lauantai 10. elokuuta 2013

Lomaterveisiä

Moikka kaikki ja hyvää elokuuta!

Elokuu alkoi aika vauhdikkaasti, kun lähdettiin ensin moikkaan mummunmummua, sitten Kaapoa ja Hilmaa. Sen jälkeen mentiin mökille ja palattiin sieltä vielä Kaapon ja Hilman luo. Uskotteko, että oli neljän päivän jälkeen aika lepoasennossa viikon verran kotona? Kerron tällain tiivistettynä, mitä tehtiin ja laitan paljon kuvia. Eli Kaapon ja Hilman luona mä riehuin niin, että mummun pää oli ihan pyörällä. Mökillä todettiin, että mä oon melkonen sisäkoira. En juuri viihtynyt ulkona ylimääräistä, vaikka osasyy taisi olla niin kovin lämmin. Uimaan ei uskaltautunut ja vähän pelkäsin laituriakin. Äitin sylissä siellä kyllä pärjäsi. 



Mökiltä:












Tämän viikon oon tosiaan vaan toipunut tosta rankasta reissusta. Ei ollut mehuja mihinkään enää. Onneks torstaiksi jo olin piristynyt, kun äiti vei mut taas vesialtaaseen juoksemaan! Se on kyllä semmosta hommaa, mistä mä tykkään. Fysioterapeutti oli äitin kanssa samaa mieltä, että perusliikkumisessa jalka on ennallaan kesäkuuhun nähden, mutta kun äiti kertoi, että riehuin neljä päivää eikä mun tassun varominen lisääntynyt lainkaan, fysioterapeutti oli myös aika tyytyväinen. Tein myös uuden ennätyksen: maltoin kävellä 13 minuuttia. Tens-hoidossa rentouduin oikein kunnolla.

Äiti on niin kovin huolissaan yhä vaan mun jalasta ja se intti fysioterapeutilta taas kaikkea. Sen olo vähän huojentui, kun fysioterapeutti sanoi, että patti mun jalasta ei lähde enää pois, mutta yliojennus vähenee koko ajan lihasmassan lisääntyessä. Myöskin on kuulemma epätodennäköistä, että oikea etujalka tästä toisesta jalasta johtuen kärsisi. Tietysti on rasitusvammojen uhka, mutta käytän vasenta jalkaa koko ajan enemmän. Vedessäkin meen ihan täydellisesti, silloin mitään vikaa ei edes huomaa. Noh, hiljaa hyvä tulee...

Meillä on huomenna taas siivouspäivä, äiti oli laittanut iskän mittaileen huonekaluja ja seinien mittoja. Päätelkää siitä, nyt on levättävä, kun vielä voi! Kuullaan taas!

Tämmösen tehtävän äiti keksi meille eilen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onni kiittää kommentistasi!