Kuukausi täynnä!

Äitillä ja iskällä on mua varmaan kova ikävä, kun ei ne oo nähnyt mua päivään. Ajattelin, että kerron niistä vähän, että millasia jalkoja mä sitten seuraan jatkossa. Ja mikä tärkeintä, keneltä kinuan herkkuja! Mun äiti on Sanna, se opiskelee ja on ihan hirveen mopsirakas. Kauheesti se aina lässyttelee ja paijaa. Iskää voitte kutsua Jukaksi, mutta mulle se on iskä. Iskäkin opiskelee eli mustakin tulee varmaan tosi fiksu, kun pääsen istuun kirjojen päällä. Eikö me mopsit niin tehdä, jos huomio kiinnittyy meistä pois! Äitistä tulee joku sosiaalialan ihminen ja iskästä insinööri. Ei mua oikeastaan kiinnosta tarkemmin.

Me asutaan sitten Turussa. Äiti on luvannut, että siellä on paljon lenkkipaikkoja, mihin se mut vie. Aatelkaa, mitkä maisemat siellä Turussa on lenkkeillä, esim. meren rannassa! Äiti on ihan innoissaan, vaikka se tietää, että ei mua heti voi lähtee kierrättään ympäri Turkua. Iskä yrittää nyt ensin ymmärtää, että miten mut pitää ohjelmoida, että en pissaa sen sukille. Ehkä se sitten ajaa mun oikeuksia mopsimaiseen löhöilyyn, jos äitillä menee yli. En kuitenkaan jaksa liikaa, vaikka aionkin olla reipas ja utelias haukku.

Niin, oon aika onnekkaassa asemassa kuulemma, kun on oon äitin ja iskän eka oma haukku. Äitillä on kotonakotona Sastamalassa kaks mopsihaukkua, toinen on jo ihan vaari, nimittäin 6-vuotias Kaapo ja toinen on varmaan ihan kakara, 2-vuotias Hilma. Äiti aina puhuu siitä tytöstä, että se on aika diiva. Toivottavasti se ei kuvittele varastavansa MUN huomioo! Aion hurmata kaikki! Siks oon kai onnekkaassa asemassa, että oon nyt jo ihan hemmoteltu ja kaikki odottaa mua kotiin. Mulle on varattu jo monta hoitopaikkaakin, vaikka äiti sanoo, että ei se päästä mua silmistään ainakaan ensimmäisen vuoden aikana.

 Tässä oon mä ja äiti, kun olin yhden päivän vanha.

Toi lelu on syntymälahja, jonka sain mummulta! Söpö!

Mun iskällä ei oo koskaan ollut koiraa. Se on vaan kauheesti touhunnut sen Kaapon ja Hilman kanssa eli varmaan se vähän tietää, millanen jukuripää ajattelin olla. Voin varmaan vetää sitä ihan höplästä, kun mennään kahdestaan lenkille, hih! Äiti on kyllä kertonut sille paljon kaikkea, mutta ei iskä ihan vielä ymmärrä, että millasta hoitoa me pennut vaaditaan. Varsinkin mopsi, erityiskoira! Iskää jännittää, että osaako se antaa mulle ruokaa, mutta eikö se tiedä, että mahdollisimman paljon juustoa ja kaikkea epäkoiramaista herkkua. Mieluiten haluaisin syödä sitä, mitä ihminenkin syö sillä hetkellä. Toivottavasti äiti ei opeta sitä liikaa... En varmaan saisi juustoa.

Siinä on vielä kuva Kaaposta ja Hilmasta. Ne ei oo kuulemma enää noin hoikkia...

Joo, eli lähden täältä kennelistä kotiin 10. helmikuuta. Äiti ja iskä hakee mut. Ne odottaa sitä tosi paljon. Niillä on kuulemma jo vesikippo täytettynä!

Mutta mikä tärkeintä! Tänään oon tasan kuukauden vanha... eiku nuori! Äitiä harmittaa tietysti, kun se ei päässyt onnitteleen ja Onnitteleen mua. Sillä odottaa siellä kuitenkin muun muassa tällasia lahjoja:

Oon kuullu äitin ja iskän puhuvan myös jostain pentuhäkistä. On ne kans hölmöjä! Luulee, että mä olisin yksikseni jossain vauvakehässä. Haluun tietty ensin pureskella niiden varpaita ja kerätä huomioo, jos ne ei sitä muuten osaa antaa.

Näissä alemmissa kuvissa oon siis päivää vaille kuukauden nuori. Leikin jo vähän ja pällistelen. Ja äiti tietty häikii mua salamalla...

Sitten haluan vielä kertoa, että painoin tänään punnituksessa 930 grammaa. Mun veli on jo hirveä köriläs, se oli 1150 grammaa, että vähän mulla olis kasvamista. Äiti on musta kuitenkin ylpeä, kun välillä se jo pelkäs, että en ollenkaan kasva, kun kaikki tytötkin menee mun ohi. Ei se ymmärrä, että en voi olla turhan suuri, että mahdun kaikkien syliin paijattavaks.

Äiti ja iskä kuulemma onnittelee kuukauden vanhaa Onnia! Ei moni haukku saa Onnittelujakaan joka päivä. Kyllä mulla on kiva nimi.