Tassunjälkiä siellä ja täällä

Taas on kerrottavaa kirjaksi asti! Äiti ja iskä vie mua paikasta toiseen ihan koko ajan enkä saa lainkaan olla kotona.

Torstaina sain sitten sen mun lääkkeen, Strongholdin tonne niskaan ja äiti välttämättä halusi, että kerron teille, kuinka reipas olin. En oikein jaksanut laittaa iskän sylissä vastaan, kun tiesin, että äiti on hirvittävän huolissaan musta. Nyt, kun sain sen ampullin niskaan niin äiti rauhottui, kun uskoo, että kaikki punkit ja möröt mun kehossa kuolee. Jos niitä edes oli! Torstaina näin myös uuden ihmisen, mun kummitädin siskon ja hurmasin tietenkin taas. Oon niin ilonen aina uusista ihmisistä, kun niitä on aika helppo höynäyttää aina aluksi. Saa purrrrrrrra!

Sain myös mun ainoan (kiitti vaan!) nimipäiväkortin postissa. Se oli äitin mummulta eikä mua haitannut ollenkaan, että se oli muutaman päivän myöhässä. Kuinka moni muu haukku saa kortteja postissa! Oon niin erityinen!

Perjantaina sitten lähdettiinkin Vammalaan. Ajettiin taas pitkä aika, mutta ajattelin nukkua vaan ihan rauhassa koko matkan, koska muistin, että Vammalassa on Kaapo ja Hilma eli energiaa tarvitaan. Äiti on todella ylpeä mun autokäyttäytymisestä, kun oikeastaan ihan hirveen paljon tykkään autoilla ja oon kovin kiltisti häkissäni.

Vammalassa sitten todellakin odotti Kaapo ja Hilma! Tällä kertaa tiesin ihan heti, ketä ne on ja hyppäsin suoraan Kaapon selkään. Kaapo on vähän mun idoli. Yritin tehdä kaiken samoin kuin Kaapo, mutta oon liian pieni vielä esim. hyppään nojatuoliin katselemaan ikkunasta ulos sillaila cooooolisti.

Tässä myllättiin yhdessä mun (oikeesti Kaapon) petiä!

Turvassa!

Hilman kanssa meillä oli niin kova meno päällä koko ajan, että Kaapo ei lähtenyt siihen mukaan lainkaan. Se on jo niin aikuinen haukku, että ei se jaksa, kun pureskelen sitä poskiin. Onneks saan kiivetä sen päälle turvaan ja nukkua sen kainalossa. Kaaposta olis tullut hyvä iskähaukku mulle! Niin ja Hilma vieläkin vähän arasteli mua tai oikeastaan luulen, että se pelkäsi mut vietävän pois. Nimittäin aluksi aina, kun joku otti mut syliin, se nosti hirveen äläkän, joo! Ihan niin kuin se olis halunnut suojella mua, tietty haluski nii, eikö vaan.

Hilma vahti mun häkkiä, onneks!

Nähtiin samoja unia

Olin Vammalassa ihan niin kuin kotonani. Juoksin mummun, Kaapon ja Hilman perässä ihan niin kuin olisin aina tehnyt niin. Äitikin välillä pelkäsi, että en halua ollenkaan lähteä kotiin Turkuun. Oon nyt kyllä viikonlopun jäljiltä niin väsynyt, että on ihan kiva olla välillä omassa kodissa rauhassa. Mummu ja pappa hoiti mua tosi hyvin, kun iskä ja äiti lähti lauantai-iltana johonkin huinaamaan. Pappa on siitä erityisen kiva, että siltä saa aina juustoa. Kaapo ja Hilmakin tiesi sen tosi hyvin. Pääsin aamuisin aina mummun ja papan (ja Kaapon ja Hilman) sänkyyn nukkumaan, mutta laitoin tietysti vähän ranttaliksi ja aloin riehumaan. Joka tapauksessa, toivon kovasti, että pääsin sänkyyn nukkuun täällä Turussakin. Äiti on kyllä luvannut, että sitten, kun oon isompi ja en pissaile vahinkopisuja. En haluis odottaa! Mummu ja pappa kävelytti mua paljon ulkona, joten oon jo aika taitava hihnakäyttäytyjä. Odotan niin sitäkin, kun pääsen Kaapon ja Hilman kanssa lenkille. Kyllä siinä mummua viedään!

Juuuuustoa tarjolla pappalta, nam!

Otin ihan omakseni Kaapon pedin. Se on ihanan pehmeä lattiatyyny, jonka päällä on talja. Olisin nukkunut siinä vaikka, kuinka paljon! En kuitenkaan nukkunut läheskään koko viikonloppua enkä ollut myöskään ihan kiltti, tietenkään. Mummu ja pappa sanoi, että saan tulla seuraavan kerran vuoden päästä... Ensin loukkaannuin tosi pahasti, koska oon kuitenkin tosi suloinen. Sitten vasta tajusin, että mummu ja pappa on vähän sellasia hassuttelijoita, että ei ne tietysti ollut tosissaan. Kyllähän ne nyt tietää, että me pennut saadaan tehdä ihan mitä me halutaan. Naureskelin myös vähän, jos ne luulee, että rauhotun vuoden iässä, hihi. Ihan oikeesti! Ehkä Kaapon ikäisenä!

Tässä se kuuluisa Kaapon peti!

Käytiin tietysti myös mun toisella mummulla ja pappalla. Hurmuroin niin kovin, että molemmilla kerroilla en meinannut millään päästä lähteen. Iskän siskon tyttö oli siellä taas niin sain kyllä juosta kunnolla. Äiti sanokin taas, että saan hyvää treeniä agilityyn sitten tässä. Ihan kuin mä jossain putkiloissa juoksisin...

Kyllä siellä unikin maittoi!

Äitin ja iskän tuntien viikonlopun hulinat ei tietenkään päättyneet Vammalaan, vaikka se olis mulle ihan riittänyt. Olin kyllä niin sippi, kun mut laitettiin autoon. Nukahdin saman tien ja ajattelin, että saan nukkua rauhassa moottorin hurinassa aina Turkuun asti. En tietenkään saanut. Huittinenhan oli meidän tavanomainen sunnuntain päämäärä. Mentiin katsoon äkkiä mun kasvattajaa ja siellä oli uusi koira. Kahdeksan kuukautta vanha Bruno-mopsi. Huh! En vielä päässyt leikkiin sen kanssa ja testaan sen taitoja, mutta ensi kerralla sitten. Kasvattajan jälkeen mentiin tietty äiskän mummulle. Siellä, voi että, oli kyllä niin ihana sänky! Sain kyllä maittavat unet ja aion ensikin kerralla mennä heti sinne nukkumaan.

Tietty vähän leikinkin

Ah, ihana sänky! Koiran valtakunta!

Puuttuukohan tästä nyt jotakin oleellista mun viikonlopusta? Niin kovaa menin, että ei kaikki jäänyt tälläisen pikkuhaukun mieleen edes! Vähän tässä tuli jo ikävä mummua ja pappaa ja Kaapoo ja Hilmaa, voi itku.

Paistateltiin vähän maaliskuun kevätauringossa!