Back in business!

Heippa vaan kaikki karvaiset ystäväni!

Äiti ja iskä kävi tossa lauantaina taas hellittelemässä mua. Vähän ne kyllä helli mun sisaruksiakin ja sillon tuun aina vähän mustasukkaseks ja puren äitin ja iskän varpaita, mur! Jos ne oikeesti aikoo jatkossakin antaa huomioo muille koirille kuin mulle, en todellakaan oo ainakaan kauheen kiltti! No joo, ne kävi ja sai melko hyvää kakkuakin, kuulkaas. Niin, ei meille tarjota tollasia herkkuja, mutta näytin äitille ja iskälle kuitenkin, kuinka reippaasti syön nykyään. Äiti on aina tosi ilonen, kun syön ja kerroinkin, että erityisesti tykkään lihasta. Se sopii sitten laittaa korvan taakse, että en oo mikään pullamössöpoika, nii! No, tässä on vähän esimerkkiä, kuinka isot pojat syö:

Äiti melkein päästi taas itkun, kun oon niin sulonen. Yritän sille opettaa, että tottuis nyt ajoissa siihen, että vien siltä jalat alta. On meinaan enää viikko ja kolme päivää, kunnes muutan Turkuun eikä sillon enää sovi itkeskellä mun vieressä. Sillon mennään eikä meinata! Mun kasvattajakin sanoo mua villiks ja onhan mun kennelnimikin Villi Rakkaus. En aio tuottaa pettymystä! Äiti ja iskä oli erityisen iloisia siitä, että mulle vaan kertyy painoo. Lauantaina ne punnitsi mut ja painoin jo yli 1200 grammaa. Kyllä se varmaan jossain vaiheessa suruks muuttuu, jos liikaa painoo kertyy... Ainakin äitille kuulemma kävi niin.

Vielä en oo kuitenkaan niin iso, etteikö äitihaukun tissi maittais!

No, äiti ei nyt sitten ollut nähnyt mua taas viikkoon niin se oli tietty shoppaillu ikävän kukistamiseks. Nyt mulla on taas uusi lelu ja äitin ja iskän astiaston väriin sopiva juomakippo, on se äiti vaan vitsikäs, mutta tottahan mun astioitten nyt niitten Teema-sarjaan pitää sopia. No, en tiiä yltääkö mun kuono vielä tohon kippoon, mutta vähän kun kasvan niin sitten.

Oon myös kuulemma perinyt Miron, Kaapon ja Hilman pentutavaroita. Siellä odottaa mua pienen pienet valjaat ja toppatakki, myös pentuflexi on. Äiti sano, että sitten, kun oon iso (ja vahva) niin mulle ostetaan vaaleensininen flexi. Oon varmaan koko ikäni vauvansinisissä, jos se on äitistä kii. Tässäkin kohtaa luotan iskään, joka ehkä ajaa nyt sitten mun miehisiä etujani. Isot pojat ei nössöile!

Niin, nyt alkaa sitten oleen kotiutuminen lähellä ja äitiä jo vähän jännittää. Tiiän kyllä, että äiti osaa olla hyvä äiti, että ei kyllä tarvis stressata. Äitin kalenterista on jo varattu kuulemma paljon vierailuaikoja, kun mua sitten tullaan ihasteleen. Äiti kyllä lupas mulle, että ensimmäiset päivät saan ihan rauhassa tutustua niihin ja mun uuteen kotiin ilman, että oudot naamat hyppää siellä koko ajan sekottamassa mun pientä päätä. Käytännössä otan siis valtakunnan haltuuni ja näytän, miten asiat tästä eteenpäin hoituu (minun ehdoillani tietty). Varmaan mun kyllä ensimmäisinä öinä on kova ikävä äitihaukkua ja sisaruksia, mutta kuulin, että iskällä on tapana tuijottaa yöt jääkiekkoa niin voi olla, että mun ei tarvi itkeskellä ihan yksin.

Joo, äiti ja iskä käykin nyt sitten vaan kerran enää moikkaamassa mua täällä kasvattajalla. Siitä seuraava kerta onkin sitten luovutuspäivä. Huihuihui!

Hyökkäääääääään!

Muutaman viikon odotus vielä!

Äiti ja iskä kävi eilen kattomassa mua. Mun kasvattaja oli kivasti laittanut mut leikkimään, kun olin syönyt, mutta sitten äiti ja iskä tulikin myöhässä. Hyvä tietää, että niitten aikataulut ei aina pelaa niin ei munkaan tarvi sitten kaikkien unieni ja leikkieni kanssa hötkyillä. Voin ihan hyvin vähän myöhästellä yhteisistä autoreissuista ja muista. Jaksoin sitten kuitenkin vielä vähän näyttää äitille ja iskälle mun kehitystäni ja erityisen voi-ku-söpöö oli, kun kiipeilin. Välillä mä kyllä mietin, että miten tyhmä toi äiti oikein on, kun mun sisko kakkas niin se oli taas, että voivitsikunonsöpökikkare. Vitsin noloo, toivottavasti mun ei tarvi hävetä sitä kaikkialla.

Niin, tässä kiipeilen äitin jalkaa pitkin ja pedin reunoilla. 

 

Äitin ja iskän mielestä olin kasvanut ja kehittynyt ihan hirveesti. Kävelen jo tosi hyvin, viimeks vielä vähän möngersin. Me ollaan mun sisarusten kanssa myös aika kovia pureskeleen. Sormet on tosi jees puruleluja, mutta toinen huvi on tietty mennä ihmisten selän taakse, kun ne istuu lattialla ja syödä niitten vaatteita. Meillä on tosi terävät hampaat, mutta tiedetään olevamme niin supersuloisia, että saadaan pureskella ihan mitä vaan! Niin, kuulin kyllä, kun äiti sano, että en saa pureskella sormia enkä varpaita enää sitten, kun meen Turun kotiin. Se on niin hölmö, en tosiaankaan tyydy mihinkään puruleluihin!

Tässä yllä vähän esimerkkiä, melkonen predator oon, eks vaan!

Äiti kertoi, että se on yrittänyt etsiä mulle jotain hyvää pentukerhoa, mihin mentäis sitten, kun muutan Turkuun. Jotain vaihtoehtoja se oli löytänyt, niinku Kelpokoira ja Koirakoulu. Se toivois hirveesti, että olis joku tuttu ihminen, joka on kiertänyt jo kaikki koirajutut Turussa ja osais antaa vinkkejä. Ei vaan oo ja sen lisäks oon tietenkin niin erityinen Onni, että täytyy vähän panostaa, nii! Onneks mun rokotukseenkin on vielä sen verran aikaa, että ainakaan heti äiti ei voi mua viedä mihinkään kouluun. Sillä on aikaa miettiä ja mulla on aikaa vakuuttaa se, että en oo mikään koululainen!

Äiti kertoi myös, että se oli ostanut Prismasta jonkun jääkaappimagneetin prinssi Onnille, siitä puuttuu vielä kuva. Lisäks oon päässy äitin ja iskän viereen olohuoneen lipaston päälle. Voi vitsit, mitenkähän pilalle se mut paapoo...

Nyt me odotetaan jälleennäkemistä taas viikko. Ite oon tosi reipas poika ja pärjään tosi hyvin mun kasvattajalla, mutta äitistä ja iskästä oon vähän huolissani... Ne oli laskenut, että eilen oli kaks viikkoa ja kuus päivää, että tuun ilostuttaan niitten ihan kaikkia päiviä. Mennään heti kuulemma ostaan mulle villapaita, että en palele ulkona! En kyllä tiedä, onko tollaset vaatteet ihan mun juttu... Sitten vielä jotkut töppöset, nii...

Tässä vielä loppuun vähän kuvia ikävää helpottamaan!

Tässä oon tosi tyytyväisenä iskän sylissä!

Tässä me lyylin kans vähän mietitään, että kummalle toi luu kuuluu!

Äiti ikävöi.

Äitillä on kädet täynnä ajateltavaa ja se kai toivois, että tulisin jo kotiin niin sillä olis syy relata. Niin se sanoo, vaikka en aio päästää sitä helpolla. Ei vaan, tietty mun kans on hauska meuhkata ja oon tietty tosi rauhottavaa katseltavaa, kun nukun ja tuhisen. Me mopsit vaan ollaan sellasia, että kyllä huolet unohtuu! Vaikka vähän äiti on musta murehtinutkin, kun mulla sitä yskää on ollut. Ihan hölmö, kun huolehtii! Mun kasvattaja kyllä tekee sen äitin puolesta. Eilen me käytiin mun kasvattajan kanssa Sastamalassa Viksussa eläinlääkärillä. Ne tiesi saman kun aiempikin lääkäri, että kaikki on normaaleja (niinku mun pienet keuhkot, kurkku yms.) ja sitten oon tietysti oma reipas itseni eikä mulla oo kuumettakaan. Oon varmaan vahingossa siis vaan vetänyt jotain kurkkuun. Oon melkonen sissi! Ja mulla on kyllä maailman paras hoitaja täällä Huittisissa.

Äiti on kuulemma selvittänyt kaikki Turun alueen eläinlääkärit läpi ja on tosi epäileväinen, kun ei oikein tiedä, mikä olis hyvä mulle sitten jatkossa. Toivottavasti me ei kauheesti käydä sellasissa valkotakkisten paikoissa, tietkö. Äitilläkin on niistä ikäviä kokemuksia, kun niitten perheen ensimmäinen mopsi kuoli niin nuorena. Sillä oli joku munuaisjuttu ja sen kaksvuotinen elämä oli aika paljon kipeen haukun elämää, kunnes Miro oli sitten pakko päästää sinne meidän koirien taivaaseen. Niin, varmaan tommosesta jääkin vähän kurjan raksun maku suuhun. Äiti tietty huolehtii kaikista maailman rokotuksista yms. yms. yms., mutta varmaan ne joka paikassa osaa rokottaa tällasen herttasen ja kiltin haukun, haha!

Äiti ja iskä näkee mut vasta lauantaina. Tiiän, että viikko on niille tosi pitkä aika olla käymättä täällä ja äiti vaan kattelee mun kuvia. Oon nyt kasvanu paljon, että äitillä ja iskällä on sitten katteltavaa, kun ne taas tulee.

Tässä on vielä musta ja Lyylistä kuva. Lyyli on meijän leikkitäti!

Kuukausi täynnä!

Äitillä ja iskällä on mua varmaan kova ikävä, kun ei ne oo nähnyt mua päivään. Ajattelin, että kerron niistä vähän, että millasia jalkoja mä sitten seuraan jatkossa. Ja mikä tärkeintä, keneltä kinuan herkkuja! Mun äiti on Sanna, se opiskelee ja on ihan hirveen mopsirakas. Kauheesti se aina lässyttelee ja paijaa. Iskää voitte kutsua Jukaksi, mutta mulle se on iskä. Iskäkin opiskelee eli mustakin tulee varmaan tosi fiksu, kun pääsen istuun kirjojen päällä. Eikö me mopsit niin tehdä, jos huomio kiinnittyy meistä pois! Äitistä tulee joku sosiaalialan ihminen ja iskästä insinööri. Ei mua oikeastaan kiinnosta tarkemmin.

Me asutaan sitten Turussa. Äiti on luvannut, että siellä on paljon lenkkipaikkoja, mihin se mut vie. Aatelkaa, mitkä maisemat siellä Turussa on lenkkeillä, esim. meren rannassa! Äiti on ihan innoissaan, vaikka se tietää, että ei mua heti voi lähtee kierrättään ympäri Turkua. Iskä yrittää nyt ensin ymmärtää, että miten mut pitää ohjelmoida, että en pissaa sen sukille. Ehkä se sitten ajaa mun oikeuksia mopsimaiseen löhöilyyn, jos äitillä menee yli. En kuitenkaan jaksa liikaa, vaikka aionkin olla reipas ja utelias haukku.

Niin, oon aika onnekkaassa asemassa kuulemma, kun on oon äitin ja iskän eka oma haukku. Äitillä on kotonakotona Sastamalassa kaks mopsihaukkua, toinen on jo ihan vaari, nimittäin 6-vuotias Kaapo ja toinen on varmaan ihan kakara, 2-vuotias Hilma. Äiti aina puhuu siitä tytöstä, että se on aika diiva. Toivottavasti se ei kuvittele varastavansa MUN huomioo! Aion hurmata kaikki! Siks oon kai onnekkaassa asemassa, että oon nyt jo ihan hemmoteltu ja kaikki odottaa mua kotiin. Mulle on varattu jo monta hoitopaikkaakin, vaikka äiti sanoo, että ei se päästä mua silmistään ainakaan ensimmäisen vuoden aikana.

 Tässä oon mä ja äiti, kun olin yhden päivän vanha.

Toi lelu on syntymälahja, jonka sain mummulta! Söpö!

Mun iskällä ei oo koskaan ollut koiraa. Se on vaan kauheesti touhunnut sen Kaapon ja Hilman kanssa eli varmaan se vähän tietää, millanen jukuripää ajattelin olla. Voin varmaan vetää sitä ihan höplästä, kun mennään kahdestaan lenkille, hih! Äiti on kyllä kertonut sille paljon kaikkea, mutta ei iskä ihan vielä ymmärrä, että millasta hoitoa me pennut vaaditaan. Varsinkin mopsi, erityiskoira! Iskää jännittää, että osaako se antaa mulle ruokaa, mutta eikö se tiedä, että mahdollisimman paljon juustoa ja kaikkea epäkoiramaista herkkua. Mieluiten haluaisin syödä sitä, mitä ihminenkin syö sillä hetkellä. Toivottavasti äiti ei opeta sitä liikaa... En varmaan saisi juustoa.

Siinä on vielä kuva Kaaposta ja Hilmasta. Ne ei oo kuulemma enää noin hoikkia...

Joo, eli lähden täältä kennelistä kotiin 10. helmikuuta. Äiti ja iskä hakee mut. Ne odottaa sitä tosi paljon. Niillä on kuulemma jo vesikippo täytettynä!

Mutta mikä tärkeintä! Tänään oon tasan kuukauden vanha... eiku nuori! Äitiä harmittaa tietysti, kun se ei päässyt onnitteleen ja Onnitteleen mua. Sillä odottaa siellä kuitenkin muun muassa tällasia lahjoja:

Oon kuullu äitin ja iskän puhuvan myös jostain pentuhäkistä. On ne kans hölmöjä! Luulee, että mä olisin yksikseni jossain vauvakehässä. Haluun tietty ensin pureskella niiden varpaita ja kerätä huomioo, jos ne ei sitä muuten osaa antaa.

Näissä alemmissa kuvissa oon siis päivää vaille kuukauden nuori. Leikin jo vähän ja pällistelen. Ja äiti tietty häikii mua salamalla...

Sitten haluan vielä kertoa, että painoin tänään punnituksessa 930 grammaa. Mun veli on jo hirveä köriläs, se oli 1150 grammaa, että vähän mulla olis kasvamista. Äiti on musta kuitenkin ylpeä, kun välillä se jo pelkäs, että en ollenkaan kasva, kun kaikki tytötkin menee mun ohi. Ei se ymmärrä, että en voi olla turhan suuri, että mahdun kaikkien syliin paijattavaks.

Äiti ja iskä kuulemma onnittelee kuukauden vanhaa Onnia! Ei moni haukku saa Onnittelujakaan joka päivä. Kyllä mulla on kiva nimi.

Vuf!

Vuf vuf! Vaikka oon aika pieni vielä enkä hauku. Vähän nyt yskin kyllä, mitä mun kasvattaja ensin luuli haukuks! En oo kuitenkaan niin iso poika vielä, mulla vaan on jonkinlainen kurkunpääntulehdus. Lääkäri sano, että oon ehkä imassut äitihaukun tissistä väärään kurkkuun ja on tullut tulehdus. Toivottavasti on näin, kun en haluais tartuttaa mun sisaruksiin mitään virusta, kennelyskää, vai mistä ne puhuu.

Ette te kaikki varmaan muuten tiedä, kuka mä oon! Alan oleen vaan niin feimi, kun mun äiti kai näyttelee mun kuvia kaikille ja sitten mua on jo käynyt kattomassa aika moni, esim. mun mummu (ei sais sanoo mummu, koska se ei kai oo mummuiässä vielä, kunhan lohduttelee itseään), mun tätikin kävi ja muuten mun kummitätikin. Sitten muita ihailijoita on tietysti riittänyt, ollaan niin söpöjä. Joo, oon siis Onni-haukku. Ihan pieni mopsi vielä, sellanen 800 grammaa painava. Mutta kasvan kyllä! Äiti sano, että kun kasvan vielä neljä viikkoa niin muutan muualle. Vähän mua arastuttaa, että mihin ne mut vie. Täällä äitihaukun ja sisarusten kanssa on niin turvallista. Onko siellä edes ketään toista pikkuhaukkua, jonka päällä voi nukkua? Voi ei.

Oon näköjään hölösuu. Siis oon Onni. Synnyin 181 grammaa painavaks joululahjaksi. Olin pienin joululahja, mikä äitille kelpas! Muuten se tykkää isoista paketeista, kuulemma! 16.12.2011 kello 19:48 on ihan tarkka aika, kun jouduin äitihaukun lämpimästä masusta tänne. Tulin vieläpä jalat edellä. Niin hyvä mun oli olla masussa, että päätin heti potkia maailmaa pyllylle! Olin äitihaukun toinen vauva. Isosisko ehti viis minuttia yli tunnin ennen mua. Hätäilijä! Niin, sitten mua kuivateltiin ja nukuin vaan, imin vähän tissiä enkä tajunnut ympärillä tapahtuvasta mitään. Äiti on kertonut, että ympärillä oli hirvee häslinki. Ne synnytti lisää vauvoja! Siis mun äitihaukku synnytti, mutta ne muutkin varmaan luuli tekevänsä jotain. Mun jälkeen tuli vielä kaks siskoo ja veli.

Äiti ja iskä on tosi ilosia siitä, että ne sattu oleen synnytyksessä mukana. Se oli kuulemma ihan vahinko, kun ne vaan halus nähdä mun äitihaukun ennen kuin se synnyttää. Niistä tulikin ihan vaan kätilöitä. Tärkein meidän sisarusparven maailmaansaattaja oli tietysti meidän kasvattaja. Se on pitänyt meistä niin hyvää huolta, että äitikin pelkää, haluunko lähtee sen mukaan ollenkaan sitten helmikuussa! Siellä on kuulemma joku apina odottamassa mun pedillä. Se on varmaan joku vinkulelu, huoh.

Tossa kuvassa oon just syntynyt, se on aika likanen kuva. Äiti on vaan niin ylpee, että se näki ton hetken ja haluaa tietysti jakaa sen kaikkien kanssa. Vähän vaikuttaa siltä, että mun seikkailuista tulee julkisia. Varmaan mun kaikki itsepäisyydet jaetaan, että täytyy totutella salamavalojen räiskeeseen. Onneks äiti on hyvä opettaja, se kuvaa koko ajan! Vaikka yritän nukkuakin. Kun oon äitin sylissä niin se huutaa iskää kuvaan mua. En mä nyt sekunnissa muutu, hei!

Tässä ollaan päivän ikäisiä, siinä onmun kaikki sisarukset: Candis, Wilma, Blondi ja Huugo. Mua jänskättää tosi paljon, ketä mun leikkikaveriks tulee sitten siellä toisessa kodissa. Siellä ei oo toista koiraa, hmm. Mutta mun äitin kotonakotona, siellä mummulla, jota mummuks ei saa sanoo, on kai kaks meidänlaista. En jotenkin usko, että meitä voi olla muita. Vaikka onhan mun kasvattajallakin, mun äitihaukun lisäks Lyyli. Se on niin veikee. Joo, mutta varmaan mä sitten tapaan ne kaks muutakin, Kaapo ja Hilma ne oli. Äiti tykkää niistä ihan hirmusesti niin varmaan mäkin sitten tykkään...

Mun äiti on Pimu eli Joshaidas Dru Daniela ja iskä Armas eli Young Gamtos Isdaiga. Voitte katsoa niitten sukutauluja KoiraNetistä. Tosta ekasta kuvasta tässä postauksessa vähän näätte, että mun äiti on aika hyvännäkönen koira, että en oo mitään huonompia geenejä periny! Meidän kenneli Ronfleren on Huittisissa.

Tässä oon vielä ihan vaan mää, ensin yhden päivän ikäsenä ja sitten kymmenen päivän ikäsenä. Kattokaa vaikka ite niin äitihaukun maito on hirveen hyvää!

Äiti ja iskä ei nää mua nyt viikkoon. Tänään ja eilen ne kävi mua pusimassa, mutta varmaan niille tulee kyllä kova ikävä. Turusta ei joka päivä ehdi ajeleen tänne. Kyllä mä lupaan niitä ajatella, vaikka mun on tosi hyvä olla täällä. Välillä saan jauhelihaakin! Kerron myöhemmin lisää ja laitan itestäni uudempia kuvia. Oon jo aika iso ja näänkin jo. Mun silmät aukes uudeks vuodeks niin voin kertoo kaikille, että näin koko vuoden 2012. Nyt kun jo tassuttelenkin, aion olla tästä eteenpäin niin vikkelä, ettei multa jääkään mitään näkemättä! Haha, äiti ja iskä! Heippa!

Toi otettiin 7.1. Oon sydäntenmurskaaja, tytöt, varokaa!