Tikitön tassu

Tänään käytiin sitten äitin ja iskän kanssa moikkaamassa lääkäritätiä. Aamulla ihmettelin ensin sitä, että äiti tai iskä ei kumpikaan lähtenyt töihin keskellä viikkoa. Ne oli tietysti pyhittänyt tän suuren päivän mua varten ja oli molemmat vapaalla. Klinikalla mua odotti hoitajatäti, joka meinasi, että tuosta vaan näppärästi leikkaa multa tikit pois. Jokainen tikattu koira kyllä tietää, että se tikkien pois vetäminen ei tunnu mitenkään kivalta... Eli en ollut ihan suotuisa. Ensimmäiset tikit meni hyvin, mutta sitten kun kuulin, että on enää yksi jäljellä niin laitoin ihan ranttaliksi. Lääkärikin tuli jo ihmetteleen mun showtani. Äitin mieliksi annoin sitten sen viimeisenkin tikin ottaa pois, että ei sitten tarvinnutkaan rauhoittaa mua. 

Sen jälkeen lääkäritäti ja äiti vei mut pihalle "käveleen rauhallisesti". Vähän siinä kyllä meni tän pojan pasmat sekaisin, kun sai kahdentoista päivän jälkeen tassutella ilman töttöröö ja sidettä. Ei vissiin menty hirveen rauhallisesti, mutta joka tapauksessa lääkäri ymmärsi sen verran, että astuin jalalla oikein hiljaisessa vauhdissa. Se sitten riitti sille kertomaan niin paljon, että jalka on alkanut parantuun hyvin. Vähän se on tietysti arka, kun luutuminen on käynnissä. En myös aina muista, että mulla ei oo sidettä enää vaan klenkkaan ihan huviksenikin.

Me saatiin sitten kuntoutusohjeet  ja kontrolliaika neljän viikon päähän. 27.8. otetaan myös röngtenkuvat. Kuntoutusohjeet on sellaset, että me käydään äitin ja iskän kanssa ensin viikon ajan kymmenen minuutin hihnakävelyt aamuin illoin. Sen lisäks tietysti saan kävellä pissapuskalle ja sillain, mutta en pääse kunnon lenkille enkä saa hyppiä tai mitään. Viikon päästä saadaan alkaa tekeen jo 15-20 minuutin kävelyä ja pientä metsäkävelyä. Kolmannella viikolla lenkki on jo reilu 20 minuttia aamuin illoin sisältäen pientä ylämäkikävelyä. Neljännellä viikolla mennään jo 20-25 minuuttia ja ylämäkikävelyä joka toinen päivä. Heh, kyllä äitillä ja iskällä on vielä kovat ajat edessä, kun mun pitäis rauhallisesti lenkkeillä noi viikot viellä. Ainahan mä!

Me ruvetaan kuntouttaan nyt mun tassua ja toivotaan todella, että tästä ei jää muistoksi kuin pikkuinen arpi karvapeitteen alle. Äiti jutteli lääkärin kanssa ja kuulin, kun lääkäri sanoi, että röngtenkuvien jälkeen näkee, miten se luutuminen on mennyt. Samalla se sanoi, että musta voi vielä tulla hyvä agilityhaukku ilman, että se edesauttaa mitään nivelrikkoa. Mutta vasta ensi keväänä...

Lääkärikäynnin jälkeen mentiin Mustiin ja Mirriin etsiin mulle tikkienpoisto-lahjaa, tietysti. Äiti löi mut leluhyllyn eteen ja käski näyttää mitä haluan, vähän tuli ongelma, kun mulla oli jo kaikki lelut, hehe. No, löydettiin sieltä sellainen ihmeellinen otus mulle. Äiti osti myös sellasen vilkkuvalon mun Flexiin, että mut varmasti huomataan syksyn pimeillä. Vähän petyin, kun en saanut samanlaista diskovaloa kuin Kaapolla ja Hilmalla... Mulla vilkkuu vaan sininen ledi!

Yritettiin etsiä mulle myös valjaita. Olin liian pieni perusmallin valjaisiin ja äiti ei oikein halunnut Y-valjaita. Ihan kuin se niitä itse käyttäisi... Uudet valjaat jäi vielä toistaiseksi kauppaan. Jos äiti päätyy ostamaan mulle Y-valjaat, se ostaa Ristomatti Ratian valjaisiin. Ne sopii sitten äitin saappaisiin, kuulemma... Tärkee juttu!

Kuva: http://kauppa.hauboksi.fi/

Nyt oon kyllä ottanut iloa irti siteettömyydestä ja äitillä on ollut kova työ estää mun sohvalle hyppiminen. Mulla on yhä pentuhäkki tossa koottuna, jos ihan liikaa innostun niin saa mua rajoitettua. Samoin yksinollessa. Meillä ei ole mitään sellasta huonetta, että en pääsisi hyppimään niin vietän päivät sitten häkkyrässä turvassa.

Kävin muuten heti äitin vappupallon kimppuun, kun olin vapaa!

Me lähdetään nyt iltakymmenminuuttiselle, heippa!