Äiti tuli sunnuntaina kotiin ja mä päätin tervehtiä sitä oikein pöllyävänä karvakasana. Musta alkoi perjantaina lähteen niin paljon karvoja, että ei ole ennen lähtenyt. Oltiin menossa iskän kanssa Vammalaan enkä ollut yhtään pahoillani, vaikka kävin mummuloihin jättämässä karvani. Nyt on siellä tekemistä, että saa kaiken imuroitua. Mutta niin on äitillä ja iskälläkin! Äiti ei enää ees kerää imuria pois vaan imuroi vaan koko ajan.
Mulla ei siis tällaista karvanlähtöä ole vielä mun koko iän aikana ollut niin äiti tietysti huolestu ihan tajuttomasti, kun iskä lähetti sille Hollantiin viestin, että meillä on kohta kalju koira. No, musta on niiiiiiiiiin paljon lähtenyt karvaa, että kyllä olisin varmasti kalju, jos uutta ei olisi tullut tilalle.
Mietittiin kaikki vaihtoehdot. Mun ruoka esimerkiksi vaihdettiin puolitoista viikkoa sitten. Silläkin vois olla vaikutusta. Voiko pentukarva lähteä vasta vuoden iässä? Huh. Äiti epäili myös, että jos saan liian vähän rasvaa (uskois vaan, että liian vähän ruo-kaaaaaa-aaaa!) niin sekin voisi tehdä. Mulla on siis yhä kyllä mulle erittäin tavanomaisesti paksu, sileä ja terveen näköinen turkki. Mitä nyt se tippuu mun päältä.
Äitin kanssa on viettetty paljon aikaa kylpyhuoneessa harjan kanssa, mutta siitä mä tykkään. Se ei vaan auta mitään, sillä sitä karvaa lähtee siltikin koko ajan. Eihän sillä mitään väliä sinänsä ole, että äitin periaate on se, että kun on koira talossa niin se saa näkyä. Että tervetuloa vaan vieraat, laittakaa mustat housut niin saatte lähteissänne vaaleat! Mutta kumpa tää nyt vaan olisi tavallista pentukarvan tai talviturkin vaihtamista.
 |
| Hollannin tuliainen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Onni kiittää kommentistasi!