Vammalassa haukahtaa

Niimpä, taas kirjottelen vaan Vammala-kuulumisia, kun ei me oikein olla ehditty Turussa oleen. Äiti meni perjantaiksi ja lauantaiksi Vammalaan töihin, joten lähdettiin iskän kanssa myös torstai-iltapäivällä äitin mukaan. Ajomatkan olin vähän pahoillani, kun kummitäti ei ottanut mua syliin vaan antoi mun olla siellä kaltereiden takana. Oon tietty jo niin iso poika, että en kauan jaksanut osoittaa mieltäni, kun jo pistin unten maille. Tai ainakin makuuasentoon...

Tiesin heti, mihin tultiin, kun äiti laski mut autosta pois ja juoksin samantien sisälle kattoon Kaapoa ja Hilmaa! Oon aivan varma, että ne oli tosi iloisia, kun ne sai tälläsen ehtymättömän energianlähteen leikkikaverikseen taas. Ilta siinä purettiin vähän energiaa, mutta mummu lähtikin yöksi töihin ja pappakin oli töissä niin en päässytkään niiden pehmeeseen sänkyyn nukkuun. Alkupettymyksen jälkeen nukuttiin Kaapon ja Hilman kanssa tyytyväisinä äitin ja iskän vieressä, kunnes mummu tuli kotiin. Sitten siirryttiin tietty sinne isompaan ja pehmeempään sänkyyn.

Nykyään mun peti! Vai?

Äiti ja mummu lähti sitten aamulla töihin ja olin vähän kummissani. Iskän kanssa lähdettiin sitten toiseen mummulaan ja äiti oli jo mulle jutellut, että oon sellanen Onni-ylläri, mutta mummulla ei ollutkaan vapaapäivää. Onneks hätä ei ollut Onnin näköinen vaan mentiin tietysti moikkaan mummua töihin! Aamupäivällä iskä vei mut sitten mun tädille hoitoon. En ollut ennen käynyt mun tädin kotona ja ihmettelin vähän, kun sillä ei ollut mitään pissattavaa mattoa lattiassa?! Joka tapauksessa olin tosi reipas, että pääsen sinne uudestaankin. Pissasin sänkyynkin niin musta jäi pitkäaikanen haju sitten. Tätikin kehu mua ja taas poskikarvat alkoi loistamaan. Käveltiin tätin kanssa illalla äitin työpaikalle pieni matka enkä pelännyt ollenkaan autoja, vaikka oltiin ihan hurjassa Vammalan keskustassa.

Tässä surtiin kaikki äitin ja mummun perään, kun ne lähti aamulla töihin.

Mutta sitten päätettiin tulla keskenämme toimeen.

Kas näin, Kaapo ei nyt ihan tiedä, kenen pedin se on vallannut...

Olin jo vähän ehtinyt ihmetteleen, että missä ollenkaan on mun pappa. Yleensä se on aina kotona samaan aikaan, kun mekin ollaan, mutta hätäilin vähän liian aikasin. Pappa tuli töistä vasta perjantai-iltana ja me oltiinkin tultu jo torstaina. Oon jo oppinut tän rituaalin Kaapolta ja Hilmalta: ensin hirveä pyöriminen ja hyppiminen pappan jaloissa (huomiosta kilpailua) ja sitten odottaan iltajuustoa.

Tässä oltiin pappaa vastassa!

Vietiin Kaapon kanssa vähän äitin sohvalta tilaa, mutta hyvin kaikki mahduttiin!

Ja pappankin sylissä oli vaan hyvä olla!

Lauantaipäivän vietinkin sitten iskän kanssa toisessa mummulassa, kun äiti oli töissä. Opin kulkeen portaita, vaikka aluks mua vähän hirvitti, kun porras on korkeempi kuin minä. Ainakin melkein! Lopulta ravasin niissä sellaista rallia, että nukahdin mummun syliin keittiön lattialle. Siinä me sitten oltiin pari tuntia, minä nukuin ja mummu rapsutti. Ah, koiran elämää!

Taas ollaan Hilman kanssa yhdessä teppostelemassa...

Illalla menin taas toiseen mummulaan Kaapon ja Hilman hoitoon. Eikun mummun ja pappan! Iskä ja äiti lähti kavereita katsomaan. Mä nukuin alkuyön tyytyväisesti mummun ja pappan kainalossa. Mummu sanokin, että oon pienin sängyssä ja vien isoimman tilan. No tietty! Lopun yön nukuin suloisesti äitin kainalossa ja äitin mielestä olin niin suloinen, että se ei malttanut lainkaan laittaa silmiään kiinni!

Lauantaina ja sunnuntaina oltiin paljon pihalla! Me saadaan huoletta leikkiä keskenämmekin, kun mummulassa on aidattu pihaa. Aurinko lämmitti niin makeesti!

 Nyt ollaan taas Turussa kotona ja en ilmeisesti vieläkään pääse äitin ja iskän viereen nukkuun... Mutta ei se oikeastaan haittaa, kun oon jo tottunut tohon mun ihkaomaan petiin. Äiti on kuitenkin luvannut, että vielä pääsen unileluks, kunhan vähän kasvan.

Haumaisia yöunia!

Mitä Onni sanoo?

Äiti väittää, että vikisen niin kun kani, röhkin niin kun sika ja mau'un niin kun kissa! En tajuu! Ähkin ja pähkin kuulemma kaiken lisäksi. Sitten äiti aina matkii kähkäh-hyökkäysääntäni. Oon nyt ajatellut olla ihan hiljaa ja hiipiä täällä, että äiti ei pääse nauraan mulle. Ei vaan, ihan kun osaisin olla rauhassa...

Tässä on taas koiranpäiviä vierähtänyt monta ennen kun oon ehtinyt teille päivittään mun seikkailujani. Äitillä on ollut tentti niin mun on täytynyt olla sen apuna tossa lukemisessa, joten en kauheesti ole ehtinyt kirjottaan. Nyt kerron teille kuitenkin mun jännittävästä viikonlopusta hurmurina Vammalassa! Mentiin Huittisten ja äitin mummun kautta, ettekä ikinä arvaa... sain maistaa lihahyytelöä isomummulta, joo. Äiti oli tietysti paha poliisi vieressä taas enkä saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Isomummun kanssa tehtiin kuitenkin sopimus, että ens kerralla saan salaa enemmän... Isomummulta mentiin ihan äkkiä käymään kasvattajalla, kun mulla oli kuskeina taas tollasia hätähousuja. Olin vähän vihanen äitille, kun en saanut kauempaa leikkiä mun äitihaukun kanssa! Vaikka kyllä äitiä ihan selkeesti harmitti myös, kun se ei nähnyt Lyyliä ja Brunoa lainkaan. Ens kerralla meidän on pakko olla kauemmin tai jään sinne asuun!

Tässä vähän tunnelmia lauantailta ennen Vammala-retkeä! Aika muikeet oltavat SÄNGYSSÄ!

Mentiin sitten mummulle Vammalaan ja siellä oli taas tietysti Kaapo ja Hilma vastassa. Nyt ollaan jo melko hyviä kavereita Hilman kanssa:

Ensin meinattiin pistää mummun narsissit uuteen uskoon!

Sitten otettiin vähän toisistamme mittaa keittiön lattialla...

...jonka jälkeen pidettiin yhteinen vesihetki.

Mummulassa on kyllä aina niin kivaa, kun siellä ei ehdi oleen ollenkaan paikoillaan. Siellä on paljon enemmän viihdyttäjiä kuin täällä kotona ja pappakin antaa syödä sormia! Siellä sain ensin myös nukkua äitin vieressä sängyssä, jonka jälkeen siirryin mummun ja pappan kainaloon. Sinne sekaan mahtui tietysti hyvin myös Kaapo ja Hilma. Meillä oli sellanen siskonpeti siellä.

Kaapo oli vähän niuho mua kohtaan, mutta äiti sanokin Kaapolle, että laittaa mut ojennukseen. Kaapo laittokin. Sen mielestä juttu menee niin, että se syö ensin kaikista kipoista ja sitten vasta mä ja Hilma tullaan. Kävin sitten kuitenkin aina Kaapon jämät syömässä sen kupista, koska uskon, että Kaapon ruualla musta kasvaa yhtä iso karju. Kaapo innoistui kyllä jo välillä vähän meijän leikeistäkin ja yhä saan kiipeillä sen reppuselässä.

Hurrrja Kaapo!

Vähän kurja oli kyllä yöllä, kun multa tuli pieni oksennus. Olin varmaan saanut liikaa kaikkia herkkuja, joita mulle ei ikinä kotona anneta. Tottumattomana pieni masu menee sitten sekaisin, mutta toivottavasti äiti otti nyt opikseen ja antaa mulle enemmän herkkuja.

Kaiken lisäksi äiti huolestui ihan hirveästi, kun oon taas alkanut niiskuttaan paljon. Kasvattaja nimeskin mut NIISKUKSI! Joo, no äiti pelkää, että nenäpunkki ei lähtenytkään ja seurailee nyt tilannetta, jos mut täytyykin vielä lääkitä uudestaan. Hyvä uutinen on se, että pärskiminen on vähentynyt eikä aivastelua ole ollut.

Tässä oon pappan sylissä, siinä on kyllä hyvä olla!

Ja kummisedän sylissäkin.

Käytiin tietysti myös toisessa mummulassa ja siellä nukuin papan kanssa sohvalla niin makeasti, että äitiä, iskää ja mummua ihan huvitti. Ehdittiin oleen siellä kauheen vähän aikaa enkä ehtinyt edes mummun mattoja pissata. Ehkä perjantaina, kun me taas reissataan Vammalassa käymään, saan tehdä siellä vähän ilkikuriakin, hihi!

Mun tätin suojassa uni maittaa.

Olin etupäässä lenkkinamua kinuamassa, vaikka en päässyt edes lenkille.

Sunnuntaina ajeltiin takaisin Turkuun ja tää viikko on ihan hurahtanut tassujen edestä. Kasvan niin kovaa vauhtia, että kohta oon varmaan jo niin iso poika, että pääsen pentuhäkistä eroon. Äiti väittää, että ei vielä hetkeen, mutta jos kasvan näin nopeeta, en enää kohta mahdu sinne. Painan nyt 3,7 kiloa eli alan oleen tän kulmakunnan kovin kundi vähitellen.

Tässä vielä vähän kuvasatoa (ja sitähän muuten riittäis, mutta tila on varmaan rajallinen):

Oikein ison miehen aterialla ruokapöydän ääressä!

Huh, kun väsytti!

KROOOOOOOOOH!

Ai mitenniin en saa purra sun sormia?

Kaverukset

Tällänen kolmikko ollaan...

Kolme kuukautta haukun elämää

Joo, sain tänään äitiltä sekä laivatuliaisia että lahjoja, koska oon nyt ilostuttanut sen ja iskän elämää täydet kolme kuukautta! Sain kolmekuukautisen elämäni kunniaksi oman klipsun ja pyyheen pesuhuoneeseen. Äiti oli löytänyt apuakuinkaihanan ankan, jossa lukee Onni. Tietysti tarvin pesuhuoneeseen myös pienen pyyheen ja klipsuun tuli äitin ja iskän muumipyyheiden rinnalle mulle pieni Muumipeikko-pyyhe. Äiti on aika ihana vaan.

Kun näin ton lahjan niin olin vähän pettynyt ja katsoin äitiä sillain, että hei, ei noilla voi leikkii! Äiti nauroi ja antoikin lisää lahjoja! Laivatuliaisiksi sain muumipallon ja hylkeen. Hylkeen selätin heti. Näytin sille, kuka on tässä talossa pomo ja kyllä se ottikin opikseen. Pallon kanssa meillä meni vähän kauemmin tulla tutuiksi, kun se oli niin iso muhun nähden ja se pyöri päälle. Opin lopulta kyllä pelaan iskän kanssa palloa.

Ollaan siis oltu iskän kanssa kahdestaan eilinen ilta ja tää päivä. Oon ollut aika kiltisti, ollaan leikitty ja käppäilty vähän ulkona. Eilen illalla vietiin äiti ja kummitäti laivalle ja tänään haettiin ne pois. Olin ihan intopiukka, kun näin äitin pitkästä aikaa!

Nyt alkaa meidän viikonloppu ja lähdetään huomenna äitin mummulan kautta Vammalaan. Sen jälkeen onkin taas tosi paljon kerrottavaa! Ai niin, en ainakaan ota mun uutta hyljettä mukaan, ettei Hilma varasta sitä.

Tässä kolme kuukautta vanha Ontula ja kermaviiliviikset.

AU AU AU AU!

Otsikossa matkin vähän äitin kiljumista, kun roikun sen varpaissa. En oo vieläkään oppinut, että varpaat ei kuulu mun puruleluihin. Pääosan ajasta äiti yhä hokee, että äitin kulta äitin kulta äitin kulta eli en usko, että varpaiden syöminen on niin paha asia kuitenkaan...

Ylläolevassa kuvassa näätte, kuinka hurja oon kummitätin sylissä. Kuulin, kun äiti päivitteli tänään puhelimessa, miten villi oon. Kuulin myös sanat pentu ja Hilma ja rauhottua. Ajattelin sen sitten tarkoittavan sitä, että hyvä, kun Hilma on vähän rauhottunut niin nyt on pennun (eli mun) vuoro villeillä. Ei se ainakaan sitä voinut tarkoittaa, että olisin Hilmaa riehakkaampi pentu ja että en ikinä rauhotu.

Tää viikko on ollut kovin rauhallinen, joten koska mulla ei ole ollut leikkiseuraa äitin ja iskän lisäks (paitsi kummitäti tietty) niin on ihan kiva päästä viikonloppuna Vammalaan. Siellä aion kyllä taas laittaa kaiken energiani likoon Hilman ja Kaapon kiusaamiseksi! Osan ajasta aion tietysti olla niin syötävän suloinen, että mummu päästää mut sinne uudestaankin...

Huomenna meillä miehillä on vähän jännät paikat! Äiti lähtee laivalle ja ollaan iskän kanssa torstai-illasta perjantai-iltaan yksi, klunks. Oon kyllä sen verran äitin poika, että voin vähän hämmentyä kyllä. Iskä on kyllä hyvä hoitaja, mutta sen varpaat ei ole kyllä yhtään niin mehukkaat kuin äitillä.

Voitte varmasti huomata, mikä on ollut tän viikon mielenkiintoisin oikea koiran purtava!

Hulvaton viikonloppu

Oi voi, kyllä oon saanut taas kestitä ja hurmata loppuviikon aikana! Torstaina äitille ja iskälle tuli vieraita ja ne vietti peli-iltaa. Olivat valinnut sellasen pelin, jota koirat ei kuulemma voi pelata. En niitä sitten ihan helpolla päästänyt, etenkään äitiä. Näytin taas mallia, kuinka mun oma peli nimeltä Sukkien saalistus oikein toimii. Äiti oli tavalliseen tapaansa niin tyhmä, että ei ymmärtänyt sääntöjä vaikka kuinka yritin opettaa. Tarkoitushan on siis kokeilla äiti kestävyyttä ja hermoja, mutta äiti on tosi huono. Surkeita aikoja kestää mua roikkumassa sen sukissa. Mutta vieraat oli kyllä kivoja leikittäjiä, kattokaa vaikka, kuinka korkeella kävin:

Eikä ees sattunut, että turhaan äiti kiljuit taas!

Autoin tässä vähän äitiä laittaan petivaatteita... Taas toruja.

Perjantaina tehtiin taas äitin ja iskän kanssa retki keskustaan. Siellä on hirveä meteli ja hulina, mutta en pelkää siellä ollenkaan. Mentiin taas sinne eläinlääkäriin, koska perjantaina täytin 12 viikkoa. Se ikävä kyllä tarkoitti sitä, että mua piikitettiin, juu! Sain ihka ensimmäisen rokotuksen enkä edes huomannut sitä. Niin hyvin mua huijattiin karkeilla! Äitin ylpeys oli taas sanoin kuvaamatonta ja se hehkutti mua taas kaikille. Ihan tässä posket hehkuu karvojen alla.

Tässä oon mun ekan rokotuksen jälkeen reipaana.

 Kun päästiin rokotuksesta kotiin niin mun kummitäti tuli meille! Se leikki mun kanssa täällä tosi pitkään ja oonkin ihan ihastunut siihen. Sen ääni on sellainen koiraääni, että ihan äiti aina unohtuu siinä!

Tässä me syödään kummitätin kanssa yhdessä luuta.

Lauantaina mua taas odotti yllätyksiä, kun yhtäkkiä mun täti ja sen kaveri tuli kylään Vammalasta! Ne tuli ihan vaan mua katsomaan ja oli tässä koko päivän mun leikkikavereina. Sain tätiltä tietysti myös tuliaisia: sellainen superjännän neliöluun tms. ja hauskan narulelun (joka osoittautui erittäin hyödylliseksi, kun haluan siirrellä häkkiäni vetämällä).

Iltapäivällä, kun äiti oli tyttöjen kanssa ostoksilla, sain taas ihan uuden vieraan. Iskän kaveri tuli meille yökylään ja haettiin se iskän kanssa linja-autoasemalta. Oon nyt todennut, että oli tyttö tai poika niin sulatan kaikkien sydämen. Oon kovasti yrittänyt olla vaatimaton Onni, mutta vähän siitä on tehty vaikeeta.

Lauantai-iltana, kun täti ja sen kaveri oli lähtenyt kotiin, ihmettelin, kun äiti herätti mut ja vei autoon. Se jutteli, että meidän täytyy lähtee evakkoon, että pojat saa pitää hauskaa keskenään. Vähän loukkaannuin, kun omasta mielestäni mäkin oon poika. Jouduin nyt kuitenkin tyttöseuraan (tai oikeastaan pääsin)! Mentiin mun kummitätille illaksi evakkoon ja se oli ihan uusi paikka mulle. Muuten se oli ihan kiva, mutta en ymmärrä, miksi mun kummitäti pitää kahta mun näköistä koiraa sellasten lasien takana piilossa. Yritin niitä sitten komentaa ja kannustaa, että tulis sieltä pois, mutta ei ne lainkaan totellu. Äiti luuli, että uskoisin, kun se sanoo, että se on mun kuva niissä peileissä. En oo noin helppo höynäytettävä!

Siellä se toinen on kiilusilmineen!

Kummitätin sängylle kyllä pääsin leikkiin...

Niin tosiaan! Oon nyt päässyt oleen mummun ja pappan sekä kummitätin sängyssä, mutta äitin ja iskän sängyssä oon vaan ihan nopeesti saanut käydä. Äiti varjelee sen typeriä untuvapeittoja pissalta. Peitotkin menee sen vauvan ohitse... Aika myöhään yöllä tultiin sitten kummitätiltä kotiin ja tipahdin heti maaten omaan petiin. Lepäsin kyllä jonkun verran jo kummitätillä, kun en päivän aikana ehtinyt kaikilta vierailtani.

Kummitätin lattialla

Tän päivän oon sitten ottanut ehkä vähän rauhallisemmin, ainakin sen jälkeen, kun iskän kaveri lähti. En kyllä jaksa, jos joka viikonloppu mun täytyy olla kauheen vieraanvaranen. Oon niin vähän saanut pureskella varpaita. Äiti kertoi, että ensi viikonloppuna mennään ehkä mummolaan niin ei siitäkään helppoa tule, kun täytyy sitä Hilmaa taas opettaa leikkikaveriksi!

Tänään hyppäsin vahingossa ensimmäistä kertaa sohvalle ja suoraan äitin syliin! Melkosen kenguruloikan tein, mutta en jostain syystä osannut sitä enää uudelleen vaikka kuinka kovasti yritin pompata... Kyllä tässä taas uni maittaa sohvalla (kun iskän ja äitin tortillasipsit tuoksuu nenässä). Ensi viikon kommelluksia odotellessa!

Miks äitiä nauratti mun istuma-asento?

Sohvaperuna

Torstai

Tässä on tämän aamun sohvakuva. Äiti on jo huolestunut, että täytyykö sen ostaa huonompi sohva, koska ei suostu oleen tältä sohvalta pois! Tänä aamuna ei oo vielä suostunut oleen niin kauan lattiatasolla, että olisin ehtinyt syömään. Miks äiti ei tuo mun ruokakippoa sohvalle? Iskäkin syö sohvalla.

Ainiin, hyvää naistenpäivää kaikille mun elämän karvasille naisille! Eli äitihaukulle ja Lyyli-leikkitätille! Ja sitten kasvattajalle ja äitille ja mummulle. Ne on niitä vähän vähemmän karvattomia, mutta kuitenkin hyvä ruokkijoita!