Tassupuoli toipilas

Heippa vaan!

Vähän meni tässä kuulumisten kertomisessa aikaa, sillä on täytynyt vähän toipua ja äitikin tuntuu toipuvan mun leikkauksesta. Juu, elikä perjantaiaamuna hurautettiin sitten Kissa-Koiraklinikalle äitin ja kummisetän kanssa. En ymmärtänyt, kun äiti oli ihan paniikissa, vaikka yritti esittää mulle niin kun tää olisi joku tavallinen rokotuskeikka (joita niitäki äiti tietysti ihan pissat housuissa pelkää). Kummisetä ei sitten muuten ollut moksiskaan, koska se tietää, kuinka kova jätkä oon! Ei paljon mikään hetkauta.

No, lääkäritäti otti meidät sitten vastaanottohuoneeseensa. Äitiä itketti jo silloin, että se siitä kaikesta yrityksestä! Lääkäri vähän yritti tutkia mua, kuunteli sydäntä ja muuta, mutta yritin tehdä siitä kyllä mahdollisimman hankalaa. Sitten tuli taas piikkiä pyllyyn ja alkoi nukuttaan! Oksensin sen piikin jälkeen ja siitäkös äiti vasta hermostuikin... Hoitaja ajoi äitin ja kummisedän sitten pois sieltä, mutta onneks äiti oli ottanut koko mun omaisuuden mukaan, että on sitten kotituoksuja, kun heräilin. Oli vilttiä ja lelua... Äiti!!

Äiti ja kummisetä meni sitten (lepyttely)lahjaostoksille ja syömään sillä aikaa, kun mä olin siellä lääkäritätien joukossa. Vaikka välillä vähän saan äitin ylireagointia hävetä niin pakko sanoo, että olin melko iloinen, kun tokkurasta heräilin oman viltin sisältä ja näin äitin ja kummisedän. 

Äiti oli tietysti vaatinut, että sille soitetaan saman tien, kun leikkaus on ohi. No, sille soitettiin ja kerrottiinkin hyviä uutisia juuri silloin, kun äiti oli valitsemassa mulle uutta Flexiä kannustaan parantumista. Leikkaus siis meni hyvin, nyt on luu poikki ja pikkuhauvan menoa sekään ei muuten haittaa! Olin vielä ihan vässykkä, kun mut haettiin kotiin. Mukaan lyötiin kasa lääkkeitä, joita mun on rautasena kaverina aivan turha syödä.

Mun parantumislahjat äitiltä!

Leikkauksen jälkeen mulle määrättiin antibioottia, kipulääkettä, tulehduskipulääkettä, vatsansuojaa... Niitä oon nyt sitten syönyt, joskin vastahakoisesti. Äiti on ollut tosi kummissaan, kun mun on ollut ruokahalukin vähän kateissa. Lääkärit ei sitä kyllä lainkaan ihmetellyt, enhän mä liiku juuri lainkaan eikä lääkkeetkään varmaan mitenkään paranna ruokahalua... Tassuun mulle laitettiin tukiside, jota pidetään tikkien poistoon asti eli 10-12 päivää. Multa poistetaan tikit 1.8., jolloin on myös ensimmäinen kontrolli.

Ylemmässä kuvassa ollaan juur palattu kotiin klinikalta ja olin tosi loukkaantunut äitille. En antanut sille lainkaan rakkautta, koska se vei mut sellaseen paikkaan. No, pian tuli iskä kotiin ja sen mukana suostuin kyllä lähteen Vammalaan. Mentiin mummulaan tietysti, jossa en saanut leikkiä Kaapon ja Hilman kanssa. Ne ymmärsi kyllä hyvin, että oon kipeä eikä mun tarvinnut kolmella tassulla laittaa niitä ojennukseen. Suurimman osan ajasta olin kyllä häkissä, jotta mun liikkuminen minimoitiin. 

Parantumislahjat mummulta ja tätiltä!

Jotenkin onnistuin kuitenkin sujauttamaan illalla ensimmäisen tukisiteen pois. Yritettiin mummun ja pappan kans laittaa sitä takasin, mutta en taatusti ollut yhteistyökykyinen, kun kerran sain sen kurjan siteen pois! Äiti soitti päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi, että antaa olla yön yli poissa. Mentiinkin sitten aamulla heti laitattaan siihen uusi tuki. Lääkäritäti luuli, että olisin jotenkin suostuvaisempi sen seurassa! Pah! Ja sitten mut taas rauhotettiin... Se laittoikin siteen sitten niin, että vaikka mitä tekisin niin lähde irti!

Olin mummulassa tosi reipas. Pissasin ja kakkasin reippaasti, otin lääkkeet mummulta ja pappalta hyvin, söin normaalisti, mutta itkiskelin kyllä vähän yöllä. No, tultiin Turkuun kotiin ja lopetin heti reippailun, koska olin vielä vähän äitille vihanen. En kattonut sen kameraan enkä ottanut siltä herkkuja. Siitä lähtien lääkkeiden ottaminen onkin ollut vähän hankalaa... Hyi! Äiti ja iskä on melko lailla sitkeitä yrittäjiä.

Turussa mulla on nyt omat palvelijat, kummisetä ja sen tyttöystävä. Ne on mun kanssa täällä, kun äiti ja iskä on töissä. Saan nyt niin paljon huomiota, että ei tassun kipukaan tunnu!

Mun tassu alkoi sunnuntaina vähän turpoamaan, joten äiti soitteli paniikissa kaikki Vammalan ja Turun eläinlääkärit läpi. Ne oli sitä mieltä, että sieltä on luu katkaistu, turvotus on normaalia, kun kudosnesteitä kertyy. Äitille se selitys ei kelvannut ja se soitteli niin kauan, että joku sanoi, ettei se ole normaalia. Tänään käytiin sitten tietysti ottamassa side pois ja vaihtamassa uuteen. Kaikki oli musta niin ylpeitä, koska ei tarvinnut rauhottaa! Tällä kertaa annoin ilman suurempia rimpuiluja sitoa tassukan. Nyt on taas söpö liila tassukuvioinen tuppo jalassa. Samalla löytyi myös hiertymä tosta edellisestä siteestä, jota täytyy nyt puhdistella ja muuta.

 

Noniin, me jatketaan toipumista äitin kanssa. Arvaatte varmaan niin äitin univelka vaan lisääntyy, kun se tarkkailee, että tuleeko mun jalkaan kuolio ja hengitänkö lainkaan... Ehkä se joskus oppii! Ette varmasti usko, niin se on keskimäärin kolme kertaa päivässä soittanut lääkäriin! Että mää häpeen...

Tässä yritän näyttää syyttömältä saatuani tuen irti...