Lekottelija

Aika tässä vaan kuluu ja nyt oon jo aika lähellä mun yksivuotissyntymäpäiviä... 26 päivää. No, mutta tosiaan, viime viikonloppuna äiti oli taas huinaamassa risteilyllä ja me lähdettiin sitten viettään isänpäivää Vammalaa. Mäkin tietty annoin mun iskälle isänpäivälahjan ja se oli oikein yllättynyt. En ymmärrä miksi, kun isänpäivä on kyllä munkin iskän päivä, nii! No mutta oltiin tosiaan iskän kotona lauantai ja sunnuntai, kun toisen pappan isänpäivää vietettiin jo etukäteen. Ei malttanu pappa varmaan odottaa oikeeseen päivään...

Siellä me sitten lenkkeiltiin uusien hajujen keskellä ja olin kyllä tosi iloinen mummun ja pappan seurasta. Oottelen tässä vaan, että koskakohan pääsen niiden kainaloon nukkuun? Ne ei taida lainkaan tietää, millanen kiva lämpöpatteri oon siinä kainalossa! Tässä on kuvia viikonlopusta:

Viime viikkokin meni sitten ihan tavallisissa merkeissä. Me ollaan metsälenkkeilty, nukuttu, leikitty ja osteltu joululahjoja (enemmän kyllä mulle ja äitille kuin muille). Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa kotona, vaan mä, äiti ja iskä. Ei nukuttu pitkään, se oli mun saavutus, mutta päästiin kaikki yhdessä lenkille ja se on aika kiva juttu. Ollaan myös paljon harjoitettu älyä, vaikka se on enemmänkin äitin älyn harjoittamista, kun se yrittää keksiä, jotain riittävän kinkkistä mulle. Ei se vaan oo niin fiksu!

Ensi viikolla meillä onkin sitten jo se tassulääkäri. Siihen mennessä onkin ensimmäistä kertaa kulunut kuukausi ilman, että on vierailtu KoiraKissa-klinikalla lainkaan! On sekin omanlainen juhlapäivä, hei! Mua harmittaa, kun äiti koko ajan murehtii mun jalkaa, vaikka itse oon kyllä ihan normaali. Äiti on varma, että siinä on vielä joku vialla, koska yhä klenkkaan. Äitiä alkoi lenkillä itkettään, kun se näki vapaana temmeltäviä koiria puistossa eikä uskalla päästää mua, etten telo itseäni. Oon sille kyllä yrittänyt osoittaa, että mulle riittää meidän lenkit ja leikit ja älypelit. Välillä pääsen kuitenkin Kaapon ja Hilmankin kanssa leikkiin. Kyllä munkin temmellysvuoro vielä tulee, kunhan tassu on ensin kunnossa.

Äiti ehti jo kovasti haaveileen toisesta pennusta sitten, kun se vuoden päästä valmistuu, mutta nyt se on päättänyt, että oon sen ja iskän ainokainen vielä pitkään. Äiti sanoi, että se rakastaa mua niin paljon, että ei sitä riitä muille koirille, hehe. Sitä paitsi, oon aika tyytyväinen tähän erityishuomion määrään...

Tämmöttis mä olen suurimman osan ajasta!