Pulipuli!

Tänään lähdettiinkin äitin ja kummitätin kanssa semmoselle seikkailulle, että enpä taas kyllä yhtään tiennyt, että mihin oon tassujani laittamassa! Kirjaimellisesti. Ja kummitätille iso kiitos kuvista, vaikka vähän mä taas häpesin, kun ensimmäinen asia, mitä äiti terapeutilta kysyi, oli tietenkin, että SAAKO KUVATA!

Vesiallasterapia Koira-Kissaklinikalla.

Mut laitettiin sinne akvaarioon ja meinasin heti, että en todellakaan rupea tällaseen humputukseen. Ensin tehtiin mun mielestä vähän väärinperin, kun ensin nostettiin vesi ja sitten laitettiin matto pyöriin jalkojen alla. Eihän tällanen mopsivauva ymmärrä mitään juoksumattoa! Terapeutti meinasi jo luovuttaa, mutta äiti ei! Laskettiin vesi, laitettiin matto pyöriin ja jopas aloin astelemaan. Tajusin idean, että mun on pakko kävellä tai matto vie mut mukanaan. En vaan tajua miten en saavuttanut sitä äitin pitämää herkkua, vaikka kauheesti kävelin kohti...

Ensin kuivaharjoteltiin ja sitten se vesi taas nousi. Se nostettiin mun kyynärnivelien kohdalle, jotta se tukee ja samalla tuo vastusta leikattuun jalkaan. Kun se vesi nousi, olin taas hetken, että apua, apua, äiti auta. Sitten äiti heilutteli karkkia mun nenän edessä ja kiljui, että tuletule niin pakkohan mun oli taas lähteä kävelemään. Kävelin sitten viisi minuuttia siinä vedessä herkkujen perässä ja huhhuh, että olin väsynyt sen jälkeen! Ei äitikään tajunnut, miten paljon tuollanen voi pikkukoiraa väsyttää. Enkä yhtään näyttele paapottavaa!

Totuttautumista...

Äiti oli musta kyllä ihan hirvittävän ylpeä, kun niin reippaasti kävelin! Sainkin paljon kiitosnameja... Ei ainakaan paino pääse putoamaan, vaikka äitin mielestä nyt sais jo lihominen loppua... Ylpeänä kannan jokaista 9,3 kiloani!

Kävely sujuu jo!

Karkkia kohti!

Äiti oli kyllä tosi tyytyväinen tähän kuntoutusmuotoon. Terapeutti sanoi mun käyttävän jalkaa oikein myös vedessä. Se myös hieroi ja käänsi ja väänsi mun lihaksia. Ne ei ollut ollenkaan lämpimät eikä turvoksissa ja se oli tietty hyvä asia. Ensiviikon keskiviikkona on taas vesijuoksuaika. Nyt äiti otti semmosen ajan, että iskäkin ehtii mukaan. Saa sekin olla sitten ylpeä reippaasta Onnistaan! Ai juku!

Märkää!

Nyt on mun loppupäivä mennyt ihan untenmailla. Mahdanko jaksaa vielä aamulenkillekään huomenna... (Että vaikka tää oli ihan kiva kokemus niin kyllä mää sitä laiskottelussa ainakin hyväks käytän!) HAUKOTUS!

 

Haluan vielä kertoa, että mun tsemppipusut meni Hilmalle varmaan perille, koska äiti kertoi, että Hilma oli ollut ihan tosi reipas haukku eilen! Siltä oli yli kuusi tuntia ronkittu niitä virtsakiviä tähystämällä pois! Nyt ei tarvitse sitten leikata vatsaa auki, mutta kyllä Hilma mummun mukaan oli pikkasen kipeä. Voi, kun mä odotan, että pääsen taas puraseen Hilmaa vaikkapa poskeen...