Porsaita äidin oomme kaikki...

Huhhuh! Terkkuja vaan! Täällä köllötellään vatsan vieressä ja yritetään toipua rankoista juhlista. Juhlia on meinaan ollut. Ensin kuuluin vastaanottokomiteaan, kun äiti juhlisti valmistumistaan sukulaisten kanssa perjantaina. Oli siinä tekemistä, että kaikkia huomioi sitten tasapuolisesti. Perjantai-iltana pääsin mummunmummulle hoitoon viikonlopuksi, kun äiti jatkoi juhlia kavereiden kanssa. Olin yökylässä ja kaikki meni ihan hyvin.

Sitten sunnuntaina pääsin Kaapon ja Hilman kanssa viettään joulua. Tässä on meinaan hypitty paikasta toiseen. Joulurauhasta en tiedä, mutta hauskaa on ollut. Ensi vuonna toivon kyllä joulupukilta ihan oman kinkun, koska noi mun ihmisperheenjäsenet on kaikki niin pihejä, etteivät omastaan anna! En hyväksy lainkaan sitä, että mun, Kaapon ja Hilman herkuista tingitään. Saa äitikin jouluna vähän lihota, kuulemma.

No, tärkeintä on yhdessäolo... Joo, joo. Sain myös niukasti lahjoja. Sopii miettiä, että kannattaako mun edes yrittää olla ensi vuonna kiltti. Sain herkkuja, luita ja heijastinliivin. Mikä lahja se on, että äiti taas pukee mut johonkin naurettavaan rättiin ja vie ulos! Heh. No, ainakin mä hohdan sitten. Saan kaikki silitykset. Kuulin kyllä, että lisälahjuksia olisi vielä tulossa ensi vuonna, kun nyt en kuulemma tarvitse mitään.Tarvitse?!?

Mutta on tässä yksi hauska juttukin, mikä vois monelle koiralle olla ikävä juttu. Äiti ja iskä osti mulle tosiaan ne pissapöksyt viime viikolla ja nyt niitä on sitten käytetty mummulassa. Kaikki epäili, että mä en pidä niitä hetkeäkään ja merkkailen sittenkin kaikki paikat. Mutta mähän oon ymmärtänyt, että kun pidän pöksyt ja pissaan silti, se tuottaa lisätyötä kaikille muille. Hähähä, ne saa koko ajan kuurata mun pissapöksyjä. No, mutta ihan totta, pissailua ne pöksyt ei oo rajoittanut, mutta enhän ole sutannut paikkoja. Vielä mä opin...

Nyt toivottelen teille hyvät vuoden loput! Palataan taas! Syökää hyvin vielä, kun tekosyy on! 

Joulu on taas...

Meidän perheen joulutontut toivottaa kaikille lukijoille herkullista joulua 
ja riehakasta uutta vuotta 2014!

Lisää kuulumisia tulossa joulunpyhinä.

Toisen kerran syntymäpäiväsankari!

Nyt on tullut se päivä, kun me mun sisarusten kanssa täytettiin kaksi vuotta. Harmi, että meidän äiti-Pimu ei ole sitä näkemässä, mutta onhan se siellä taivaan koiratarhassa katsomassa meidän perään. <3

Tässä on viralliset kaksivuotiskuvat:  

Totuus kuvien takaa...

 Mun syntymäpäivä meni niin, että äiti ja iskä heräsi aamuviideltä. Syy ei ollut mun syntymäpäiväkakku ja aamupala sänkyyn vaan töihin lähtö. Mä ajattelin, että mun syntymäpäivän kunniaksi viettäisiin pitkä aamu ja köllittäisiin ensin untuvapeiton alla ja sitten sohvalla katsellen Salkkareita. No, ymmärrän, että äitin ja iskän täytyy tehdä töitä, että mun luksuselämä voisi jatkua.

Välikevennyksenä mun lempileikki: Etsi Onni!

Löytys!

Äiti tuli sitten neljän jälkeen iltapäivällä ja mentiin juoksujalkaa autoon. Ihmettelin, että mihin me mennään, mutta me mentiin hakeen iskä töistä ja mentiin Kuralan Eläinasemalle! Sain valita syntymäpäivälahjan. Kukaan ei ylläty, että innostuin eniten porolelusta, vaikka eihän se mun omalle vanhalle porolle vertoja vedä ikinä! Lisäksi sain poroherkkuja pussillisen.

Sitten on se nolo juttu, mistä en syntymäpäivänä haluaisi puhua... Äiti osti mulle myös uroksen pöksyt, koska merkkailen mummulla. Nyt mulle laitetaan housut jalkaan, etten voi tarhia mummun ja pappan sänkyä enää. Tyhmiä ovat, kun luulevat, että mä niitä jalassa pitäisin... No, tulipa äitin rahansa tuhlattua. Jotain hyvää on se, että ne on samaa sarjaa mun valjaiden ja hihnan kanssa.

Alla vielä kuva palauttamassa mieliin, kuinka pienestä sitä on tähän maailmaan ponnistettu. Kuvassa oon mun äärimmäisen rakkana porolelun sylissä yhden päivän ikäisenä. Äitillä tuli jo tippa linssiin tätä kuvaa katsellessa... Porokin on niin puhtaan valkoinen.

Myrskyltä piilossa...

Ollaan täällä peiton alla turvassa Seija-myrskyltä. Mä käyn välillä aina äitin puolesta tarkistamassa, että meillä on kaikki ok ja kömmin sitten sen kainaloon peiton alle takas. Perheen mies mä kumminkin näytän olevan.

PS. Tänään aion niin tehdä aamupissan ja -kakkan oven pieleen... 13. päivä ja perjantai kuitenkin.

Riemukas joulukuun alku

Nyt on ollut niin kivat päivät takana, että oli pakko tulla teillekin juoruamaan. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna meillä oli melko miellyttäviä vieraita, kun äitin perhe oli meillä koko viikonlopun. Kaapo ja Hilma oli tietysti mun lempivieraita, mutta oli noi unikaveritkin kivoja. Tällä kertaa säästyttiin kaikilta haavereiltakin, vaikka vauhtia ei kyllä silti puuttunut. Mun täytyy osoittaa aina sellaista tietynlaista kiinnostusta Kaapoa kohtaan ja siitä ei tykkää oikein kukaan muu. En ymmärrä, jos mä vähän rajua rakkautta osoitan. Nylkyttämällä tosiaan...

Mutta nätisti me osataan olla silloinkin, kun ollaan keskenään. Meillä on täällä säkkituoli, jolla me Hilman kanssa nukutaan ja Kaapo nukkuu kenkähyllyllä. Mä olin niin varma mun reviiristä, että merkkailla ei tarvinnut. Kun Kaapo ja Hilma oli jo lähtenyt, mua ei oo päästetty säkkituolin lähelle, koska oon merkannut sen jo kolme kertaa. Äiti toruu hirveesti, mutta mä en kauan sitä muista. Koittakaa itse opetella kaikki sen ohjeet, jos pää on näin pieni. Vaikkakin fiksu.

Viikonloppu oli siis tosi kiva ja vauhdikas. Pääsin purkaan energiaa ja leikkiin toisten koirien kanssa pitkästä aikaa. Se, mistä äiti ja iskä on tosi ylpeitä, on toi mun tassu. Vaikka painelin aika hurjaa vauhtia menemään kolme päivää, mun tassu ei vaivannut. Paukuttelen kuitenkin puuta tällä hetkellä, että tassu pysyykin näin hyvänä. Mutta enää en juurikaan onnu rasituksestakaan. Se yliojentuminen näkyy kyllä, mutta lihasmassan myötä vähemmän. Alkuvuodesta pääsen taas vesijuoksemaan ja tens-hoitoihin niin oon kyllä kohta sellanen muskelimasa, että äitin on turha käydä missään salilla. Ei se saa mua kuitenkaan kiinni.

Tällä viikollakin on ollut kivat ja harvinaiset päivät, kun äitillä ja iskällä on ollut yhteiset vapaat. Niitä ei paljon ole ollut, joten ollaan otettu oikein ilo irti. En ihan meinannut uskoa eilisaamuna ja tänä aamuna, että äiti ja iskä ottaa mut oikeesti mukaan, kun ne lähtee autoileen! Eilen me käytiin Huittisissa mummunmummulla. Herkuteltiin. Myös mun kasvattaja kävi kattomassa mua ja antamassa synttärihalit. Harvoin näen sitä tollain, että ehdin ihan haisteleen, kun ei ole koirakavereita ympärillä. Tänään me käytiin sumuisessa Kupittaan puistossa lenkillä, otettiin pitkät päiväunet sohvalla ja leikittiin.

Maanantaina tuun sitten esittelemään mun synttäriherkut ja lahjat. Koska oon niin pilalle hemmoteltu, että mulla on jo kaikkea, äiti sanoi, että saan ihan itse valita, mitä haluan. Luulen, että äiti haluaa mun päätyvän johonkin Mustin ja Mirrin Ivana Helsingin uudesta Bibi ja Bim sarjasta... Hmm.

Joulua kohti

Heippa! Aika vierähtää tässä tassujen vilinässä niin, että en meinaa lainkaan pysyä mukana. Äiti ja iskä viuhtoo eteenpäin niin kovaa vauhtia, että välillä mut täytyy kaapata syliin, kun en muuten pysy perässä. Äiti on palauttanut opinnäytetyönsä, mutta ei silti lainkaan rauhoittunut. Sillä on hirveesti töitä ja koulun päättymiseen liittyviä juttuja (juhlia). Iskä on ollut aika paljon rennompi, mutta kyllä silläkin kiirettä on riittänyt tällain loppuvuodesta.

Mä sen sijaan olen ottanut erittäin lungisti. Oon osoittanut rakkautta kaikille meidän vieraille, ollaan oltu kovia leipureita ja ulkoilijoita äitin kanssa. Säästä olisin kyllä vähän marmattanut, kun lunta ei ole. Mä inhoon tota kuraa ja se saa äitinkin kärttyisäksi, kun koko ajan sais pestä lattioita. Lumi ja pikkupakkanen sen sijaan olis tän mopsihaun mielestä luksusta!

Nyt ollaan hirveesti menossa paitsi kohti joulua, myös mun KAKSIVUOTISSYNTYMÄPÄIVIÄ! Ettehän vaan ole unohtanut... Lahjavuorta ei saa verottaa tuleva joulu. Täytän KAKSI VUOTTA kuitenkin vain kerran elämässä. Se syntymäpäivä on siis 16.12. ja tarvin kovasti esimerkiksi 50 kiloa jauhelihaa, lihaherkkuja ja perunatärkkelysluita. Kaikkea millä estän äitin aikeet laihdutuskuurista!

No, tää on tarina erikseen. Oon lihonut, joo, myönnän. Mummunmummukin sen jo sanoi. Painan jo 10 kiloa. Se on paljon pienelle koiralle ja ei-terveelle tassulle. Yhdeksän pintaan on äitin ja mun lääkärin mielestä sopiva paino, vaikka lihastakin mulla nyt on. Kilo täytyisi siis tiristää pois ja sekös, jos mikä on vaikeaa näin kylmällä ja kalsealla, kun mä (lue: äiti) ei viihdy tuolla ulkona.

Marraskuun kohokohta oli kyllä ehdottomasti viime viikonloppu, kun olin taas mummunmummulla hoidossa! Jälleen sain kyllä loukkaantua, kun haistoin Kaapon ja Hilman äitissä ja iskässä. Olin jo kostamassa pissaamalla niiden reissukassiin, mutta iskä ehti hätiin. No, joka tapauksessa, mä olin reipas yökyläläinen ja petrasin näin asemiani tulevienkin yökylien suhteen! 

Mutta parhaiten mennyttä kuukautta kyllä kuvaa lepo ennen rankkoja joulunpyhiä. Tässä vielä kuva mun hautautumistaipumuksesta:

Suru-uutisia

Äiti-haukku on yllättäen nukkunut pois ja mä halusin muistaa sitä jotenkin. Alla on vanha kuva meistä. Mulla, äitillä ja iskällä on suuri suru, mutta sitä suurempi on mun kasvattajaperheellä. Mä lähetän sinne kaikille paljon märkiä suukkoja ja pehmoisia voimahaleja.

Niin kuin muuttolintusen tie
taivasta kohti matka vie.

Äiti-Pimulle terveisiä sinne taivaan koirapuistoihin ♥

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Heippa vaan taas pitkästä aikaa! Nyt alkaa tilanne olla se, että äitin oppari on valmis. Sillä on aika paljon vaikutuksia mun elämään, koska nyt äiti ehtii ajatella muutakin. Eli mua. Eihän sen niin kauheesti tarvi mitään muuta ajatellakaan. No, tän blogin perusteella teille näyttää varmaan siltä, että en olisi mitään tehnyt moniin aikoihin. Niin, se ei kyllä pidä paikkaansa. Kerron nyt muutamasta mun lokakuun kohokohdasta. Toinen näistä on kyllä marraskuussa.

Tässä mä autan äitiä viimeisteleen opparia.

Pari viikkoa sitten äiti ja iskä kävi rellestämässä Tampereella. Ne meni viikonlopuksi kavereidensa luokse, joten mulla vasta olikin lystiä! Mä pääsin mummunmummulle kahdeksi yöksi. Ai että... Kuvia mulla ei tästä superviikonlopusta ole, mutta voin kertoa, että tän reippaampaa poikaa saa hakea. Saa olla äiti ylpeä. Ensimmäisen yön vähän vaeltelin, mutta mulla on tapana olla ensimmäinen yö aina levoton paikassa kuin paikassa. Toisen yön nukuinkin sitten sängynpäädyssä rauhallisesti. Kelit oli kurjat, mutta siitä huolimatta pääsin monta kertaa kävelyille ja nuuhkimaan vähän oudompia paikkoja. Mun reviiri vaan kasvaa. Ruoka maistui ja sisälläkin oli rauhallinen. No, tällänen mä oon... Toivokaa vaan kaikki, että saisitte mut hoitoon! Heh...

No, siitä viikonlopusta kuulin kyllä kurjankin asian, jonka vuoksi olin vähän aikaa äitille ja iskälle oikein vihanen. Ne oli käynyt sunnuntaina kattomassa Kaapoa ja Hilmaa ILMAN MUA. Oi voi, äiti oli vielä käynyt mummun, Kaapon ja Hilman kanssa Pirunvuoressa lenkillä. Vaikka mulla oli tosi kivaa viikonloppu, on väärin, että äiti tekee tollasin mun juttuja ilman mua. No, laitan nyt kuitenkin kuvia niiden lenkiltä, jotta ymmärrätte, että ihan syystä olin hetken aikaa poissa äitin kainalosta.

Viime viikonloppu vähän korvasi tätä mielipahaa. Kaapo ja Hilma (ja tietty mummu ja pappa) tuli meille kylään. Ne oli täällä koko viikonlopun. Vähän kurja haaverikin sattui perjantaina. Heti tietysti luulitte, että mulle, mutta ehei! Kaapo lähti niin innoissaan ulos, että teloi rappuritilään varpaansa. Verta tuli niin paljon, että äitikin jo melkein meni paniikkiin. Sitä tuli niin paljon, että oli pakko lähteä päivystykseen. Kaapolta oli haljennut kynsi ja suuri osa sitä oli irronut juureen asti. Kaapo sai siihen sitten tukon ja odoteltiin, että verentulo tyrehtyisi. Jos se ei olisi tyrehtynyt, kynsi olis tarvinnut poistaa. Se kuitenkin loppui ja sunnuntaina tassu oli jo tosi hyvä. Suojata sitä näillä kurakeleillä kuitenkin vielä täytyy.

Mua harmitti Kaapon puolesta ihan hirveesti, koska se ei sitten päässyt mummun, iskän, Hilman ja mun kanssa Ruissaloon lenkille lauantaina. Se vietti sitten laatuaikaa pappan kanssa. Olis sekin mulle kelvannut. Mutta me käytiin pitsihuviloita ihastelemassa ja oltiin Hilman kanssa molemmat tosi reippaita. Kiva viikonloppu oli ja toivottavasti ne tulee pian uudestaan.

Kaapo ei tykännyt, kun mummu lähti ilman sitä ulos.

Äiti on myös jonkun verran shoppaillut. Se löysi nettikaupan nimeltä Dog Gallery, josta se tilasi mulle ruokakipon, ruokailualusta ja kakkapusseja. Äiti on pitkään etsinyt uutta hotkimisenestokippoa mulle, kun alkaa kyllästyttään toi sama punainen koko ajan. Onneks äiti nyt löysi mitä komeimman poikien värisen kipon! Ja asiaankuuluvan ruokailualustan (Have a roayl meal!).

Viikonlopusta väsynyt Onni!