Vuf taas!

Nyt on Onni ollut kurjan huono blogin kirjoittaja, mutta nyt pläjähtää päivitystä menneistä päivistä. Ne päivät oon lähinnä purkanut energiaani kotona kaikkeen, mihin ei saisi (äidin sormiin, kenkäkaappiin, mattoihin, varpaisiin, sukkiin...). Äiti ei siis vieläkään ole kunnolla uskaltanut mua lenkittää, koska pelkää kaikkia jälkitauteja, mitä tästä kennelyskästä voi tulla. Se haluaa olla ihan varma, että olen terve ennen kuin saan taas rauhassa lenkkeillä. Huoh!

No, kyllä tässä sattuikin... Olin nimittäin juur saanut teille edellisessä päivityksessä hehkutettua, kuinka oon jo melkein terve. Nuolasin ennen kuin tipahti ja tiistaina sain kaksi ihan ihme kohtausta, jonka seurauksena äiti tietysti vei mut taas päivystykseen. Ensin kaoin vähän aikaa ja se meni ohi. Lähdettiin äitin kanssa ulos ja yhtäkkiä multa alko tuleen vaaleeta nestettä suusta ja nenästä. Menin tietty itekin ihan hämilleni ja äiti vei mut äkkiä sisälle. Siellä se sama tuli jo toisen kerran. Sitten äiti jo soitti lääkärille ja lähdettiin. Lääkäri oli sitä mieltä, että mulla on kaiken päälle taas nenäpunkki eikä se oikein ottanut noita mun kohtauksia kuuleviin korviinsa. Määräsi kolme ampullia Strongholdia, jotka äiti nyt päätti jättää mulle antamatta. Mulla ei ole niitä kohtauksia enää tullut eikä mulla mitään nenäpunkin oireita ole. Oon syönyt juuri kymmenen päivän antibiottikuurin... Sitten vielä kolme loislääkettä, hmmm. Todennäköisesti turhaan. Äiti seurailee tilannetta, juu!

Nyt tilanne on siis se, että mitään oireita ei oikeastaan enää ole. Satunnaisesti yskähdän vähän, mutta siihen se sitten aina jää. Hirveesti olisi nyt energiaa purettavana, mutta eiköhän sen purkuun maanantaina pääse... Äiti haluaa muuten kiittää mun ihan parasta kasvattajaa, koska siitä on ollut nyt, kun oon ollut kipeä ja muutenkin ihan hirvittävän paljon tukea. Mun kasvattaja onkin sellainen, että sille voi laittaa vaikka yhdeltä yöllä viestin ja se vastaa! Oon tietysti itsekin ylpeä, että oon peräsin Ronflerenin kennelistä!

Oon kyllä tosi iso poika jo, mutta järkytyin vähän, kun äiti siivosi mun pentuhäkin pois. Se ei oo pitkään aikaan enää ollut kiinni, että oon ihan vapaasti saanut mennä ja tulla ees taas. Se oli mun turvapaikka, kun olin itekseni. Äiti oli sen sitten jo siivonnut ja vienyt kaikki pedit pesuhuoneen lattialle odottaan pyykkikoneeseen pääsyä. Kun sain sen mun toisen kohtauksen niin menin vähän paniikkiin, kun en löytänyt mun turvaa mistään. Lopulta löysin sen pesuhuoneen lattialta ja siellä mä sitten nukuin pari tuntia pesukoneen rauhallisessa hurinassa. Äiti oli vähän nolona mun puolesta ja siirsi pedin takaisin olohuoneen lattialle. Kuten allaolevasta kuvasta näette, pentupeti on yhä mulle vallan passelin kokoinen. Pylly vielä mahtuu siihen, nii!

Me ollaan äitin kanssa muutenkin oltu kovia siivoojia. Me on vähän tehty kesäsiivousta. Kaapit ja laatikot ollaan levitelty lattioille ja siivottu ja tutkittu ja kaivettu vanhoja juttuja. Aina musta ei oo ehkä ihan parasta apua ollut, kun tykkään kuljetella kaikkia tavaroita. Välillä ihan piiloon asti... Kaikki ollaan kuitenkin siistiksi saatu, eikä äiti ilman mua olisi onnistunut! Koen myös olevani tosi iso apu äitille, että sillä riittää siivottavaa. Sillä ei olis mitään hyvää syytä pestä lattioita kahdesti viikossa, jos mua ja mun rähmäsiä luita sekä vettä tippuvia lörppähuulia ei olisi!

Mä ja äitin toinen rakas (imuri)...

... jonka sittemmin selätin.

Perjantaina äiti kävi taas ostoksilla ja sainkin ison kasan luita, mutta myös jotakin, mistä en pidä. Se on nimeltään Bio-Groom Sure Clot Styptic Powder - tyrehdytyspulveri. Nyt kaikki arvaa, että äiti ei tosiaan oo luovuttanut mun kynsienleikkuun suhteen vaan ottaa entistä järeemmät keinot käyttöön. Mä en alistu! Mun kynnet on hyvät näin! Nyt, kun mun kynsiä ei oo saatu leikattua, suonet on kasvanut niin pitkiksi, että aina tulee verta. Hirveetä! Äitiäkin hirvittää, vaikka se ei tietysti näytä sitä mulle.

Viikonloppuna mulla oli taas kunniavieraita! Iskän vanhemmat oli meillä yötä! En vaan päässyt herättämään niitä mieluisalla tyylilläni, jolla herätän äitinkin aina sen vapaa päivinä. Kuka ei haluaisi heräti siihen, kun puren ja revin hiuksia? Joka tapauksessa, pappa oli hyvä ulkoilija mun kanssa. Toivottavasti ne sitten taas pian tulee.

Muuten tässä äiti ja iskä onkin vähän vuorotellen sattunut oleen töissä, joten en oo paljon ollut yksinkään. Maanantaina me nyt sitten tosiaan äitin kanssa ampaistaan Vammalan valloitukselle kasvattajan  ja äitin mummulan kautta. Äiti on siellä keskiviikkoon asti ja mä saan viettää Vammalassa koko juhannuksen! Siellä mulla on leikkikavereina mummu, pappa, Kaapo ja Hilma! Toivottavasti Kaapokin on tervehtynyt jo siihen mennessä. Kurjasti tää mun tauti vaan tarttui kaikille, jotka näin sinä yhtenä viikonloppuna. Kenellekään ei onneksi oo noussut kuumetta tai mitään. Nyt lääkäri sanoi, että saa vuoden immuniteetin tähän tautiin, kun sen sairastaa! Sopii pitää paikkansa, murrr!

Tänään me nukuttiin äitin kanssa melkoisen pitkään! Herättiin vasta puolenpäivän jälkeen ja ihmettelin itsekin, että miten oon äitin antanut nukkua. Aamupalakin venyi tosi pitkälle. Pitkien yöunien jälkeen uskotte varmasti, että ei oo päiväunet maittanut vaan oon herkutellu esimerkiksi tossuluulla ja äitin sormilla. Tässä tulee kuvasarjaa siitä, kun mulle antaa uuden luun. Odotan sitä nätisti maassa ja kun saan sen eteeni, juoksen kauheeta vauhtia viemään sen turvaan olohuoneen matolle ja sitten pari minuuttia ja kengännauhat on auki!

Nyt suuntaan ilta-kermaviilille, iltakävelylle ja unten maille. Huomenna on aikainen aamu, kun täytyy taas herätä saattaan äiti töihin varttia vaille kuusi. Lauantaina täytän muuten puoli vuotta! Muistaahan kaikki lahjoa mua! Äiti kuulemma tietää jo, mitä ostaa mulle, mutta ei kerro! Höh!