Tassu hyvin, kaikki hyvin.

Huh! Mulla on teille lukijoille hyviä uutisia! Jalan leikkaus on nimittäin tuottanut toivotun tuloksen ja mun jalka on parantunut oikein. Luutuminen on vielä käynnissä, mutta joku luu on noussut jonnekin oikealla tavalla ilman, että krinnaa enää minnekään. Äitikin oli niin ilosta sekaisin, että ei se ymmärtänyt mitään, mitä lääkäri sanoi. Paperissa lukee näin:

Onni kävi konrollissa. Vasemman etujalan liike on taas suoristunut ja Onni asettaa jalan paremmin taas kuin viimeksi. Kuvissa todetaan, että osteotomia (linja, jossa luuta otettu pois) on hyvin auki ja tämä varmistaa, että kyynärnivel pääsee vapaasti asettumaan ja toimimaan, kun pinne helpottunut.

Tässä on nyt röntgenkuvat ennen ja jälkeen. Jos joku on niin lääkärimielinen, että näkee eron ja tietää, mistä puhutaan, niin onhan se aika selkeä juttu. Siinä näkyy myös mun nyt vielä poikkioleva luu, joka on hyvin auki eikä oo mitään rustoa.

Ennen.

Jälkeen.

Nyt saa taas normaali koiranelämä jatkua. Mentiin takaisin sänkyyn nukkumaan, kerättiin häkki pois ja saan olla päivät vapaana. Enää ei tarvitse varo mitään ja lenkkiäkin lisätään 10 prosenttia viikossa. Sen lisäksi äiti varasi mulle ensimmäisen ajan vesiallasterapiaan. Äiti kertoi, että siinä mä kävelen matolla, joka pyörii mun alla ja samalla siinä altaassa on vettä... Äitin mielestä se on tosi hyvä juttu eli ehkä mäkään en tyrmää ideaa vielä. Lääkärin mukaan siinä saa lihasmassan kehityksen hyvin alkuun.

Agilityn lääkäri kuitenkin kielsi, koska siinä liikkeet on niin rajuja, että mun vasen etujalka ei välttämättä kestä niitä ja voi rikkoa jotain muuta. Noh, ei me äitin kanssa lannistuta vaan keksitään joku uusi superhauska harrastus! Vaikka mulle kyllä harrastuksesi riittää äitin punttien ja mattojen syöminen...

Lihasmassaa tarvitsen senkin takia, että mun tän leikatun jalan tassu on muutenkin vähän vääränlainen. Se on lääkärin mukaan saanut liian vähän rakennuspalikoita ja myös mun "ranne" on alikehittynyt. Luut on pienemmät kuin terveessä tassussa. Siitäkään lääkäri ei sinällään ollut huolissaan vaan sanoi, että lihasmassa tukee sitäkin. Leikkauksella ei kuitenkaan luuta voida lisätä. Vanhemmiten se voi kuitenkin tuottaa vaivaa. Aion kuitenkin olla samanlainen teräsvaari niin kuin Kaapo, että mua ei pikku tassuvaivat haittaa!

Äiti ja iskä on tosi onnellisia, että tää mun tassuvaiva huomattiin ajoissa. Kasvukauden jälkeen sille ei tosiaan oltais enää mitään voitu tehdä ja nivelrikko olisi todennäköisesti tullut äkkiä. Tää on tosi epämopsimainen vaiva kuulemma eikä kyynäriä kauheesti mopseilta tutkita. Mun onnekseni leikkauksesta oli apua ja nyt me saadaan taas alkaa rellestään. Ainakin mä rellestän!

Vähän huonojakin uutisia eilen kuultiin... Hilmalla on taas virtsakivet ja äiti kertoi sen joutuvan tähystykseen ensi viikolla. Vähän mä oon vihanen, jos siitä ei oo mun leikkikaveriksi seuraavana viikonloppuna. Vuorotellen vaan toivutaan! Lähetän märkiä pusuja ja puraisuja Hilmalle tsempiksi paranemiseen ja tietty itse tähystykseen. Toivottavasti se auttaa, että ei tarvi kunnolla leikata.

Jännäpissa!

Sydänotsa täällä, moi! Voi juku, kuinka mua oikein jännittää huominen... Lääkärin röntgenkuvista selviää, päästäänkö jo sänkyyn nukkuun ja saisinko jo vapaasti leikkiä muiden koirien kanssa. Huh, toivottavasti tulee hyviä uutisia.

Viikonlopun viettoa

Heippa! Nyt mulla onkin taas juoruiltavaa niin paljon, että saa pikkutassut oikein vilistää näppäimistöllä...

Ensin kerron mun kivasta viikonlopusta! Lauantaina pistettiin äitin kanssa ihan hösseliksi ja ennen yhtätoista oltiin jo siivottu koko kämppä ja käyty vielä lenkilläkin. Sen jälkeen äiti yritti lukea tenttiin ja mä revin sen puntteja. Äiti yritti viedä mun huomioo älypeleihin, mutta mun älyllä niissä ei paljon aikaa mene.

Kun iskä pääsi töistä, pakkasin tavarani autoon ja hyppäsin kuljetushäkkiin. Nukuin tyytyväisenä koko matkan (niinkuin aina), kun tiesin, että vastassa on paljon kivaa. Mentiin sitten mummulaan, iskän kotiin, ja kävin heti tietty kattomassa pappan sohvan ja mummun keittiön eikä siellä ollut ketään. Vähän mä ensin suutahdin äitille ja iskälle, että nyt mua on huijattu, mutta sitten kuulin, että ovi kävi. Huh! Sieltähän mummu ja pappa tuli ja pääsin taas niitä hurmaamaan. Oli kyllä maikoisat yöunet tässäkin mummulassa, että toivottavasti ei nyt viimeiseksi univierailuksi jääny, hei!

Kävin tietysti valitsemassa itelle mummulan parvekkeelta oman tolpan... Reviiri merkattu!

Tollain mä aina kiipeen äitin olalle!

Sunnuntaina mentiin sitten käymään mummulassa, missä Kaapo ja Hilmakin oli. Ehti kyllä mummua ja pappaa jo vähän tuleen ikävä, vaikka just viikonloppuna ne oli mun lastenvahtina täällä Turussa. Kaapo ja Hilma ei ollut yhtään niin paljon innoissaan mun vierailusta, kun mitä mä olin niistä... Nylkytin Kaapoa ja purin Hilmaa, mutta mitä siinä nyt on pahaa! 

Näin jo Turussa, kun äiti pakkasi pussiin luita ja Smackos-herkkuja, koristeli pussin kivasti lahjanarulla ja löi kassiin. Ajattelin tietysti, että no, nyt on tätä poikaa taas Onnistanut ja on joku Onnin ensimmäisen kynsien leikkuun kuukausipäivä tai joku muu vastaava lahjottava päivä. Ei ollut! En ymmärrä! Koko sunnuntain äiti istu Hilma sylissä nojatuolissa ja näin, kun se salaa syötteli kaikkia herkkuja Hilmalle! Jumankekka, että oltiin vähän pahoillamme Kaapon kanssa. Äiti kyllä kertoi, että Hilma täyttää kolme vuotta (tai siis täytti eilen, 21.8.) ja siksi se paapoi Hilmaa niin paljon. En kyllä yhtään oikeestaan tykkää, kun rakkautta jaetaan muille kuin mulle...

Hilma!

Kaapo-vaari!

Sunnuntaina lähdettiin taas takaisin Turkuun ja vietettiin iskän synttäripäivän ilta sitten televisiota tuijottaen. Oli kyllä vähän hauska tilanne, kun iskä ja äiti rupes tekeen patjoille taas petiä. Mä päätin, että ei onnistu tänään ihan niin helpolla ja möyrin lakanan alle. Siellä mä sitten hepuloin ja kurkkasin välillä, ettei äiti ja iskä tukehdu nauruunsa. Oon ihana!

Maanantaina ja tiistaina äitillä oli vielä vapaata. Me ollaankin sitten vietetty vähän laatuaikaa, paitsi maanantai-iltana koin vähän kurjia... Oltiin äitin ja iskän kanssa menossa iltalenkille eikä oltu päästy kauheen kauas kotiovesta, kun naapurin cockerspanieli hyökkäsi mun kimppuun! Sieltä se juoksi muristen ja vapaana päälle ennen kuin ehdin tajuamaan ja talloi mut suoraan jalkoihinsa. Iskä sitten kiskasi mut äkkiä ylös hihnasta ja äiti kaappasi syliin. Onneksi oli valjaat... Kyllä mä niin paljon pelästyin, että kiipesin taas äitin olkapäälle turvaan ja se koira rähisi äitille niin kauan, että sen omistaja tuli paikalle ja otti sen hihnaan. Pahempaa ei onneksi käynyt, vaikka äiti pelkäsi ihan hirveesti, että miten mun tassu siinä päälleajossa meni. Enpä oo äitiä niin kiukkuseksi itse ikinä vielä saanut!

Semmosen kokemuksen jälkeen oli pakko rentoutua!

Tänä aamuna iskä kertoi, että on äitin syntympäivä. En sitten halunnut missata siitä hetkeäkään, koska oli ensimmäinen äitin synttäripäivä, jota mä saan viettää (iskänki syntsät oli sunnuntaina!). Heti puoli seitsemältä hyppäsin äitin päälle ja pussasin sitä niiiiiiin kauan, että se oli ihan litimärkä. Sen oli pakko nousta ja sitten me vietettiin laatuaikaa siihen asti, että äiti lähti iltavuoroon. 

Nyt on taas vilisteilty meneen yksi kuntoutusviikko ja tää viikko alkoikin sateella. Tällä viikolla on siis ohjelmassa 20-25 minuuttia kaksi kertaa päivässä ja joka toinen päivä ylämäkikävelyä. Maanantaihin on enää muutama päivä ja äitin jännitys saa laueta... Kyllä mua itseänikin vähän jänskättää!

Lempparityyny!

Kahdeksan kuukautinen sydänotsa

Heippa vaan ja terveisiä Koira-Kissaklinikalta! Äitillä tuli tietysti jo lääkäreitä ikävä, kun ei ole ollut tarvetta EDES SOITTAA sinne tikkien poiston jälkeen. No, nyt äiti soitti taas sinne ja sai ne huolestuun niin, että ne halusi nähdä mun tassukan. Äiti oli niille tietysti kaikkea kertonut, että onnun yhä jalkaani, varon sitä ja nostelen sitä enkä juostessa ja istuessa pidä sitä oikeassa asennossa.

Äiti tuli kiireen vilkkaa töistä sitten kotiin ja kaappasi mut kainaloonsa. Vähän ihmettelin, että mihin nyt tällanen kiire lainkaan on, mutta toisaalta olin vaan tyytyväinen, kun pääsin autoileen. Surautettiin tutulle klinikalla tietty ja siellä oli vastassa mun lekuri. Äiti vähän kävelytti mua sen edessä ja lääkäri sanoi, että tassu on kyllä väärässä asennossa, kun istun, mutta hän kiinnittää huomiota siihen, miten tassu on liikkeessä. Ja sillon se on tietysti täydellisesti, koska oon vaan melkonen haukku parantumaan! Lääkäri sanoi myös, että käytän jalkaa huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. Tulos olis siis se, että äiti sai mielenrauhan ja mun tassu paranee hyvin. Me jatketaan kolmatta kuntoutusviikkoa, joka on siis reilu 20 minuutia ja sisältää mäkikävelyä. Melkosta menoa!

Tänään pääsin sitten äitin mukaan vähän humpusteleen... Kattokaas, kun täytin eilen KAHDEKSAN kuukautta niin mentiin tietysti vähän hakeen mulle lahjoja. Ai, juku, että Mustissa ja Mirrissä oli taas huomioo tarjolla. Huomion lisäksi sain kasan lempiluita, uudet valjaat ja pissatushihnan.

Hurtan valjaista mitkään ei mun sulavalinjaiselle kropalleni ollut sopivat, joten päädyttiin äitin ja myyjän kanssa Topcanisin säädettäviin Y-valjaisiin. Ne on mustat ja hirveen tyylikkäät. Ne oli siitäkin hyvät, että myös pääaukkoa saa säädettyä. Tässä itse mannekiini:

Koska äitiä jäi vähän harmittamaan, että Ristomatti Ratian valjaat ei myöskään sopinut mulle, se osti tietty sen pissatushihnan mulle! Nyt oon ensteks tyylikkäin haukku näillä kulmilla!

Sen lisäksi oli tietysti herkkupussukka, jonka valitsemisessa vähän autoin ottamalla itse alahyllyltä luita, joita halusin. Kuolasin ne ja äitin oli pakko ostaa ne, hehe!

Huomenna me lähdetään Vammalaan yhdeksi yöksi ja ollaan se yö toisessa mummulassa, missä en vielä ikinä oo ollut yötä! Jänskättää, että mitähän erikoisiltaherkkua sieltä mahtaa saada... Parempi olla hyvät, jos meinaa saada mut kainaloon toistekin! Hehe! Ei vaiska, vähän tässä on kyllä mun rapsuttajia jo ikävä. Ja leikkikavereita, totta kai me Kaapoo ja Hilmaakin käydään moikkaamassa. Äitillä on niitä niin kova ikävä, että ne sai melkein enemmän lahjusluita kun mä!!

Herkullisia unia!

Mummun ja pappan poika

Torstaina olin ihan hämmentynyt, kun ulko-ovi kävi mun ollessa täydessä unessa. Uskalsin nukkua sikeesti, kun katoin kellosta, että äitin tai iskän ei vielä kuulu tulla töistä. Pelästyin oikein, kun mummu tuli sisään ja jutteli mulle. Olin ihan unenpöpperössä ja kunnon vahtikoirana lähdin vähän perääntyyn. No, tajusinhan mä sitten, että mummu se siinä on! Äiti kertokin, että se tulis torstaina!

Mummun kanssa siinä tehtiin vähän pissalenkkiä ja keiteltiin kaffetta ennen kuin äiti tuli töistä. Äiti on sitten semmonen ilonpilaaja! Heti, kun se tuli töistä, se vei mummun mukanaan ja ne lähti humpsutteleen jonnekin keskustaan. Yölläkin olin vähän pahoillani, kun mummu nukkui oven takana enkä päässyt sen kainaloon. Jouduin sitten äitin ja iskän kainaloihin tyytyyn. Jos olisin ymmärtänyt, että joudun oleen kaksi yötä niitten kainaloista pois, olisin kyllä nauttinut...

Perjantaina, kun äiti oli töissä, lähdettiin iskän ja mummun kanssa Kupittaan puistoon kävelylle. Tässä meijän lähellä ei oikein ole mitään hiekkateitä tai muita, joita mun vielä pari viikkoa pitäisi kävellä. Kupittaalla oli! Siellä oli myös pelottavia siivekkäitä, joita sain onneksi aidan takaa tuijottaa vihaisesti. En tiedä ymmärsikö ne, kenen mailla ne asustaa...

Käveltiin sitten ympäri puistoa sen mun 15-20 minuuttia, joka on keskiviikkoon asti aamuin illoin ohjelmassa. Välillä pidettiin vähän vesi taukoo ja istuskeltiin penkillä. Ei maassa tietenkää, jessus...

No, äiti tuli töistä ja aika pian ne lähti sinne pääkaupunkiin. En vaan ymmärrä, miten tämmönen pikkuhaukku ei muka sopinut mukaan... Vähän aikaa yritin äitiä ja iskää syyllistää oven vieressä istumalla, mutta aika pian ymmärsin, kuinka paljon kivaa ja maukasta mulla onkaan edessä mummun ja pappan kanssa. Jäin kiltisti mummun kanssa ja ajeltiinkin sitten hakeen pappa illalla töistä tänne meille myös.

En voi tietenkään ihan kaikkea kertoa, mitä me tehtiin ja kuinka paljon syötiin, että äiti ei saa tietää. Se laittaisi mut kuitenkin dieetille heti. Vaikka hoikka poikahan mä olen, 8,7 kiloa! Kaapo-tavoitteeseen on vielä monta kiloa matkaa!

Sen verran voin meidän seikkailuista valaista, että lauantaina käytiin ihan oikeella retkellä Rymättylässä ja muualla saaristossa. Jopa presidentin kesähuvilaa vähän kurkattiin! Autoiltiin siis mummun ja pappan kanssa ja autoilustahan mä tykkään. Käppäiltiin hiukan kallioilla (en kerro, kuinka paljon, koska äiti voi stressaantua mun jalasta), pidettiin välillä juomataukoa ja nautittiin aika kivasta säästä. Tässä kuvia, joita äiti mummun valtuutti ottamaan:

ja maisemia...

Sunnuntaina äiti ja iskä tulikin jo kotiin. Olin mä kyllä aika iloinen siihen asti, kunnes mummu ja pappa lähti. En ymmärrä, miksei kaikki olisi voinut olla täällä... Odottelin sitten heti, että minkäköhän kissapedon ne valkkasi sieltä Korkeasaaresta mulle kaveriksi. Mutta ei niillä ollut mitään tikrua mukana! Kaksi pehmolelua vaan! Ihan nössön koiran juttuja sellaset, oikea tikru olis kunnon leikkikaveri.

Meillä oli myös mummun kanssa äitille pikkunen ylläri. Mummu oli mun kanssa samaa mieltä, että oon jo mies enkä mikään pentu enää eli pentupanta on auttamatta liian nolo. Mummu ostikin mulle kunnon pissatuspannan ja äitikin näki kerrasta, millanen komea mies olen!

Huomenna alkaakin taas arki ja äitin ja iskän työt. Ensi viikolla on myös suuri päivä, kun täytän kahdeksan kuukautta! Paljon suurempi päivä kuin iskän 22-vuotissynttärit sunnuntaina! Ainakin saan äitiltä isomman lahjan kuin iskä... Vai mitä äiti?!??!

Tassuttelut kuvin

Hieronta ennen lenkkiä. Ai, ku mää nautin!

Ready to go!

Tässä näyte mun rauhallisesta kävelystä!

Kummitäti kävi pitkästä aikaa, tässä tuliaiset!

Pirun nappulat meni pakoon. Täytyi vähän metsästää!

Näääääin nätisti maltan odottaa juustoa...

Tässä siis muutamin kuvin kuluneita päiviä. Tänään alkoikin kuntoutusviikko numero kaksi ja valloitettiin hieman metsäpolkua. Tylsä polku, jolla ei ole kiviä. Yritin koko ajan saada äitiä polulta pois, että oltais vähän pompittu kivillä ja oksilla. Äiti ei tietty päästänyt, kun hyppiminen on vieläkin kielletty...

Nyt meen uneksiin herkuista!

Kuntoutuja

No niin... Ensimmäiset päivät on takana. Äiti ja iskä on suoriutunut ihan hyvin mun kuntouttamisesta. Oon melko lailla tyytyväinen, kun olkapäitä hierotaan aina ennen kävelyä. Astun myös tassulla jo suoraan. Vähän harmittaa, kun toi kymmenen minuuttia on niin lyhyt aika, mutta äiti aina lisää siihen tietysti vähän nuuskimista. Mulla on niin paljon kiinnikurottavaa tossa merkkailussa, että ei sekään aika riitä kuroon mun reviiriä takaisin. Oon menettänyt sitä liikaa kulmakunnan muille mopukoille tässä sairastelun aikana...

 

Äiti vähän pääsi täällä kyllä huolen syrjään kiinni taas, kun kymmenen minuuttia kävelen (juoksen) ihan hyvin, mutta sen jälkeen, kun käy pissalla niin aina jossain kohtaa lyön pyllyn maahan ja katon äitiä niin, että hei, pliis, kävelisiks ite tämmösellä jalalla! Sitten pääsen sylikyytiin. Kotona oon kyllä melkotavalla reipas ja vauhtia riittäis. Ihan sohvalle asti oon jo hypännyt ja äiti oli sitten niiiin paljon kiukkuinen sen jälkeen. 

Nyt me sitten keskiviikkoon asti mennään tällä kymmenminuuttisella, mutta torstaina sitten päästään jo temmeltään 15-20 minuuttia ja vähän metsäkävelyä. Odotan kyllä jo tohon lähimetsäpolulle pääsyä, tiedä sitten, miten paljon siellä on mun alueita muut koiran lainka vallannu! Äiti jo odottaakin, että koska tätä mun energiaa ei enää riitä tänne kotiin. Ollaan nimittäin pesty ikkunoita äitin kanssa, imuroitukin iskän kanssa, oon myös hieman parannellut meidän keittiön mattoa. Tuuning! Joo, yks päivä raahasin koko maton tohon äitin ja iskän patjoille ja rupesin purkaan sitä. Pääsee äiti sitten uutta tekemään... Äiti sitten tykkäs!

(Olenko mä muuten kertonut, että äiti ja iskä nukkuu patjoilla lattialla, etten mä vaan keksi mitään hyppyjuttuja tehdä keskellä yötä...)

Torstaina mulle tuleekin sitten aika kiva lenkittäjä, mummu nimittäin. Mummu tulee tänne jo torstaina ja pappa perjantaina. Ne on mun kanssa viikonlopun, kun äiti ja iskä lähtee isolle kirkolle eli Helsinkiin pitään pikkuisen kesäloman. Äiti kertoi, että se menee paijaan muita eläimiä Korkeasaareen... Parempi tuoda sitten kunnon tuliainen tai aion olla melkosen mustis!

Vähän mulla on kyllä herkulliset ajat sitten edessä. Nään jo tassujeni edessä juuuuustoa, kinkkua, makkaraa... Sitten saan tietysti mummun ja pappan jakamattoman huomion, kun Kaapo ja Hilma jää tätin luo Vammalaan.

Otettiin iskän kanssa pienet nokkaunet...

Hohhoijjakkaa, nyt me taas lähdetään vähän kävelemään! Vuf vaan ja kuulumisiin!