikissa kaikki Vammalan ja Turun eläinlääkärit läpi. Ne oli sitä mieltä, että sieltä on luu katkaistu, turvotus on normaalia, kun kudosnesteitä kertyy. Äitille se selitys ei kelvannut ja se soitteli niin kauan, että joku sanoi, ettei se ole normaalia. Tänään käytiin sitten tietysti ottamassa side pois ja vaihtamassa uuteen. Kaikki oli musta niin ylpeitä, koska ei tarvinnut rauhottaa! Tällä kertaa annoin ilman suurempia rimpuiluja sitoa tassukan. Nyt on taas söpö liila tassukuvioinen tuppo jalassa. Samalla löytyi myös hiertymä tosta edellisestä siteestä, jota täytyy nyt puhdistella ja muuta.

 

Noniin, me jatketaan toipumista äitin kanssa. Arvaatte varmaan niin äitin univelka vaan lisääntyy, kun se tarkkailee, että tuleeko mun jalkaan kuolio ja hengitänkö lainkaan... Ehkä se joskus oppii! Ette varmasti usko, niin se on keskimäärin kolme kertaa päivässä soittanut lääkäriin! Että mää häpeen...

Tässä yritän näyttää syyttömältä saatuani tuen irti...

Putiputipuhdas

Siis mun äiti... Se on valvonut kolme yötä, valvoo vielä huomisen, mutta sanoi sitten ehkä nukkuvansa. Joo, tosiaan, meen huomenna taas lääkäritätiä moikkaamaan. Äiti kertoi, että sen jälkeen mun täytyy olla tosi rauhallinen ja varovainen, koska mun jalka on pipi. Okei, joo, oon ihan rauhallinen. Ainahan mä! Äiti on tietysti ihan paniikissa jo valmiiksi siitä leikkauksesta, vaikka yrittää esittää mulle hirveen rentoo. Mun kummisetä tulee tänä iltana Turkuun, jotta se voi sitten viettää päivän äitin kanssa, kun mä oon siellä klinikalla. Iskä on tietty töissä. Vähän muakin jännittää, että minkä värisen paketin lainkaan saan jalkaani!

Lääkäritäti käski pestä mut leikkausta edeltävänä iltana. Se oli mun ensimmäinen suihku! Tukena tässä oli tietysti äiti, joka pesi, iskä, joka esti mun pakenemisen kylpyhuoneesta ja kummitäti, joka kuvas. Iskän rooli oli ihan turha, koska mä olin kaikista reippain pestävä mopsi ikinä! Alkuun vähän arastelin, että mikä juttu toi märkä on, mutta kyllä mä sitten ihan reippaasti annoin äitin pestä ja saippuoida. Saippuointikin kävi ihan hieronnasta, juu! En mä nyt voi sanoa, että siellä mitenkään nautin olosta, heti kyllä lähdin pois, kun sain. Mutta äiti oli kyllä ylpee!

Sen jälkeen tietysti vaadin pientä palkkioo tästä urheasta suorituksesta ja sainkin broilerin sytämmen ja neliöluun. Niitten kanssa laitoin niin ranttaliksi, että ei pysyny kummitäti kameran kanssa perässä!

No tänään oon ollut vähän sukkela haukku muutenkin... Oon näyttänyt mun kaikkia ahneen koiran puolia. Oon kiipeillyt herkkulaatikolle ja yrittänyt ulista, jos saisin sillä ranskalaisiin tarkoitetut makkarat ja lihapullat hyppään lattialle. Äiti ei tykkää....

Sitten on pitkästä aikaa ollut kummitätikin kylässä niin oon saanu antaa vähän lisää rakkautta.

Mutta hei... Nyt tassujen peukut pystyyn, että huominen leikkaus menis hyvin, jotta äitikin sais taas nukkua öitänsä. Ja mä saisin harrastaa kaikkee, mitä äiti oli jo mulle syksystä luvannu... Leikkauksen jälkeen me sitten lähdetään Vammalaan mummulaan, jotta mummu voi opastaa äitiä kipeän koiran hoidossa. Äiti on hysteerinen hullu!

Oon mää vaan äiskän vaavi...

Seikkailija

Joo, äiti on täällä jo käynyt mun seikkailuista juoruamassa. Mulla on kyllä kaikki ihan hyvin, vaikka vähän jännityksellä odottelen sitä leikkausta. Ei sellaseen kukaan haukku varmaan mielellään menis. En myöskään ihan hirveesti tykkää noista eläinlääkäreistä, kun aina väännellään ja käännellään. Ja mitä siinä tapahtui, kun yhtäkkiä vaan simmahdin? Sitten heräsin hetken päästä äitin sylistä. Outoa.

Niin, äiti oli sitten sen röngtenkuvauksen jälkeen  jälkeen ihan paniikissa, että en lainkaan virkoa ja palelen vaan kauheesti. Istuttiin keittiön lattialla. Äiti oli käärinyt mut mun omaan sydänpeittoon ja sitten olin vielä sen sylissä untuvapeiton alla... Mietin, että seuraavaksi saan jonkun lämpöhalvauksen! Ei vaan. Nukuin aika tyytyväisenä siinä väsymystäni pois. Äiti tietysti valvoi koko yön tuijottaen, että hengitänkö mä. Vähän mua harmittaa sen tuijottaminen, joten oon tehnyt yöt sille tosi helpoiks! Oon nukkunut alkuyön ja sitten aamuneljän aikaan oon käynyt tapani mukaan kiskomassa äitin hiuksista hereille. Se ei oo hirveen tyytyväinen, mutta eipä tarvii miettiä, että onko mulla kaikki hyvin! Hehe!

Puhtaan pyykin saalis!

Kuulin myös, että isosiskolla on kaikki hyvin. Tassun operointi oli onnistunut ja hää on kai oma itsensä ihan. Mä kyllä jo odotan, että oltais molemmat taas terveitä ja leikkikunnossa, koska äiti jo lupas, että pääsen sitten taas leikkiin siskon kanssa. Nytkin mulla olis kyllä tota energiaa vaikka naapurin koirallekin jaettavaksi, kun lääkäritäti sanoi, että pissalenkkiä vaan kannattaa tehdä nyt leikkaukseenkin asti. Pikkasen pistäis menojalkaa vipattamaan... No, se vipattaa sitten kotona.

Me mennään leikkauksen jälkeen viikonlopuksi mummulaan, koska äitiä jännittää mun hoitaminen. Se on vähän sellainen paniikkipussi, joten se tarvii mummun rauhoitteleen itseään. Mummun haukkusia on kuitenkin aiemmin leikattu. Mulle käy kaikki erityishuomio, jota on tiedossa. Viikonlopun jälkeen kummisetä ja sen tyttöystävä tulee Turkuun viikoksi hoitaan mua, jotta äiti ja iskä saa olla paniikitta töissä. Kummisetä luulee, että pystyy jotenkin mun hyppelyä rajottaan... Nii vissiin!

Äitillä onkin taas tosi paha mieli tästä mun tassusta ja siitä kaikesta, mitä joudun kokeen. Se osti mulle tietysti kasan lahjuksia, joilla saan aikaani kulumaan, kun kolme kuukautta parantelen jalkaani. Sain siis uuden älypelin, pari lelua ja kasan luita. Kuulin, kun äiti sanoi iskälle, että täytyy vielä hakea lahja maanantaina, kun tää haukku täyttää seitsemän kuukautta! Ja sitten tietysti leikkauslohduttelulahjat... Ai että mä hukun mun lelukoriin vielä! Iskä yrittää toppuutella äitiä, mutta yleensä sillon puren aina iskää jalkaan.

Tässä on siis mun uusi älypeli, joka oli aika helppo. Siinä piti noita luukkuja siirrellä ja sieltä tuli nameja. Olin siinä tietty hiukan ylpeenä, kun suoritin tän haasteen niin helposti. Äiti naureskeli mulle, että ei se ihan niin helppo ole sitten, kun otetaan kaikki pelin ominaisuudet käyttöön. Tota kai voi jotenkin muutella... Pyh, tuskin niin paljon, ettenkö mä sitä osais! 

Äiti on selvästi oppinut, että parhaat lelut on eniten metelöivät lelut. Toi lintulelu vinkuu sitten niin paljon, että huhhuh... Välillä se vinkuu, vaikka vaan katon sitä! Toi pikkuporo vinkuu ja helisee. Vähän on mennyt äitillä puurot ja vellit sekaisin, kun se on ostanut mulle helistimen... En oo enää mikään vauva!

No, sain tietysti myös perinteisen Musti ja Mirri - herkkupussukan, jossa oli mun kaikki lempiluut!

Tänään käytiin illalla pienellä seikkailulla! Äitillä oli töitten jälkeen aika tylsää ja lähdettiin sitten vain ajeleen iskän ja äitin kanssa. Mua kun ei nyt tosiaan saa lenkittää, mutta äiti ei halua, että oon vaan kotona. Ajeltiin Paraisilla, katsomassa Nauvon lauttaa ja Airistolla. Ilman siis mitään sen tärkeämpää päämäärää ajeltiin vaan. Aika montaa paikkaa pääsin haistelemaan...

Matka päättyi Sepen grillille Kaarinaan... Herkuteltiin iskän kanssa makkaraperunoilla, nam! Nyt yöunille! Heippa!

Huonojen uutisten päivä

Nyt on äitin elämän rakkauden nassu kääntynyt aiheesta vähän Onnille sopimattomampaan ilmeeseen.

"Röngtenkuvissa todettiin molempien kyynärnivelien kehityshäiriö, varsinkin vasemmassa kyynärnivelessä on inkongruenssia eli nivelpinta on epätasainen.

Suositellaan vasemman etujalan kyynärluun osteotomiaa eli kyynärluu katkaistaan, jotta kyynärluun yläosa nousee paremmin olkaluun telojen päälle. Tällä pyritään palauttamaan normaalimmaksi nivelen rakenne ja estämään myöhemmällä iällä tulevaa nivelrikkoa.

Leikkausaika KE 01.08.2012 klo 11"

Siinä on suora lainaus Koira-Kissaklinikan paprusta, joka saatiin tänään mukaan. Jos joku muistaa lukeneensa keväällä blogista, kuinka Onni ontui aina noustessaan ylös esim. nukkumasta tai automatkalta. Silloin jo soittelin kaikki Turun alueen eläinlääkärit läpi ja kaikenlaisia epäilyjä tuli venähdyksestä kasvukipuihin eikä kenenkään mielestä Onnia kannattanut tutkia. Myös me sitten uskottiin niihin, kun Onnin ontuminen loppui parissa viikossa. Onnin siskolla oli kuitenkin samaa vaivaa ja jalat kuvattiin muun rauhotuksen yhteydessä. Sieltä löytyi kehityshäiriö, joten päätettiin, että parempi tutkia Onninkin jalat. 

Ja mun kaikki kiitokset menee Onnin siskon omistajille, että tieto tuli heti meillekin, koska tätä ei ainakaan tämän lääkärin mukaan voida korjata kasvuiän jälkeen. Onni ei myöskään ole nyt lainkaan ontunut, joten ei sitä muutenkaan olisi tullut tutkittua.

Ensin Onnia juoksutettiin ja tutkittiin, jolloin eläinlääkäri sanoi, että Onnin ravi on täydellistä ja lennokasta eikä mitään turvotusta tms. tunnu. Ei uskonut, että siellä mitään olisi, mutta kuvattiin tietysti kuitenkin. Siellä on nyt siis vasemmassa jalassa sellainen tilanne, että vaatii leikkausta. Oikea jalka on "lähes priima".

Onni tietysti rauhotettiin ja sekin täytyi meidän energiapakkaukselle tehtä kahdesti... Ensimmäinen meni vissiin niin paljon ohi, kun ei herra malta olla paikallaan. Nyt meidän mussukka on tietysti vieläkin kovin nuutunut ja minä tuijotan koko ajan, että hengittääkö se... Onni palaa bloginsa tähdeksi taas heti, kun uni ei enää voita Onskulaa. Kumman rauhallinen huusholli tällä hetkellä ja toivoisin kovin äiskän oman Onnin näyttävän taas luonteensa.

Me toivotaan Onnin isosiskolle nopeeta toipumista tän päivän leikkauksesta ja paljon paljon onnea toipumiseen. ♥

Terveisin,

Onnin äiskä

EDIT: Leikkausaika aikastui... Perjantaina 20. heinäkuuta kello 09:30 tulisi Onskulan olla klinikalla!

City-haukku

Nimeni on Onni ja sen mukaisesti kerron teille tänään vain onnellisia asioita, aloittaen mun viime viikonlopusta. Surut ja murheet haluaisin haukkua ja pelästyttää pois...

 Edelliseen päivitykseen voisin heti lisätä, että äiti väittää mun oppineen myös tämän tavan Kaapolta:

Siis kenkien päällä nukkumisen!

Sain perjantaina vieraikseni siis kummisedän ja sen tyttöystävän. Siinä oli mulla taas tekemistä, että sain pureskeltua kaikki varpaat ja sormet. Uuden tuoksuiset kengät oli tietysti mukavaa vaihtelua äitin kengän kuljetteluihin verrattuna. Perjantaina me tietysti vähän herkuteltiin ja kateltiin elokuvaa, mutta en ihan ollut taas tyytyväinen, kun äiti vei ne lauantaina ostoksille ja syömään ilman mua. Mitä sellanen on?! Illalla kyllä pelattiin sitten vähän Monopolya, mutta en oo ihan varma oliko musta äitin pelissä enemmän haittaa vai hyötyä. Äiti ei voittanut...

Tykkään kyllä tosi paljon näistä päivistä, kun meillä on vieraita. Ei tarvi joka yötä nukkua äitin ja iskän vieressä, on muitakin kävelyttäjiä ja tietysti enemmän ihmisiä, joilta kerätä haleja ja herkkuja. Ainiin, sain äitiltä taas lahjuksen. Raatolelun, koska oon vanhat lähes tuhonnut...

 

Viikonloppu meni ennen kun ehdin vuf sanoa, mutta tiistaina olikin taas kiva ylläri. Täti tuli viettään lomapäiviään meille! Tänään olin oikea ylpeyden aihe äitille, kun me lähdettiin aamupäivällä tätin ja kummitätin kanssa Aurajoen rantaan viettään kesäpäivää. Mun takia levitettiin viltti tietysti varjoisaan paikkaan ja viihdyin kyllä niin hyvin enkä kärsinyt lämmöstä. Sain tuijottaa ihmisiä ja nauttia melkoisesti huomiosta. Meni välillä pienen koiran pää pyörälle, kun niin paljon ihailtiin.

Ensin istuskeltiin pari tuntia ja nautittiin vaan kesästä, mutta sen jälkeen mentiin tietysti lounaalle. Paikan nimi oli Tintå ja siellä otettiin koiraystävät erittäin mielellään vastaan terassille. Nyt äiti haluais hirveesti hehkuttaa, kuinka reippaasti istuskelin tuolin juuressa ja katselin syöviä ihmisiä. Tietysti huomiota ja kehuja tuli tässäkin tilanteessa vähän nolostuttavan paljon. Sen jälkeen siirryttiin toiselle terassille, jossa oli muuten sitten paitsi melko tavalla koiraystävällinen henkilökunta, myös asiakaskunta. Tää oli siis se jokirannan pop up-paikka siinä kaupungintalon kulmilla. Juu, siellä mää tervehdin kaikkia vauvasta vaariin ja istuskelin toisten asiakkaiden sylistä. Tarjoilija meinas tehdä musta kuulkaas vallan maskotin sinne!

Oltiin koko päivä reissussa ja nyt kyllä silmiä painaa... Äitinkin kaksi vapaata on kulutettu ja se menee huomenna töihin. Iskäkin tietysti menee niin mun kiusattavaksi jää enää täti...

Ainiin! Äiti ja täti löysin melkosen hienon jutun kaupasta. Totuuksia totuuksia!