Koiranpäivän sankari

Moikka!

Käytiin viikonloppuna äitin kanssa mummunmummulla! Oli herkkupäivä taas... Mummukin kävi siinä kattomassa meitä, tai lähinnä mua tietty. Ihmettelin kyllä, missä Kaapo ja Hilma taas oli! Mummu on kyllä aika epäreilu, kun jätti ne ilman  mun seuraa. No, mä sitten itkin mummun perään, kun se lähti. Ihmettelin, miksi se oli niin vähän aikaa siinä ja oletin tietty, että Kaapo ja Hilma tulee perästä. Ei tullut.

Vasemman puoleisessa kuvassa asetuin nojatuolille katteleen ikkunasta. Oikeanpuoleisessa kuvassa olin pahanteossa, mutta kilttinä hauna en saanut aikaiseksi kuin finneistä verta tyynyyn. Sori mummunmummu!

Lauantai-iltana mua vähän innostutti, kun iskä tuli kotiin! Katoin sitä vuorotellen vihaisesti ja innoissani. En tiennyt, voinko antaa anteeksi, kun se oli poissa mun luota kaksi viikkoa. Sitten kyllä lepyin, kun iskä lupasi, että ei enää jätä mua äitin kanssa kaksin... Vitsivitsi. Äitin poika oon. Oon.

Sunnuntaina oli tosi loukkaantunut, kun iskäkään ei vielä vienyt mua kunnon lenkille. Äiti piti pirullisesti päänsä, että koko viikon oon levossa. Maanantaina aloitettiin sitten taas lenkkeilyä ja mä astuin tietty tosi hyvin. Äiti taitaa niin ylireagoida. Mulla on vaan vähän ollut toi lenkki-into välillä hakusessa niin tiistaina pääsin kaupungin toiselle puolelle lenkkeileen. Ajettiin sinne autolla ja käytiin siellä kävelyllä, eiks noi oo vähän hölmöjä... Joka tapauksessa mä nautin uusista hajuista, voi juku! Menin reippaan puolituntia neliveto päällä niin ettei taakseen ehtinyt katsoa. Olin niin onnessani. Äitin mielestä paras osa tässä on se, että en ontunut. Se on äitillä itkun paikka. Niin kun sekin, jos onnun. Ota siitä nyt selvää! Yläkuvan palkinnosta päätellen ontumattomuus oli kuitenkin hyvä asia...

Yläpuolella olevissa kuvissa oon vähän hassu. Olin äitille niin kärttysä, kun se näki vaan opinnäytetyönsä. Mä otin sitten parhaan mahdollisen paikan!

En ookaan kertonut teille, kuinka mun kävi sen Neu-ruuan kanssa. Se laittoi mun vatsan ihan ruikulille koko ajan. Aamunaksujen jälkeen vatsa oli ihan kunnossa, mutta aina illalla saadun Neu-aterian jälkeen tuli paljon ruikulia. Äiti tietysti vaihto sen pois, ja nyt saan tuttua ja turvallista raakaruokaa taas. Äiti kävi ruokaostoksilla taas Kuralan eläinasemalla ja toi mulle samalla herkkuja, joita se säilöi tähän päivään asti... Sain jonkun eläimen mahalaukkua, koska siinä on paljon hyviä entsyymejä (?) vatsalla, kun mua närästää. Lisäksi pussista löytyi sonnin suti (heheh) ja kanan rintaa.

Mä ja yks mun koirapäivän herkku!

Tosiaan, tänään on ihan erityinen päivä meille haukkuville karvaturreille. Toivottavasti teillä kaikilla karvatassuilla on ollut yhtä rapsutusrikas ja halintäyteinen päivä. Mulla on ollut! Vaikka joka päivä kyllä oikeastaan on... Äiti on sellanen halailija. Ei haittaa.

HYVÄÄ KOIRANPÄIVÄÄ KAIKILLE LAJITOVEREILLE !

Menotassua vipattais

Heippa!

Taas on viikonloppu edessä, mutta ennen sitä täytyy kertoa teille menneestä viikonlopusta. Ne hauskat seikkailut nimittäin, jotka mua viimeksi odotti, oli Kaapon ja Hilman vierailu! Oli mummu ja pappakin täällä, ihan koko viikonlopun. Ai, että mä olin onnesta sekasin. Sekaisin sanan varsinaisessa merkityksessä. Ensin mä tietty riehuin ihan hirveesti, mutta viikonloppu meni kuitenkin ihan hyvin. Äitin kanssa oltiin tosi iloisia meijän vieraista.

Tässä me ollaan!

Äiti kyllä meinasi muhun vallan hermostua. Tai hermostukin. Sillä on niin kauhee huoli mun tassun kunnosta, että kaikki tyhmä riehuminen on kiellettyä. Miten pystyisin ottaan niin relasti, kun on kivoja karvakavereita? Oon myös kova nylkyttään Kaapoa... Siitä saa kaikki päätellä, mitä haluaa.

Onnuin kyllä tosi pahasti viikonlopun jälkeen ja äiti oli varma, että taas oli tullut joku rustomurtuma. Äiti laittoi mut tietysti lepoon pelkkien pissalenkkien kera täksi viikoksi. Ontuminen loppui kyllä jo alkuviikosta, mutta eilen vielä rasituksesta onnuin. Ilmeisesti se oli vaan rasituskipua, vaikka sainkin kipulääkettä. Olin kyllä niin väsynytkin, että lepo ei ollut yhtään huonoa...

Viikonloppu meni tosi nopeeta tietty, kun oli seuraa. Toivottavasti Kaapo, Hilma, mummu ja pappa tulee taas pian.Olin erittäin surullinen, kun ne lähti. Itkin eteisessä oven vieressä kauan. Lopulta äiti sai mut herkun kanssa houkuteltua pois niin, että sai välioven kiinni. Sitten jatkoin välioven takana uikuttamista. Kun äiti kaivoi imurin esiin, oli pakko siirtyä ja todeta, että ei ne nyt tullut takas. 

Laitan tästä vielä viikonlopun kuvapläjäyksen:

Hehe, Kaapo...

Saatiin äitiltä herkkuluut!

Tää viikko ollaan saatu kummitäti seuraksi, kun iskä on vielä siellä kaukana. Vähän ollaan nukuttu välillä liian pitkään ja muutenkin aika on kulunut hirveetä vauhtia... No, huomenna iskä tulee kotiin ja äiti ehtii esim. siivoon enemmän. Oon valloittava, joten hyvän viikonlopun toivotukset näiden kuvien myötä:

Kevät keikkuen tulevi, vai?

Heippa vaan!

Torstaina me lähdettiin Vammalaan ja pääsin iskän kotiin taas hurmaamaan. Ei mun karvanlähtö ilmeisesti ollut kovin hurmaavaa, mutta aika vähäistä kuitenkin jo.

Mut löytää taatusti ruokapöydän vierestä. Penkiltä, kyllä.

Uni maittaa.

Oli vaihtelun vuoksi kiva päästä haisteleen taas vähän eri penkkoja kuin täällä Turussa. Säät suosi meitä kyllä, vaikka Vammalassa oli hirveesti enemmän lunta kuin Turussa. No, ei se menoa haitannut.

Olin vallan iskän kotona, kun äiti ei oikein tohdi viedä mua Kaapon ja Hilman luokse. Syy on mun tassu  ja pitkät liukkaat käytävät mummulassa. Vedän itseni siellä ihan piippuun, koska jostain syystä järki ei pysy mun päässä, kun nään mun lempikaverit. Meen ihan vauhkona eikä mua rajoita mikään. Äiti väittää, että se on kamalaa katsoa vierestä. No, toisessa mummulassa kyllä viihdyin, vaikka tälläin mä kurkin yläkerrasta, kun iskä ja äiti taas lähti. Äitiä surutti ihan hirveesti.

Pääsin sentään moikkaan muita kuin Kaapoa ja Hilmaa ennen kuin lähdettiin Turkuun. Samalla sain toivottaa mummulle hyvät syntymäpäivät. Se varmaan lohdutti mummua ihan hirveesti, mä luulen. 

Kun lähdettiin Turkuun, kummastelin hirveesti, kun täti tuli mukaan. No, syy selvis sunnuntaina, kun äiti vei iskän aikasin johonkin eikä iskä tullut enää takasin. Iskä on nyt kaksi viikkoa lapissa ja äiti on sellanen vässykkä, ettei se uskalla olla yksin. En ymmärrä, miksi. Sillä on kuitenkin tällanen vahtihaukku täällä! Mulla on kuitenkin ollut kiva viikko, kun ei oo tarvinnut äitin ja tätin shoppailureissuja lukuunottamatta olla yksin. Tätin kanssa on nukuttu pitkään, kun äiti lähtee millon minnekin pilatekseen aamuseitsemäksi. Alla esimerkkejä, millaisia asentoja tätin kainalosta löytyy:

Ja sitten tää unikeko muuten vaan söpsäkkänä:

Me äitin ja tätin kanssa pikkasen alettiin nosteleen niskavilloja ärtymyksestä, kun nähtiin sunnuntaina lumisade. Jumantsuikka, että otti muakin pikkupäähän, kun just oli kadut kuivunut ja harjattu eikä sepelikään enää sattunut tassuihin. Taas oli märkää ja kylmää! Yhdeltä äitin ja tätin shoppailureissulta löytyi mullekin kiva asia, jota äiti on pitkään etsinyt. Uusi ruuansäilytysastia ja tämän osuvampi se ei olisi voinut olla:

Kyllä nyt kelpaa mun säilöä nappuloita!

Nyt mä toivottelen taas hyvät viikonloput teille ja kerron ensi viikolla mun viikonlopun seikkailuista! Ne ei tuu oleen mitenkään vähän hurjia... Nauttikaa! Äiti sanoi, että äsken televisiossa luvattiin kevään tulevan. Mä ainakin haluan uskoa!

Pääsiäishau

Viikko on hurahtanut taas. Äiti oli pääsiäisen töissä niin mä oon tehnyt tällä kertaa iskän kanssa koulutehtäviä. Insinöörikin musta siis vielä tulee.  Ei me ihan koko pääsiäistä aherrettu vaan pitkäperjantaina lähdettiin äidin töiden jälkeen mummunmummulle Huittisiin pääsiäissapuskoille. Olisin taas saanut kaikkea lampaasta kinkkuun, mutta arvaatte varmaan miten kävi, kun äiti oli mukana! No, sain kuitenkin vatsani täyteen äitin mulle valitsemia herkkuja. Eikä sen aina niin tarvi kaikista muista herkuista tietääkään.

Ainiin, täytyy kertoo vielä palmusunnuntaistakin, joka oli erityisen kiva päivä. Meillä soi ovikello koko päivän ja mä olin tietysti keräämässä lasten haleja ensimmäisenä. En tiennytkään tällaisen päivän olemassa olosta, sillä viime vuonna oltiin Vammalassa. Äitikin oli iloinen, kun sen ei tarvinnut syödä itse pääsiäiskarkkeja vaan sai tilalle vitsoja. 

Muuten tää viikko on mennyt melko tavallisesti. Oon ollut superreipas nassupesujen kanssa ja finnit alkaa lähtemään. Mä tykkään siitä varsinkin sen takia, että karkkia on paljon tiedossa, jos antaa pestä nassun hyvin.

Tämmäne siloposki!

Mulla on muuten sellainen tapa, joka on tän karvanlähtöajan myötä alkanut äitiä häiritsemään. Aina, kun se istuu pöydän vieressä tietokoneen äärellä tai kahvilla kaverinsa kanssa niin mun on päästävä syliin. Aiemmin kelpuutin viereisellä penkillä istumisen, mutta nykyään oon päättänyt mennä syliin. Ei se haitannut äitiä ennen. Nyt mun kaikki karvat leijailee äitin kahvikuppiin. Enkä oo mikään helppo tapaus, jos äiti jättää mut ulkopuoliseksi! Suutun ja ainakin keksin jonkun pahankurin.

Suru, kun syli ei auennut...

Karvoista puheen ollen, mun karvanlähtöaika alkaa vähitellen taantumaan. Äiti on helpottunut, sillä sitä peloteltiin, että saattaa kestää pari kuukauttakin. Mulla nyt on kestänyt vasta pari viikkoa ja ollaan jo voiton puolella. Nyt äiti osaa ensi vuonna tähän aikaan varautua mun karvanlähtöön kaikilla varotoimenpiteillä (=muutto mummolaan?).

Äitillä oli muuten hauskaa, kun se vihdoinkin ehti uusimman Mopsi-lehden pariin. Ensinnäkin siellä oli mun nimi, kun oli listattu vuoden 2012 rekisteröinnit. Sen lisäksi se nauroi itsensä katki lukiessaan sivun 47 tyttömopsin turunkielisen tekstin. Äiti käski munkin kirjottaa itsestäni siihen juttusarjaan, mutta kyllä mulle alkaa tää julkisuudessa paistattelu riittämään tän blogin kautta...Ihan hirveenä rullaa eteenpäin toi kävijälaskuri.

Kuva äitin itselleen ostamasta kortista. Muistuttaa äitin elämän realiteeteista, NI!

PS. Noloja äitin kännykällä otettuja kuvia. Ensi kerralla on taas parempaa laatua tiedossa!