Nimipäiväsankari!

Tänään on onnenpäivä eli Onnin päivä. On meinaan Onnitteluja sadellut kaikilta. Lahjaksi sain uuden lehmän sääriluun ja ai juku, että olin ylpeä. Oon täällä tehnyt nyt kunniakierrosta pitkin meidän kotia luu suussa. Välillä oon sitä purrutkin, mutta pääasiassa esitellyt sitä.

Sain myös kummitätiltä kivan nimipäiväviestin niin kirjoitan senkin tänne. Ihan varmasti on musta kertova. Se on aika osuva, eikö?

Ei Onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade vähitellen. Sen mukaisesti, miten hän elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan. -Tsingis Aitmatov

Tää viikko on vietetty ihan tavallisissa merkeissä. Ollaan tietysti lenkkeilty paljon kevätauringossa, kun nyt on ollut ihan kivoja kelejä. Toivottavasti ne jatkuu, eikä ala uutisten lupaama uusi talvi.

No niin, nyt toivottelen kaikille hyvät viikonloput ja palailen ensi viikolla mun seikkailuihin. Nyt tää nimipäivä jatkuu yöunilla! Moi!

Hiihtolomaterveisiä

Terveisiä siis ihan vaan täältä lumisesta ja kylmästä Suomen Turusta. Nyt äitillä ja iskällä pyörii hiihtoloma eli ne on koko ajan töissä, mutta mulla on ollut tosi kivaa seuraa. Jos tällain hiljaa sanon, ettei äiti ja iskä kuule, niin oikeastaan jopa viihdyttävämpää kun äiskän ja iskän ainanen seura. Nyt haluan kyllä korostaa, että äitin ei tartte olla yhtään enempää poissa kotoa siltikään! No, mun seurana on tietty ollut kummisetä ja sen tyttöystävä. Ollaan yhdessä katottu televisiota, ulkoiltu, leikitty, syötykin ollaan ja oon tietysti taas ollut roolissani, aamukuuden kukkokiekuuna, niitä herättelemässä. Siinä, jos jossakin, oon kyllä hyvä! Jos ei oo herkkuja samaan aikaan toisaalla...

Linja-autoasemalla saattamassa vieraita bussiin!

Hirveen talvilomafiiliksissä oon ollut meijän vieraiden rinnalla, mutta tassun kuntoutuksesta en kyllä saa pitää lomaa. Edes pakkasella! Meen jo sellasen reilun kilometrin lenkin ilman ontumista, mikä on tosi iso juttu. Siitä isompi rasitus sitten jo tuo ontumisen takaisin. Nyt me vähitellen vaan lisätään lenkkiä. Kotona, jos (KUN) riehun oikein kovasti ja hyppelen paljon niin alan ontumaan. Myöskin pitkän levon jälkeen onnun tietysti jäykkyydestäkin siinä tassussa. Mutta parempaan päin koko ajan ja toivottavasti ei enää mitään huonompia uutisia tulekaan. Haluan olla keväällä ja kesällä jo ihan iskussa niin pääsen äitin ja iskän kanssa kesälomareissuun. Aika jännittävää!

"En tuu tonne kylmään, ota tää takki pois! Palele yksinäs!"

Viime viikolla äiti olikin Kaapon ja Hilman luona Vammalassa. Mä vietin sitten iskän kanssa isä-poika-laatuaikaa. Se on sitä, että ei siivota eikä tiskata eikä pestä pyykkiä ja syödään herkkuja. Äiti tuli ystävänpäivänä kotiin ja sain mäkin ystävänpäivälahjan:

Pökkelö, joka pitää lokin ääntä.

Tästä vielä muutama veikeä kuva:

Herkut paistuu uunissa... Kuolat valuu molemmilta, nii.

Mä ja uusi lelu

Pitäkää peukkuja, että huomenna aamulla ei oo niin kylmä kuin tänä aamuna, että äiti ja iskä saa reipasta lenkkiseuraa. Nyt yöunille!

Vuosipäivä!

Eilen sivuutettiin suuri merkkipäivä. Olen nimittäin nyt asunut täällä kotona äitin ja iskän kanssa tasan vuoden! (No, tänään jo vuoden ja yhden päivän.) Mun kummisetäkin kommentoi, että vastako niin lyhyen aikaa. Oon tietysti niin paljon tuonut iloa kaikkien elämään, että ei sitä uskois vuodessa ehtivän niin paljon hurmata. Ihmettelen kyllä, että  mitään lahjusta en saanut. Äiti sanoi, ettei voi enää ostaa ennen kuin vanhoja leluja on lahjoitettu pois tai heitetty roskiin. Ei tullut diiliä, en luovu mistään. Oon kyllä unohtanut kertoa mun tätin lahjuksesta, jonka sain äitin ja iskän loman aikana. Voin kertoa, että lila pallopäävetolelu on ollut nyt kovaa huutia. Siitä on ihan mun yks lemppari tullut. Kiitti täti!

Perinteinen äiti-älä-jätä -katse sohvan nurkasta.

Viikonloppu oltiinkin Vammalassa ja olin iskän kotona koko viikonlopun. Siellä ei ollut koirakavereita, mutta nyt en saa leikkiäkään. Torstaina tuli viikon lepo päätökseen, mutta onnuin vielä sen verran, että äiti ja iskä päätti vielä edes riehumisen estää. Mikä on aivan väärin, tietysti, mutta mulla oli kyllä tosi hyvä hoitopaikka siellä iskällä, että aion kyllä olla siellä ihan terveenäkin. Sellainen tiedoksi nyt, kun pääsin jopa mummun ja pappan kainaloon nukkuun. Siinä taas näette mun hurmurin taidot, nii!

Mä ja mun herkku.

Viikonloppuna äiti ja iskä kävi mun kasvattajalla. Kuinka ilkeää on jättää mut sieltä pois? En päässyt äiti-Pimua katsomaan ja jälleen oli syynä tää äitin langettama riehumiskielto. Äiti ja iskä sen sijaan sai ihailla pieniä pentuja, joita oli neljä kappaletta siellä. Ne on muutaman viikon päästä luovutusikäisiä ja nyt oli äitinkin turvallista mennä siellä käymään, kun kaikille oli jo koti. Ei tullut tehtyä mitään pikkuheräteostoksia mulle pikkuveljeksi. Vaikka aika haltioissaan se oli kyllä ollut... Mulle tosin selitteli, ettei ollut niin suloisia kuin minä pienenä! Ei tiettykä ollu! Ha.

Äiti ja yks niistä pienistä.

Muuten ollaan viime viikko vietetty äitin koulutehtäviä tehden. Siinä musta on ollut iso apu. Oon kyllä niin fiksu koira, että tiedän kaiken sosiokulttuurisesta vanhustyöstä ja sen sellasesta. Tiedän kaikkea, vaikka äiti ei tunnu tietävän yhtään mitään!

Mä ahkerana.

Luova tauko.

Nyt mä meen tonne sohvalle äitin ja iskän kaikkuun, kun saatiin äitin ensimmäinen koulutehtävä päätökseen. Hirveen itsetyytyväinen olo. Mulla siis, ei äitillä. Kuulemisiin!

Kuvapäivitys

Ohhoh, huominen tuli ja meni enkä pitänyt lupaustani, höh. Syytän kyllä vähän tätiäkin, jolla meni aikaa lähettää kuvat äitille! Joo, mun hoitoviikot meni hirveen hyvin. Sain viettää laatuaikaa tätin kanssa, joka antoi mulle kaiken huomionsa. Näin paljon uusia ihmisiä, joita hurmasin järjestäänsä. Se ei oo mulle mitenkään rankkaa, se tulee luonnostaan. Olin myös muutaman päivän hoidossa äitin mummulla ja ajattelin kyllä salata ne herkkumäärät äitiltä. Ihmettelen vaan, että miksen oo siellä useammin!

Tätin kanssa me tietty lenkkeiltiin paljon. Varsinkin, kun mun ontuminen oli poissa jo niin pitkään. Vähän huonot säät kyllä välillä osui, että äitillä ja iskällä oli varmaan asiat paremmin. Näistä kuvista vois luulla, että nukuin koko kaksi viikkoa, mutta tätiä lainatakseni: "Onnista on jostain syystä helpointa ottaa kuvia, kun se nukkuu..." Niin.

Kukkuu!

Ihan samoja tapoja toteutin kyllä tätilläkin: valtasin petivaatepyykkikasan, nukuin valkoisen torkkupeiton päällä ja kenkähyllyllä

Mutta kaikista kivoin tätin keksintö oli turvavyövaljaat. Sain olla tätin vieressä etupenkillä eikä mun tarvinnut olla häkissä takana niinkun äitin ja iskän kanssa. Vaikka viihdyn häkissäkin niin olihan toi nyt paljon hauskempaa. Olin nätisti omalla penkilläni ja täti oli ylpee!

Nyt mulla on uutena herkkuna lehmän sääriluuta täällä kotona. En saa nyt ainakaan, kun tätä närästystä hoidetaan, syödä niitä nahkasta tehtyjä luita. Toi sääriluu on niin paljon hyvää, että päätin oikein komentaa äitiä, kun se yritti ottaa sitä pois. MURISIN ensimmäistä kertaa elämässäni. Äiti sitten näytti mulle, että en saa sille kyllä murista. Iskälle ainakin murisen vielä! MINÄ iso paha susi!

Paluu arkeen!

Heippa pitkästä aikaa!

Tulin vaan lisäämään teidän jännitystä kertomalla, että huomenna aion tehdä comebackin kertomalla kuvin mun menneistä viikoista. Olin nyt siis tätillä hoidossa pari viikkoa, kun äiti ja iskä oli reissussa. Aika hienot viikot mulla takana, vaikka tietty oli äitiä ja iskää ikävä. Ja omaa sänkyä. Nyt voin kuitenkin kertoa, mun torstaisesta lääkärireissusta. Äiti ja iskä tuli tiistaina Suomeen ja heti torstaina olin taas Koira-Kissaklinikalla. Onko äitissä joku vika?

Tällä kertaa oli kyllä vika ihan mun vasemmassa etutassussa, kuten monesti ennenkin. Mun loma tätillä meni niin hyvin lähes kokonaan, mutta kun oli muutama päivä jäljellä, päätin lääkärin sanoin tehdä pellehyppyjä ja teloin mun leikatun tassun. Siihen asti lenkkeilin ontumatta eikä rasituksestakaan alkanut ontuminen. Täti oli niin ylpeä ja äiti helpottunut toisella puolen maialmaa. En tiedä, miten mä sitten sillain taas pääsin vauhdin huumaan, että en osannut varoa...

Aloin siis ontumaan melko pahasti niin äiti soitti ensitöikseen lääkärille ja mentiin kuvauttaan mun tassu. Tulos oli se, että nivelessä oli hieman turvotusta ja sain viikon kipulääkekuurin ja levon. Kuvat ei kertoneet äitille mitään ja sillä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset lääkäreiden puheista, että oliko niissä sitten jotain murhetta. No, lääkäri sanoi meille, että tassu on parantunut erittäin hyvin tätä takapakkia lukuunottamatta ja että mun astuminen on nyt suoristunut hyväksi.

Olin just päässyt lenkkeilyn makuun ja tässä taas ollaan lepotilassa. Seuraava kontrolli on sitten toukokuussa, mikäli kaikki vaan menee tästä eteenpäin hyvin... Ja kaikki menee!

Närästyskin on mulla nyt laantunut aika paljon. Nyt siis syön korokkeelta ahmimiskiposta ja tästä eteenpäin kolme kertaa päivässä, jotta ei tarvitse mennä tyhjällä vatsalla yöunille. Luulin ensin, että saan yhden ylimääräisen aterian! Tajusin sitten, että äiti oli vaan jakanu ruuan määrän uusiks... Buu. Olin kuitenkin laihtunutkin puoli kiloa kaiken runsaan lenkkeilyn johdosta. Lääkärin mielestä se oli ihan hyvä, kun ei tietysti tassun kannalta oo hyvä kantaa mitään ylimääräisiä mopsikiloja. Vaikka enhän mä oo ikinä mikään pullukka ollutkaan! NI!

Nyt yöunille. Omaan sänkyyn!

PS. Terkkuja äitiltä ja iskältä Thaimaan auringon alta! Ei tuonut sitä mukanaan, aurinkoa siis...