Onni loves autumn

Syysterkkuja!

Tiedossa iso pläjäys söpöliinikuvia Kupittaanpuistosta. Voin kertoa, että olin sunnuntaina ikionnellinen, kun pääsin kunnolla riehumaan lehtikasoihin. Tapasin paljon koiria, joista mä olin tietysti suloisin. No, ollaas nyt... Mutta sain monenlaisia kehuja näiden koirien omistajilta. Oon esimerkiksi hyväluontoinen, omaan tosi pehmeän karvan ja oon iloinen. Kyllä mulla rintakarvat röyhistyi. 

Mä ennen Kupittaan lenkkiä.

Riehuin lehtikasoissa ja siihen päälle tehtiin lenkki. Olin yhteensä puolitoista tuntia liikekannalla, juoksin ja kirmasin, mutta silti mun tassu ei vaivannut. Äiti oli niin ylpee ja onnellinen. Mähän jo tiesinkin olevani rautanen haukku, jonka tassu kyllä seuraa perässä!

Mä Kupittaalla.

Kupittaan puiston syksy.

Perhepotretti!

Mä Kupittaan lenkin jälkeen.

Taistoon kylmyyttä vastaan

Ai, mitä kylmyyttä? Ei täällä Turussa kyllä ole lainkaan, mutta äitillä on ollut tänä vuonna mun ja sen omien talvivaatteiden kanssa sama periaate: kun on tarpeeksi ajoissa, saa mitä haluaa. Kylmän sijaan tuli tänään kyllä hiki ostoksilla! Hurautettiin heti aamulla Lemmikkiasemalle ja esittelen nyt mun uuden villapaidan! Vaikka Kaapo on kuulemma Vammalassa ollut sitä mieltä, että isot pojat ei käytä villapaitaa... No, palelkoon.

Äiti valitsi mulle villapaidan, koska talvitakit ei oikein istunut. Joko oli liian pitkiä, liian takkimaisia, liian ahtaita, liian isoja tai liian epäkäytännöllisiä. Tiedättehän te, naiset... No. Villapaita on tietysti rento ja monikäyttöinen! Kuivalla säällä voin käyttää sitä vaan lämmikkeenä, mutta märällä voin laittaa siihen päälle mun viime syksynä ostetun Rukka-tuulitakin! Tadaa.

No, sen lisäksi sain uudet valjaat. Äitihän halusi mulle jo edellisen kerran valjaskaupoilla Ratian Grafico-valjaat, mutta ei löytynyt sopivaa kokoa. 35 oli liian pieni ja 40 liian iso. No, nyt lihasmassaa kerättyäni koko 40 sopi mulle kuin perunaluu tassuihin. Kannan nyt valjaita ylpeenä, ne myös sopii mun pissatushihnaan tietty hyvin, kun on samaa sarjaa!

Olin ostoksilla pääosin ihan kiltti. Ongelmia tuli siinä kohtaa, kun takit oli tassuista liian hankala laittaa. Oon niin pahasti ottanut itseeni, että en vieläkään anna kunnolla koskea mun tassuihin. Hermostun. Äiti ja iskä kovasti yrittää opettaa koskemalla ja käsittelemällä paljon mun tassuja, mutta en ihan ole kyllä vielä sinut sen kanssa. Äiti vaan uhos, että ei luovuta, koska pakko on voida etutassuihinkin koskea.

Nyt, kun on kylmää vastaan vaatteetkin, saa se kirpakka syksy tulla!

Syksyn tassutteluja

Kyllä on tullut kylmä syksy yhtäkkiä. Äitikin on ihan myöhässä mun talvitakin kanssa! Nyt se hädissään sovitti mulle mun katu-uskottavaa maastokuosirotsia, mutta se on tietty tälle lihaskimpulle jäänyt kevään ja kesän aikana pieneksi. Treeni, treeni... Se puristaa vatsasta (vatsalihakset?) ja kaulaan tulee leijonanharja. Äiti on nyt päättänyt, että mulle ostetaan sellainen talvitakki, joka tulee jalkoihinkin. Ja mä taas oon päättänyt, että en kävele sellaisen kanssa. Lisäksi saan uudet valjaat. Mennään sovittaan, jos ne Ratian kuosivaljaat olisi mulle nyt sopivat, kun aiemmin oli liian isot tai pienet. No, ensi viikolla mennään ostoksille. Kuvia odotellessa...

Me sairastettiin äitin kanssa oksennustautia. Mä en oksentanut enkä oikeastaan kyllä sairastanutkaan mitään, mutta äitin lohduksi makasin kolme päivää sen kainalossa. Ja pään päällä. Äiti haluaisi hehkuttaa, kuinka herttainen mä olin. Mä en kolmen päivän aikana ollut hetkeekään poissa sen kainalosta. En ees sillon, kun se oksensi. Lohdutin tietty.

Äiti ja iskä on jatkanut närästyksen selätystä niin, että voin syödä muutakin kuin perunatärkkelysluita. Ollaan nyt hiljalleen tultu siihen tulokseen, että kaikki kasvipohjaset luut tai 100% lihaa olevat luut sopii mulle. Erityisherkku on yhä naudan mahalaukku ja perunaluu, mutta hyviä on myös kananfilee ja maissiluu. Maissiluuta saan vaan syödä erittäin tiukan valvovan silmän alla, koska se suttaa ja meillä on uusi sohva...

Uusi sohva. Se on surullinen tarina. Mulle vanha sohva oli niin rakas. Siitä löytyi monta paikkaa, mihin käpertyä turvaan. Sitä sai sutata ja raapia eikä äitiä haitannut yhtään. Nyt meillä on uusi sohva, jossa on heittotyynyt eikä niiden päällä voi maata. Uutta sohvaa ei saa sutata eikä luuta saa enää syödä sohvalla. Mulle oli kova, kun oudot miehet vei mun sohvan pois... Alkuun en ollut sohvalla ollenkaan. Kun olin yksinkin, olin vain mun omassa tutussa, turvallisessa pedissä. Nyt vähitellen oon antanut äitille ja iskälle anteeksi. 

Ja muuten! Yks jekkujuttu vielä, minkä oon keksinyt! Mulla on sellainen (paha) tapa, että nuolen ulkona millon mitäkin. Äiti ei tykkää siitä YHTÄÄN, jännä, ja se suuttuu heti, jos teen niin ja ottaa mut ihan lyhyelle hihnalle. No, mä oon keksinyt vastavuorosesti, että alan ontua hirveesti aina lyhyellä hihnalla. Sitten, kun hihna pitenee, astun taas tavalliseen tapaan, samoin kotiin tullessa sisällä juoksen rumbat tavalliseen tapaan. Aluksi äiti huolestu aina hirveesti, mutta nyt se on tainnut keksiä mun jäynän...